Kun olet järjestänyt isot polttarit, perunut ne koronan takia ja järjestänyt ne uudestaan, voin kertoa, että suunnitteluun ja järkäilyyn on kulunut muutama päivä – ellei jopa viikkoja kalenterista. 

Mutta olen nauttinut joka sekunnista. Ihan oikeasti olen.
Meitä on yhteensä kolme morsiusneitoa ja polttarisuunnittelun lomassa on saatu niin esteiden ja onnistumisien kautta nauraa vedet silmissä. Juotu siinä lomassa muutamat kuohuvat ja käyty läpi kaikki oudoimmatkin ideat mitä löytyy mielen perukoilta, varattu, peruttu, palaverrattu, puntaroitu ja kikateltu.

Kun polttarit sitten vihdoin lähestyivät, huomasin että viimeistleyihin ja jännittämiseen meni polttareita edeltävinä päivinä minulta aikalailla kaikki aika ja energia. Halusin niin paljon, että kaikki sujuu hyvin. Perfektionisti-piru otti täysin vallan ja istui tukevasti ahterillaan olkapäälläni kuiskutellen kaikenlaista. Onnistuuko morsiamen yllättäminen, mitä jos sataa, mitä jos aikataulu ei pidä, mitä jos, mitä jos.. Mieheni sanoi että en puhunut hänelle sanaakaan edeltävinä päivinä. Olin kuulemma vain puhelimella viimeistelemässä ja varmistelemassa asioita, tai juoksemassa ympäriinsä tukka putkella. 

 

 

Mutta kaikki onneksi sujui.
Sujui paremmin kuin hyvin. Ja jos morsianta ja vieraita on uskominen, niin odotukset ylittyivät kuulemma kaikilla.

Tästä palautteesta tuli hyvä mieli ja viikonloppuna eletyt muistot näkyvät edelleen jättimäisenä hymynä kasvoilla.
Ja todella isoina silmäpusseina naamalla, mutta kaikki väsymys on täysin noiden kahden päivän arvoista. Ei niitä polttareiden jälkeisiä silmäpusseja muistella vanhana kiikkutuolissa, vaan kaikkea sitä hulluutta, hauskuutta, heittäyttymistä ja yhteishenkeä. Niitä tämän kummallisen koronakesän parhaimpia muistoja.

 

Millainen polttarikesä teillä on ollut?
Onko ollut peruttuja, pidettyjä, vai jonkinlaisia erikoisvariaatioita normaali polttareista? 

Ajattelin jakaa hieman tarkemmin myös ohjelmaa ja aikataulua näistä polttareista, mutta kysäisen toki ensin vielä luvan morsiamelta. Halusin nyt vain tulla pikaisesti päivittämään kuulumisia, nimittäin hiljaiseloa täällä on kulunut jo ihan liian pitkä tovi. En kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Pääni on vain ollut todella isossa polttarikuplassa.

Palataan pian 🙂 

 

Tags:

 

Mielikuvani pullantuoksuisesta tauluja maalailevasta ja yhtäkkiä mandariinikiinaa puhuvasta, sekä sivistäviä kirjoja ja luovia kursseja ahmivasta päällään seisovasta emännästä, sirpaloitui jo ennen kuin ehdin korona sanoa.

 

Kaikki jotka ovat nyt vallitsevan tilanteen takia enemmän kotona – ja mahdollisesti myös vähemmällä työmäärällä ja useammalla vapaapäivällä varustettuna, ovat varmasti jossain vaiheessa ajatelleet pyhittävänsä tämän kaiken luppoajan kotiharrastuksille, askareilla ja uuden opettelulle?
Miten se sujuu?

Itse en ole vielä saanut aikaiseksi yli puoliakaan niistä askareista joita kunnianhimoisesti kuvittelin täällä tekevän – ja se on erittäin ok. Ehkä jopa virkistävä huomata.
Olen muutenkin melko aktiivinen puuhastelia, joten olen tässä satunnaisesta sohvalla makoilusta potenut välillä huonoa omatuntoa, mutta samalla ollut fiiliksissä siitä, että osaa myös vain olla.

Olen kallistumassa siihen suuntaan, että kun koko maailma ympärillä hidastaa tahtia ja on kerrankin aikaa ns. Maadoittua ja lakata suorittamasta, niin eihän tässä nyt pidä ottaa stressiä ja lähteä suorittamaan liikaa myös kotona. 

 

 

Tässä muutama esimerkki siitä, mitä luulin vielä kuukausi sitten tekeväni, mutta mitä en (tietenkään) tehnytkään.

1.No nyt on verkkokurssien aika
Aion syventyä valokuvauksen ja editoinnin maailmaan, ehkä tiirailla myös inspiroivia maalaus tai sisustuskursseja ja virkistää surkeaa kielipäätäni ruotisin kielen opinnoilla.
Verkkokurssien sijaan opiskelen tällä hetkellä matematiikkaa laskemalla Yatzy-pelin noppapisteitä ja luen punaviinitonikan kyljestä kyseisen viinitilan historiasta.

2.Yhden naisen bootcamp ulkona
Porrastreenit, ulkojumppa! Nyt on aikaa tehdä askelkyykkyjä ympäri kaupunkia.
Todellisuudessa juoksen aina sen saman rantalenkin ja tuijotan ulkosaleja, miettien etten uskalla kokeilla noita ihme laitteita jotka näyttävät pelottavilta. Portaat olen kiertänyt kaukaa.

3.Guashaan joka päivä ja minusta kuoriutuu kasvo-yogi-muija
Eli suomennettuna harjoitan kasvojoogaa ja rullailen ihoani kuultavaksi jaderullalla tai gua sha -kammalla.
Oikeasti olen käyttänyt guashaa tasan kaksi kertaa ja kasvojoogaa en edes muistanut olevan olemassa. 

4.Luen kasapäin kirjoja
Ainut vain, että se kasa koostuu lukemattomista kirjoista eikä toisin päin. 
Näistä huolella valituista lukemattomista kirjoista kohoaa nyt jo kolme korkeaa pinoa makuuhuoneemme ikkunalaudalla. Ne odottavat siinä vuoroaan ja vaikka tiedän, että noissa pinossa piilee upeita lukukokemuksia, niin silti matelen vieläkin muutama viikko sitten aloittamani kirjan parissa. Ihan vain koska useimmiten selailen kirjojen sivujen sijasta kännykän eri sovelluksia.

5.Asennan uudet verhotangot ja verhot
Oikeasti tilanne oli pitkään se, että ainut mitä verhotangosta roikkui oli mittanauha. Jätin sen siihen muistuttamaan minua, että 280 cm pituiset verhot olisi jostain joskus tilattava. Nyt sain aikaiseksi laittaa makuuhuoneen verhot, mutta vielä olisi olehuone odottamassa.

6.Jes, vihdoin koukuttavien sarjojen maratoni!
Miten tässäkin voin ns. epäonnistua? Tämähän on koko korona-arjen perusta ja helpoin ajanviettotapa?
Toki olen katsonut telkkaria (ja paljon), mutta palloilen vain eri sarjojen välillä. Katson satunnaisia jaksoja, enkä osaa oikein mihinkään kunnolla uppoutua.
Ainut kerta kun katsoin yhden sarjan koko tuotantokauden läpi, oli silloin kun olin krapulassa, enkä yksinkertaisesti kyennyt tekemään yhtään mitään muuta.

7.Astiakaapit uusiksi ja järjestykseen
Keittiössä on ylähyllyillä pölyttymässä astioita jotka eivät ole nähneet päivänvaloa vuosiin.
..ja siellä ne luultavasti lojuvat vielä seuraavatkin pari vuotta.

8.Maalaan joka ilta
Ripustin olohuoneen seinälle ison tyhjän canvaasin hahmottaakseni millä sävyillä sen haluaisin maalta.
Se on ollut siinä nyt miltei kolme kuukautta.

9.Sisustan
Eli avaan sata eri välilehtiä eri sisutuskauppojen sivuilta vaikka tiedän, että suljen ne kaikki kohta kerralla koska en viitsi tuhlata.

10.Ja kirjoitan tietty joka päivä blogiin hauskoja postauksia.
Kappas kun onkin ollut hiljaista. Päässä pyörii vain korona ja se, että eihän kukaan jaksaa lukea enää koronasta. Jos mietin muita kuin koronajuttuja, tuntuu pinnalliselta kirjoitella esim. Siitä kuinka keräsin Balilla simpukoita ja maistelin ruumiilta haisevaa duriania.
On kyllä silkkaa vääryyttä, että miltei koko blogihistorian aikana olen ollut passiivisin juuri tänä aikana kun ihmisillä ehkä olisikin jopa aikaa lukea.

 

Mites siellä teidän kotona? Onko to do-lista miltei loppuun asti ruksittuna, vai löytyykö tuo kesken jäänyt tehtävälappunen jo roskiksesta?

 

Ikkunasta porottava aurinko pakottaa ulos kotitoimistolta.

 

Ostan Lidilistä mukaan moneen eri muoviin pakatun valmissalaatin ja tungen sen kangaskassiini kirjan seuraksi ajatellen, ettei se siellä ainakaan aukea. Tämänkö takia salaatti on pakattu kolmella eri muovikerroksella?

Matkalla rantaan, näen Mokomarketin avanneen ovensa. Tai ehkä se on ollut aiemminkin jo auki, mutta en ole osannut huomata. Olen huomaamattani asennoitunut siihen, että kaikki on kiinni näinä aikoina.

Vaikka kangaskassissa on jo lounaaksi varattu Lidilin lohisalaatti, en voi vastustaan Mokon liitutaulukylttiin kirjoitettua lounasannoksia. Siitähän on niin kauan kun olen syönyt kunnon kahvilasalaattia. Marssin sisään ja uskottelen itselleni, että ansaitsen sen.
Syön lohisalaatin lounaaksi sitten huomenna.

 


Kaksi eri salaattia kassissani kävelen rantakallioille, jossa istuu tiistaipäiväksi yllättävän paljon ihmisiä. Olen iloinen, että lempipaikkani on kuitenkin vapaana. 

Riisun takin ja lopulta hupparinkin. On paljon lämpimämpi kuin Forecan ennustamat 13 astetta.
Kangaskassissa Mokomarketin salaatti on auennut ja osa täytteistä valunut ei auenneen Lidlin salaatin päälle. Tämän siitä saa kun ahnehtii lounaiden kanssa. Uusi salaattini on kömmellyksestä huolimatta erittäin hyvä valinta, punajuuri ja vuohenjuusto maistuvat ihanalta.
Syödessä pohdin, kuinka nyt olisi hyvä hetki lounastaa ystävän kanssa – kun on kahdet eväätkin valmiina, mutta samalla tajuan, että haluan olla yksin. Mietin onko se vähän outoa aikana, jolloin kuitenkin ikävöin ystävieni enemmän kuin miltei mitään muuta.
Introverttiydelleni ei varmasti tee hyvää tämä korona-aika. 

 

Kuvat eivät liity tapaukseen, mutta meri taustalla on sama.

 

Syön salaatin, luen kirjani melkein loppuun, tuijotan merta ja otan muutaman kuvan kalliosta vain tajutakseni, ettei kuvassa mitenkään välity oikea tunnelma. Tarkkailen ihmisiä. Vasemmalla puolellani pieni valkoinen villakoirapentu tutkailee kalliota. Mietin, että joku päivä minäkin tulen tänne koiranpentuni kanssa. Oikealla puolella mies kuvaa järjestelmäkameralla naista, joka hyppii paljain jaloin kiveltä kivelle sinisessä mekossa ja näyttää kauniilta.

Kun lopulta nousen, tajuan kuinka peppuni on puutunut ja olkapäässä näkyy urheilutopin rusketusraita. Olen istunut kalliolla vahingossa miltei kaksi tuntia ja oloni on niin rentoutunut, että koko matkan kotiin, minulla on sellainen outo onnellinen virne naamalla.