AINEKIRJOITUKSIA 11-vuotiaalta Julialta – NUKKE 28 kesä 2017

Muistatteko kun Äitini toi minulle vanhat ala-asteen ainevihkoni? Ensimmäinen postaus oli aiheesta ”millaista oli kun olin lapsi”. Naureskelin nuorelle kynänjäljelleni kahvit sylissä, mutta tarttuessani toiseen vihkoon tuijotin sitä vain haavi auki ja aloin hieman epäilemään mielikuvitukseni terveyttä. Ei ehkä olisi pitänyt salaa katsoa kaikkia niitä kauhuelokuvia.
Tässä Nukke-aineessa huomaatte ehkä miksi.

NUKKE

”Olen Sindy ja kerron teille nyt tarinan lapsuudestani.
Isäni oli kalastaja Los Angelesissa ja ollessani vuoden vanha hän kävi kerran kalastamassa, mutta saikin saaliikseen kalojen joukossa pienen nuken.
Hän toi nuken minulle ja lähti taas kalaan, mutta nousi myrsky ja hän haaksirikkoutui ja kuoli. Nukke oli minulle ainut muisto hänestä ja pidin sitä aina mukanani.

Kun olin viisivuotias, kissani pissasi nuken päälle, ja laitoimme sen yöksi tuulettumaan parvekkeelle. Kun menin yöllä vessaan näin nuken liikkuvan. Huusin äidilleni ”äiti nukke liikkui.”. Äiti ei kuullut. Nukke avasi parvekkeen oven ja tuli minua kohden.
Silloin äiti tuli nurkan takaa ja kysyi. ”Mitä huusit Sindy?”. Silloin nukke kaatui lattialle ja jähmettyi.”Tulehan Sindy, kyllä se nukke siellä parvekkeella selviytyy”. Äiti laittoi nuken takaisin, ja minä menin nukkumaan.

Sama tapahtui ollessani kuusi-vuotias, mutta tällä kertaa laitoin nuken tahalleen parvekkeelle ja tulin sitä yöllä vahtimaan. Nukke avasi oven hitaasti, sillä oli pitkät kynnet ja hampaat ja takkuinen tukka, sekä ihan kirkkaansiniset viirusilmät.
Sanoin sille: ”hei” ja nukke vastasi takaisin: ”minä haluan leikkiä”. Kun kysyin mitä nukke halusi leikkiä, nukke käveli keittiöön ja ja otti terävimmän lihaveitsen ja sanoi, ”Haluan leikkiä veitsileikkiä”. Nukke tuli minua kohti polvistui eteeni ja viilsi jalkaani ison viillon. Minä kiljaisin. Äiti juoksi luokseni, mutta nukke oli kadonnut ja äitini ei uskonut ”tarinoitani”.

Seuraavana yönä pelkäsin ja nukuin äitini vieressä. Heräsin ääneen ”haluan pelata veitsipeliä”. Vaikka pelotti, seurasin ääntä, parvekkeelle, missä näin taas pitkäkyntisen nuken veitsi kädessä. Nukke viilsi jalkaani ja taas kiljaisin, mutta tällä kertaa äiti ei herännyt. Kiljuin ja juoksin äitini viereen. Nukke tuli perässä ja veti ison viillon jalkaani. Kiljaisin niin kovaa, että tällä kertaa äitini säpsähti ja nähdessään minut verisenä, alkoi vähän jo uskoa. 
Seuraavana päivänä menimme heittämään nuken kaatopaikalle.

Nukke oli nyt poissa, mutta en seuraavana yönä en silti saanut unta. Tuijotin ikkunaan ja yhtä äkkiä nukke ilmestyi sen taakse. Se tuli sisään ja viilteli minun jalkoja. En päässyt pakoon ja sitten nukke viilteli käsiäni ja loputa naamaani. Minulla pimeni….

Heräsin sairaalassa, olin täynnä arpia ja äitini oli vierelläni. Äiti kertoi, että nukke oltiin löydetty sängystä viereltäni imemässä vertani. Se oltiin otettu kiinni ja poltettu. Nyt nukkeni oli siis poissa, ikuisesti poissa. Saisin elää rauhassa vaikka olihan minulla edelleen arvet, jotka vielä tänäkin päivänä muistuttavat minua verenmimijänukesta. THE END." (The end, kirjoitettu vertavuotavin graffittikirjaimin :D)

Että sellainen satu sitten. Iloista viikkoa vaan kaikille (varokaa nukkeja :D).