CALGARYSSA HAVAITTUA 29 loka 2014
Taidan olla vähän sellainen pikkutarkkailija, koska jostain syystä mitä oudommat yksityiskohdat jäävät mieleeni, mutta kokonaisuus voi olla välillä vähän sumennossa.
Pikkuhavaintoja:
- Calgaryn keskusta on hyvin havaittavissa, koska se on melko pieni alue, mistä kohoaa korkeita pilvenpiirtäjiä. Toimistorakennuksia ja näköalatorni, minkä ympärille kaupunki kuitenkin levittyy laajana, mutta matalana.
- Esikaupunkialueita on silmänkantamattomiin.
- Ihmiset ovat mukavia.
- Juovat paljon jääteetä.
- Melkein kaikki tytöt käyttävät LuluLemonsin spandex –trikoita.
- Ostosmahdollisuudet ovat todella hyvät ja kaikki tuntuu jotenkin halvemmalta.
- Erityisesti Foot Lockerin tarjonta oli huikea!
- Jenkkityyliin kaikki on vähän isompaa. Maitotölkeistä autoihin.
- Talvella on kuulemma oikeasti aivan jäätävän kylmä.
- Liikennevalot pitävät linnunlaululta kuulostavaa ääntä.
- Ravintoloista saa todella hyvää ruokaa.
- Joka puolella on pubeja.
- Korttipäätteen kanssa sai aina hetken ihan seurustella. Laskin, että usein jopa seitsemän painallusta + Pin-koodi.
- Ihmisten kotona on vielä paljon lankapuhelimia.
- Hanavesi on todella hyvää, tosin siinä on niin paljon kalsiumia, että se kuivattaa ihoa.
- Tv:stä tulee kokoajan (huonoja) mainoksia. Mutta tykkäsin silti sitä katsoa.
- Ruokakaupoissa oli mahtava valikoima. Erityisesti kaunis ja monipuolinen heviosasto sai minulta osakseen ihailtavaa huokailua.
- Sää oli hyvin vaihteleva. Viikossa mentiin +25 asteen ja +2 välillä.
Ja sata kuvaa: