Matka Tsitsikammaan meni nopeasti. Kuunneltiin jotain vanhaa Beatlesin levyä ja katsottiin maisemia. Pian Kapkaupungin jäädessä taaksemme avautui eteemme maalaismaisema. Ei tuntunut Afrikalta enää. Välillä näytti jopa suomelta kuusineen ja peltoineen. Hyvin hämmentävää.

Tsitsikammassa yövyimme hassussa maalaistalo resortissa. Kaikki muut paikat oli varattuja. Pihoilla juoksenteli ankkoja ja taloissa oli olkikatot. Hetken luulin olevani maalla Hollannissa, mutta sitten tien yli juoksi apinoita ja palasin takaisin todellisuuteen. Saara ja Ryan yöpyivät suloisessa puumökissä. Me otettiin Laurin kanssa huviksemme ”honeymoon suite” koska se oli vain yhdeksän euroa kalliimpi. Sviitti oli minusta jotenkin karmiva. Hieno, mutta iso ja kolkko. Keskellä huonetta oli kaksi vanhaa keinuvaa nojatuolia selkäpuolet huoneeseen päin. Näin jo sieluni silmin niiden kiikkuvaan yksinään yön hämärässä. Olen katsonut aivan liikaa kauhuelokuvia. Onneksi olimme siellä vain yhden yön.

Tsitsikammassa oli paljon erilaisia animal sanctuary juttuja. Kävimme apinametsässä ja norsujakin katsomassa. Apinametsä oli n.15 euroa ja jokaisen pennin arvoinen. Siellä oli monia eri lajia söpöjä apinoita ja niitä näkyi kaikkialla. Opas kertoi hauskoja juttuja mm. miten saman lajin apinat eivät aina välttämättä osaa puhua samaa kieltä ja silloin ne eivät hengaile koska eivät voi kommunikoida. Oli myös hauska nähdä ”ruokapöydässä” miten isommat söivät ensin ja sitten vasta pienet apinat saivat tulla. Kun paikalle saapui lajeista ilkein (en muista nimeä) kaikki lähtivät. Sen lajin apinaa ei saanut katsoa silmiin, se kuulemma loukkaantui siitä.

Sain käsityksen, että apinoista pidettiin todella hyvää huolta ja vaikka ne pääsevätkin aidan toiselle puolelle tulivat ne aina takaisin. Apinametsä hoivasi myös kaltoin kohdeltuja apinoita ja eläinkokeisiin joutuneita ressukoita.

Mainittavan arvoinen oli myös pelottava pitkä riippusilta korkealla rotkon yllä. Omistan aikuisiän korkeanpaikankammon ja olin saada sydärin kun iso apina flengasi jostain ylittämään siltaa kanssani. Se teki sen vähän ketterämmin tosin kuin minä.

On The old biscuit millin ruokamarkkinat Woodstockissa CapeTownissa. On siellä aika kuuma ja todella ruuhkaista, mutta on siellä myös ruokaa, juomaa ja paljon valinnan vaikeutta. Kojut toisensa perään valmistavat herkullisia annoksia uuniperunoista oistereihin. Ihmiset istuvat pitkien pöytien äärellä syöden itsensä ähkyyn ja juoden päänsä humalan partaalle. Tunnelma on aika kiva.

Sain käsityksen, että ruokamarkkinat ovat vain lauantaisin. Pitää ehkä mennä joka lauantai. Otin uuniperunan ja se oli taivaallista. Siihen sai valita kymmenistä täytevalinnoista mitä vain! Kuinka mahtavaa se on. Haluan suomeen jonkun uuniperunabaarin kiitos.

Ostin tuon viininpunaisen hameen jostain täältä. Maksoi ehkä seitsemän euroa.

Ajanpuutteen takia vasemmalla kädellä hutiloiden tekaistu reissupostaukseni mielestäni kaipaavat hieman täydennystä. Tosin ei näistäkään mitään mestariteoksia saa, koska tunnetusti omaan huonon muistin, enkä luultavasti keksi, tai juurikaan muista mitään uutta henkeä salpaavaa kerrottavaa. Kuvia tosin löytyy senkin edestä.

Santa Monican Venice – reissumme ensimmäinen kohde. Mielestäni siellä oli jotenkin kiva tunnelma ja mielettömän kaunista. Tiesin missä Venice beachin kävelykatu Broadwalk oli, mutta muuten en osannut hahmottaa paikkaa, sen laajuutta, tai mitä se piti sisällän sitten ollenkaan. En edes neljän päivän jälkeen.

Asuimme Marina del Rayssä. Satamassa rannan lähettyvillä. Hotellimme, jonka nimi oli mitäs muutakaan, kuin Marina del Ray, oli matkamme ensimmäinen ja ainut ns. budjetti hotelli. Siltikin se oli viihtyisä ja mukavalla, sekä hieman hauskasti omituisella henkilökunnalla varustettuna. Plussaa ilmaisesta parkkipaikasta, minne kätevästi pääsi hissillä ja muistan vieläkin sen fiiliksen kun pimeästä hallista autoineen pääsimme ensimmäisiä kertoja palmujen täyttämälle aurinkoiselle tielle, musiikki soi, auto oli ihana, tytöt vielä ihanimpia. Haimme jäälattet ja ajelimme vain ympärinsä tuijotellen katuja, taloja ja ihmisiä – minä tosin tietä ja liikennemerkkejä.

Hollywoodiin ajoi hotelliltamme n.30 minuuttia. Siellä kävimme enimmäkseen pyörimässä ostoksilla, syömässä ja kerran siellä yökerhossakin. (Jos ei lasketa mukaan seikkailua alaikäisten meksikolaisten homobaarissa. Sovittaan ettei lasketa). Hollywood Boulevard oli niin paljon pienempi, mitä olin sen kuvitellut olevan, jotenkin tiiviimpi. Missä oli avarat kadut ja hulppeat rakennukset. Jopa walk of fame- katu oli niin huomaamaton, että olin siinä jo muutamaan otteeseen edestakas ravannut, kunnes vasta huomasin tähdet kenkieni alla.

Kaiken kaikkiaan tulisin uudestaan- enemmän kesällä. Alkulomasta oli sen verran viileä, että rannalla ei auttanut talsia kuin pitkähihaisella ja hotellimme uima-allasta emme edes käyneet katsomassa. Jos kuitenkin mietin reissuamme kokonaisuudessaan, uskoisin täällä olleen ilmasta viis se lämpimin ilmapiiri. Ihmiset olivat todella mukavia ja huomaavaisia. Leppoisa ilmapiiri vallitsi minne menitkään. Tai sitten laillisella lääkekannabiksella (mitä tosiaankin moni siellä tykkäsi käyttää) oli hieman vaikutusta asiaan. Tiedä häntä.