Päivän järjesti KappAhl*

 

Koko tämän viikon kiusanani on ollut kunnon kirjoituslukko. Sellainen, että läppärin näppikselle ei saa kuin kaksi lausetta kirjoitettua ja niistäkin toisen pyyhin samantien pois delete nappulalla. 

Onneksi Juuli otti viime Hankoreissustamme paljon kuvia, joten jätetään tarinankerronnat toiseen kertaan ja annetaan kuvien puhua puolestaan.
Olimme tosiaan Hangossa yhdessä KappAhalin ja Sofian Ruudun kanssa ja tuo 24 tuntia tuntui kyllä ihan rentouttavalta viikonlopulta. Usein lyhyissäkin pr-matkoissa on todella tiukat aikataulut, mutta tämä oli täysin toista maata. Lähinnä tuntui ihan joltain palkinnolta. Oli hemmotteluhetkeä Regatta Spassa, herkullinen illallinen Regatta hotellin Brasserie ravintolassa ja vielä pyjamabileet hotellihuoneessa karaokelaitteen kera. Nerokkaan rentouttava konsepti. Paljon naurua, hyvää ruokaa ja sitä fiilistä, ettei ole huolta huomisesta.
Tällainen päivä olisi ihanaa järjestää joskus uusiksi tyttöporukalla 🙂 

 

 

Kiitos KappAhl ja Sofia Ruutu että sain olla mukana 🙂

Kypytakit, illallisvaatteet, pyjamat & treenivaattet – KappAhl 
Kuvat: Juuli Rönkä


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa*
Psst. Postauksen lopussa Viaplayn tarjous

 

Rakastan rentoutua hyvän sarjan ja ruuan äärellä. Niin kauan kuin muistan, on telkkari ja herkkulaari ollut koukuttavin tapani rentoutua.  Pienenä mikään ollut parempaa kun maja, karkkipäivä ja piirretyt. Teininä saatoin jopa päästää pienen valheen suustani kun muut pyysivät norkoilemaan kahvilaan; ”pitää lukea kokeisiin”, vaikka oikeasti halusin jäädä vain kotiin katsomaan silloista suosikkisarjaani ja syömään perunoita ja jauhelihakastiketta. Tv ja ruoka oli se oma hetkeni ja näin on jatkunut tähän päivään asti. Toki on muitakin rentoutumismuotoja. Jooga, kirja, illallinen ravintolassa puhelinkiellolla, ilta ystävien kanssa, kävelylenkki ulkona jne, mutta joskus on ihan ok olla kunnon sohvaperuna ja minä sallin itselleni tuon hetken niin usein kuin mahdollista. Ehkä se tuntuu niin hyvältä koska siihen ei liity minkäänlaisia suorittamisen paineita? Kiireisen arjen keskellä tai rankan viikon jälkeen kun ei aina vain jaksa pinkaista heti ulos joogamaton kanssa tai alkaa sosialisoida. 

 

 

Olen aina yhdistänyt tv:n katsomisen ruokaan. Mitä parempi leffa, tai sarja, sitä herkullisempaa naposteltavaa löytyy lautaselta, mutta jos kyseessä on ruoka-aiheinen ohjelma niin silloin vasta lähteekin lapasesta. (Ja ruokaanhan ei muuten saa koskea ennen kun alkutekstit näkyvät ruudulla).
Olen tunnetusti kokkiohjelmien suurin fani, mutta minulla on pienoinen ongelma. Ne kaikki on tullut jo katsottua. Siksipä kun kuulin uudesta Viaplayn Four Hands Menu -alkuperäissarjasta ja sain vielä kutsun sarjan lanseeraustilaisuuteen, olin aivan ruoka/tv-taivaissa. 

Tilaisuus pidettiin Tukholmassa ruotsalaisen huippukokin ja Four Hands Menu dokumenttisarjan ideoiman Niklas Ekstedtin uusimmassa ravintolassa Ekstedtissä. Niklas kokkaili sarjassa myös nähtävän tanskalaisen kokkiupeuden Esben Holmboe Bangin kanssa Four Hands lounaan, samalla kun kertoivat tästä uudenlaisen kokkiohjelman teosta.

Jotkut fanittavat ehkä artisteja, minä fanitan kokkeja ja heidän ruokiaan. Ekstedtissä kokataan avotulella ja ruoka oli suussasulavaa. Upeita makuja. Ehkä yksi parhaista lounaista. Olin täysin vakuuttunut ohjelmasta, ennen kuin olin nähnyt edes yhtäkään jaksoa. 

Four Hands Menun kuusiosaisen sarjan jokaisessa jaksossa pääosassa on kaksi kokkia, jotka eivät ole aiemmin kokanneet yhdessä. Kolmen päivän ajan he tutustuvat toistensa erilaisiin näkemyksiin ruoasta, ja tuloksena on yhteinen menu, jossa yhdistyvät kummankin ainutlaatuiset taidot ja tietämys. Sarja lennättää sinut maan eri kolkkiin, uusiin makuihin ja ruokafilosofioihin. Niin mielenkiintoista ja herkullista. 

Eniten odotan jaksoa, missä Pohjois-Ruotsin Järpenissä pikkukylässä kahden Michelin-tähden Fäviken Magasinet -ravintolaa pyörittävä Magnus Nilsonin ja Momofuku-ravintoloillaan maineeseen noussut amerikkalainen julkkiskokki David Chang kokkaavat samalla pannulla. Odotan myös mitä mahtaa löytyä Aasian parhaimmaksi naispuoliseksi kokiksi Margarita Forésin ja brittikokin Margot Hendersonin menulta.

Ensimmäinen jakso on jo Viaplayssä katsottavissa ja toinen jaksoa tulee ulos huomenna – arvatkaa kuka on jo haarukat ojossa valmiina sohvalla odottamassa?

 

Mitä muuta olen katsonut Viaplaysta kun odottelen Four Hands Menun uusinta jaksoa?

All inclusive (ruotsalainen elokuva)
Hauska aivot narikkaan komedia kahdesta siskoksesta äitinsä kanssa kompuroimassa Kroatian lomalla.

Call me by your name (elokuva)
Italiaan sijoittuva Oscar-palkittu kaunis romanttinen draamaelokuva kertoo kahden miehen suhteesta.

New Amsterdam (Viaplay sarja)
Jos tykkää sairaalasarjoista 🙂 New Amsterdam perustuu lääkäri Eric Manheimerin elämäkertaan.

Couple Thinkers (Viaplay sarja)
Koomikko Craig Fergusson etsiin kevyellä otteella vaimonsa kanssa vastauksia  kysymyksiin, kuten milloin meidän täytyy hyvältä maa, tai voiko ikääntymistä pysäyttää. 

Tutustu lisää Viaplayn valikoimaan TÄÄLTÄ

 

BLACK FRIDAY TARJOUS:
koko Black Friday -viikon ajan (19.-25.11.) Viaplayllä on tarjouksessa Viaplayn Leffat ja sarjat paketti -50% alennuksella, jolla saa 4 kuukautta katseluaikaa puoleen hintaan. Kannattaa hyödyntää tarjousta, nimittäin tämä on ensimmäinen tarjous Viaplaylla koskaan 😉

Tarjoukseen pääset TÄSTÄ.

 

Ihanaa marraskuista sohvaperunoitumista 😍


kaupallisessa yhteistyössä Peñasolin kanssa*

 

Laiturinnokkaan pystytetty pieni elokuvateltta. Mattoja, muhkeita tyynyjä, tapas-naposteltavaa, kannu kylmää Peñasol sangriaa, auringonlasku ja läppäriltä pyörivä Hachiko koiraelokuva, mikä ei muuten todellakaan auttanut valloillaan olevaa koirakuumetta.

Poikaystäväni sanoi, että hyttyset syövät meidät elävältä jos katsomme leffan ulkona, mutta kuin tilauksesta koko tuon elokuvan ajan sudenkorennot lentelivät ympäri meidän ulkoilmateatteria ja napsivat hyttysiä niin, että me saimme olla rauhassa.

Tuntui kun ne olisi tilattu siihen. Tuntui jopa hieman maagiselta. Kiitos sudenkorennot olitte hyvin avuliaita.

 

Lempipuuhaani onkin ollut hyödyntää lämpimät illat ulkoilmaelokuvilla. Ollaan käyty katsomassa Kino Engelin sisäpihalla muutama elokuva ja panostettu ihan kunnolla rakentamalla itse myös oma tunnelmallinen leffateltta.

 

Tässä resepti onnistuneeseen Sangria & tapas leffailtaan ulkona:

  • Ajoita leffailta auringonlaskuaikaan, mieluiten reilu puolituntia ennen auringonlaskua.
  • Laita läppäri pienen teltan sisälle (tai vaikka kallellaan olevan avonaisen pahvilaatikon) näin valo ei häiritse yhtä paljon ja ruudulta näkee elokuvan paremmin.
  • Varmista että akku on täynnä sekä läppäristä, että puhelimesta. Jaa puhelimesta netti tietokoneeseen, tai lataa leffa valmiiksi.
  • Asettele läppärin eteen mattoja, vilttejä ja isoja tyynyjä.
  • Luo tunnelmaa lyhdyillä, kynttilöillä tai pienillä paristoilla toimivilla valonauhoilla. Voit hyötykäyttää myös jouluvalotuikkuja.
  • Kasaa isolle tarjottimelle sekalaisesti pientä naposteltavaa. Juustoja, oliiveja, hedelmiä, dippivihanneksia, leikkeleitä, dippejä, minileipiä, lihapullia – mitä tahansa helppoa sormisyötävää.
  • Juomapuolen hoitaa kätevästi raikas Peñasol Sangria. Varsinkin iso kolmen litran hanapakkaus on superkätevä kantokahvan ja hanan ansiosta. Ota mukaan kylmälaukkuun jäitä, hieman viipaloituja sitrushedelmiä ja tee omat sangriadrinkit paikanpäällä 🙂 Juomaa löytyy myös pienemmissä litran kartonkitölkeissä, sekä valkoviiniin, että punaviiniin tehtynä. (Punaviini on ehdottomasti oma suosikki).
  • Tilaa paikalle sudenkorentoja. Jos ei onnistu ja tiedät paikan kuhisevan hyttysiä niin varustaudu hyttyskarkoitteella.
  • Rentoudu, paina play-nappulaa, ota mukava asento, kaada lasiin sangriaa, lisää jäitä ja nauti kesäillasta ♥

 

 

Psst.. Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikesta muusta voidaan kyllä keskustella kommenttiboksissa 🙂