Joulu on täynnä suklaarasioita ja konvehteja. Heittäydy luovaksi ja purkita joulupakettiin läheisille herkullista itsetehtyä joulun makuista maapähkinävoita. Se menee niin puurossa, levitteenä, leivoksissa. Pannukakuissa, smoothieissa, kuin hedelmienkin kanssa ja säilyy jääkaapissa useita viikkoja 🙂

 

 

HELPPO KANELISIIRAPPI-MAAPÄHKINÄVOI

Tarvitset:
350g kuorittuja maapähkinöitä
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
1 rkl siirappia

(Näistä aineksista tulee n. 2 pientä purkillista valmista maapähkinävoita)

 

TEE NÄIN: Paahda maapähkinöitä 175-asteisessa uunissa leivinpaperilla päällystetyllä pellillä noin 10-15 minuuttia tai kunnes ne ovat hieman rusehtavia. Anna jäähtyä.

Laita maapähkinät. Sekä suola blenderiin ja anna koneen käydä puoliteholla noin 5-10 minuuttia kunnes maapähkinävoi on sopivan juoksevaa. Maapähkinät muuttuvat ensin kuivaksi jauhoksi, mistä vähitellen tahnaksi ja lopulta juoksevaksi maapähkinävoiksi.

Ei haittaa vaikka joudut pysäyttämään laitteen muutamaan kertaan ja kaapimaan tahnaa kulhon reunoilta. Maapähkinävoi ei sekoitu ihan helposti. On hyvä myös antaa koneen välillä jäähtyä ennen kuin jatkaa blendaamista.

Kun tahna on voimaisen juoksevaa. Kaavi maapähkinävoi blenderistä kulhoon ja sekoita siihen ensin siirappi ja sitten kaneli. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

 

 

Olen tehnyt maapähkinävoita jo useampia kuukausia ja olen siihen ihan koukussa. Pieni nokare menee puuroon joka aamu.  Useimmiten teen maapähkinävoin ihan sellaisenaan ilman mausteita. Pelkkiä kuorittuja maapähkinöitä ja hyppysellinen suolaa. Niin helppoa!

Itse tekemä maapähkinävoi on myös paljon edullisempaa (ja terveellisempää) kun kaupasta ostettu. 

 

Mantelivoiresepti tulee seuraavaksi 🙂

Tags:


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa*
Psst. Postauksen lopussa Viaplayn tarjous

 

Rakastan rentoutua hyvän sarjan ja ruuan äärellä. Niin kauan kuin muistan, on telkkari ja herkkulaari ollut koukuttavin tapani rentoutua.  Pienenä mikään ollut parempaa kun maja, karkkipäivä ja piirretyt. Teininä saatoin jopa päästää pienen valheen suustani kun muut pyysivät norkoilemaan kahvilaan; ”pitää lukea kokeisiin”, vaikka oikeasti halusin jäädä vain kotiin katsomaan silloista suosikkisarjaani ja syömään perunoita ja jauhelihakastiketta. Tv ja ruoka oli se oma hetkeni ja näin on jatkunut tähän päivään asti. Toki on muitakin rentoutumismuotoja. Jooga, kirja, illallinen ravintolassa puhelinkiellolla, ilta ystävien kanssa, kävelylenkki ulkona jne, mutta joskus on ihan ok olla kunnon sohvaperuna ja minä sallin itselleni tuon hetken niin usein kuin mahdollista. Ehkä se tuntuu niin hyvältä koska siihen ei liity minkäänlaisia suorittamisen paineita? Kiireisen arjen keskellä tai rankan viikon jälkeen kun ei aina vain jaksa pinkaista heti ulos joogamaton kanssa tai alkaa sosialisoida. 

 

 

Olen aina yhdistänyt tv:n katsomisen ruokaan. Mitä parempi leffa, tai sarja, sitä herkullisempaa naposteltavaa löytyy lautaselta, mutta jos kyseessä on ruoka-aiheinen ohjelma niin silloin vasta lähteekin lapasesta. (Ja ruokaanhan ei muuten saa koskea ennen kun alkutekstit näkyvät ruudulla).
Olen tunnetusti kokkiohjelmien suurin fani, mutta minulla on pienoinen ongelma. Ne kaikki on tullut jo katsottua. Siksipä kun kuulin uudesta Viaplayn Four Hands Menu -alkuperäissarjasta ja sain vielä kutsun sarjan lanseeraustilaisuuteen, olin aivan ruoka/tv-taivaissa. 

Tilaisuus pidettiin Tukholmassa ruotsalaisen huippukokin ja Four Hands Menu dokumenttisarjan ideoiman Niklas Ekstedtin uusimmassa ravintolassa Ekstedtissä. Niklas kokkaili sarjassa myös nähtävän tanskalaisen kokkiupeuden Esben Holmboe Bangin kanssa Four Hands lounaan, samalla kun kertoivat tästä uudenlaisen kokkiohjelman teosta.

Jotkut fanittavat ehkä artisteja, minä fanitan kokkeja ja heidän ruokiaan. Ekstedtissä kokataan avotulella ja ruoka oli suussasulavaa. Upeita makuja. Ehkä yksi parhaista lounaista. Olin täysin vakuuttunut ohjelmasta, ennen kuin olin nähnyt edes yhtäkään jaksoa. 

Four Hands Menun kuusiosaisen sarjan jokaisessa jaksossa pääosassa on kaksi kokkia, jotka eivät ole aiemmin kokanneet yhdessä. Kolmen päivän ajan he tutustuvat toistensa erilaisiin näkemyksiin ruoasta, ja tuloksena on yhteinen menu, jossa yhdistyvät kummankin ainutlaatuiset taidot ja tietämys. Sarja lennättää sinut maan eri kolkkiin, uusiin makuihin ja ruokafilosofioihin. Niin mielenkiintoista ja herkullista. 

Eniten odotan jaksoa, missä Pohjois-Ruotsin Järpenissä pikkukylässä kahden Michelin-tähden Fäviken Magasinet -ravintolaa pyörittävä Magnus Nilsonin ja Momofuku-ravintoloillaan maineeseen noussut amerikkalainen julkkiskokki David Chang kokkaavat samalla pannulla. Odotan myös mitä mahtaa löytyä Aasian parhaimmaksi naispuoliseksi kokiksi Margarita Forésin ja brittikokin Margot Hendersonin menulta.

Ensimmäinen jakso on jo Viaplayssä katsottavissa ja toinen jaksoa tulee ulos huomenna – arvatkaa kuka on jo haarukat ojossa valmiina sohvalla odottamassa?

 

Mitä muuta olen katsonut Viaplaysta kun odottelen Four Hands Menun uusinta jaksoa?

All inclusive (ruotsalainen elokuva)
Hauska aivot narikkaan komedia kahdesta siskoksesta äitinsä kanssa kompuroimassa Kroatian lomalla.

Call me by your name (elokuva)
Italiaan sijoittuva Oscar-palkittu kaunis romanttinen draamaelokuva kertoo kahden miehen suhteesta.

New Amsterdam (Viaplay sarja)
Jos tykkää sairaalasarjoista 🙂 New Amsterdam perustuu lääkäri Eric Manheimerin elämäkertaan.

Couple Thinkers (Viaplay sarja)
Koomikko Craig Fergusson etsiin kevyellä otteella vaimonsa kanssa vastauksia  kysymyksiin, kuten milloin meidän täytyy hyvältä maa, tai voiko ikääntymistä pysäyttää. 

Tutustu lisää Viaplayn valikoimaan TÄÄLTÄ

 

BLACK FRIDAY TARJOUS:
koko Black Friday -viikon ajan (19.-25.11.) Viaplayllä on tarjouksessa Viaplayn Leffat ja sarjat paketti -50% alennuksella, jolla saa 4 kuukautta katseluaikaa puoleen hintaan. Kannattaa hyödyntää tarjousta, nimittäin tämä on ensimmäinen tarjous Viaplaylla koskaan 😉

Tarjoukseen pääset TÄSTÄ.

 

Ihanaa marraskuista sohvaperunoitumista 😍

 

Amerikasta peräisin oleva suolainen puuro ”grits” on suolaista maissipuuroa, mutta nyt suolaisesta kaurapuurosta on tullut trendi myös Suomessa. Itse aluksi vierastin ajatusta – lähinnä yökkäilin jos totta puhutaan, mutta taannoisella Yes-Girl bootcampilla oli niin hyvännäköinen suolaisen puuron aamiaisbuffa, että oli ihan pakko kokeilla ja siitähän se sitten lähti. pestokastikkeet puurossa on nykyään ihan normihomma 🙂

Joten! Jos kaurapuuro pekonilla tai pestokastikkeella kuulostaa kummalliselta, niin mieti puuroa vähän niinkuin risottona, eli oatsottona.
Tässä muutama yllättävän herkullinen ja koukuttava tuunaus normipuurosta. Näitä kannattaa kokeilla:

 

Fetapestopuuro avokadolla ja siemenillä (oma suosikkini!)

Kaurahiutaleita
Kauramaitoa
2 rkl punaista pestoa
2 rkl murennettua fetajuustoa
1-2 rkl siemeniä (esim kurpitsansiemeniä & auringonkukansiemeniä)
1/2 avokado
muutama kirsikkatomaatti

Keitä kaurapuuro kauramaitoon pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Anna hieman jäähtyä ja sekoita joukkoon pesto.
Halkaise avokado, poista siemen ja siivuta puolet avokadosta puuron päälle. Halkaise tomaatit ja lisää puuroon. Ripottele joukkoon murennettua fetajuustoa, sekä siemensekoitusta.

 

Pekonipäärynäpuuro parmesanraasteella

Kaurahiutaleita
Kauramaitoa
n. Pekonia
1/2 päärynä
Parmesanraastetta
Ripaus suolaa

Keitä kaurapuuro kauramaitoon pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Lisää ripaus suolaa. Puolita pekonisuikaleet ja paista rapeaksi kuumalla pannulla n. 2-3min kummaltakin puolelta.
Siivuta päärynä ohuiksi siivuiksi, tai leikkaa kuutioiksi ja lisää pannulle pekonin kanssa. Paista kunnes päärynä on pehmentynyt.
Nosta pekonit ja päärynät talouspaperin päälle ja painele niistä ylimääräinen rasva pois. Lisää päärynät puuron päälle ja murenna pekoni joukkoon.
Raasta päälle reippaasti parmesanraastetta.

Vinkki: suolaisen puuron pohjaksi sopii myös niin speltti, manna kuin ohrasuurimotkin. Myös kvinoaa voi sekoittaa joukkoon. Täytteeksi sopii kasvikset, aurinkokuivatut tomaatit, yritit, kananmuna, erilaiset juustot, makkarat, sienet. Melkeinpä ihan mitä tahansa.

Tags: