Kotona ollaan. Lähdin kovin haikeana pois ystäväni luota – tuijottelin vain taksin ikkunasta ja olin kiukkuinen. Kummallista miten joka kerta lomamme Kapkaupungissa vain paranee ja parenee ja lähteminen sieltä kotiin vaikenee.
Onneksi olo vähän helpotti kun pääsi turvallisesti omalle sohvalle ja odottelemaan että sauna lämpiää. Tein odotellessa ison kattilallisen kasvissosekeittoa. Keitto on kai jotenkin lohturuokaa minulle. Saunassa leikin olevani Afrikassa, mutta voin kertoa että ei riittänyt mielikuvitus kauhean pitkälle siinä leikissä ei.

Kummalista miten pitkä aika siiten muuten on kun olen nähnyt lunta viimeksi. Tajusin sen kun lumi narskui uggieni alla, että olin viime vuonna maalis–huhtikuun ajan sen verran ulkomailla, että missasin lumen viimeiset hetket täysin ja tänä vuonna näin taas myöhässä tulleen lumen ensimmäistä kertaa vasta eilen. 

Kiva kun on hieman valkeutta maassa, mutta katsellaan silti vielä hetki (tai useampikin) näitä aurinkoisia kuvia Etelä-Afrikasta.

Tuo BikBokin musta hattu pelasti lomani. Hiukseni taisivat olla enemmän lomalla kuin minä – aina harjaamatta, takkuisilla luonnonkiharoilla, tai likaisella suttunutturalla. 

 

 

 

Henkilökuvat: Eevi & Saara

Koska minä lensin puskaan.
Vuorelta, kovaa, tuntemattoman miehen kanssa ja niskassa monta metriä varjoliidin kangasta.
Tiedättekö, se tunne kun kerää kaiken rohkeutensa, koittaa unohtaa korkeanpaikankammonsa, juoksee alas jyrkännettä pitkin, nousee hetkeksi ilmaan, mutta vain tajutakseen, että yllättäen tuuli lakkaakin täysin puhaltamasta ja seuraavaksi oletkin puskassa – mutta ethän toki turvallisesti yhdessä sellaisessa, vaan sinun pitää vauhdin viemänä vieriä niissä jokaisessa kahdenkymmenen metrin säteellä! Kaiken kruunaa puskien pistävät piikit ja se tosiasia, että sinulla on paljaat sääret.

Kun kuperkeikat oli kieritty ja näytin pölyiseltä kaktukselta, kiipesin takaisin ylös ja kokeilin uudelleen.

Niin.. Siis se tunne, kun olet kerännyt kaiken rohkeutesi, yrittänyt unohtaa korkeanpaikankammosi, kierinyt siellä pusikossa ja koitat toistaa kaiken vielä heti perään uudelleen! 
Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ihan tuosta noin vaan.

Onneksi toinen hyppy tosin päätyi pusikon sijaan leijailemaan taivaalla. Korkealla, mutta kivasti kaarrellen. Kai jopa rentouduin.

Kymmenen minuuttia kauniita maisemia Kapkaupungin yllä kustansi minulle n. Kuusikymmentä euroa ja oli puskineen kaikkineen kyllä kaiken sen arvoista.

Katselen juuri pitkää heiluvaa nosturia ja kuuntelen työmiesten meteliä aurinkotuoliltani. Ollaan takaisin Saaran luona ja viereisen talon rakennustyömiesten joululoma on selvästikin loppunut.
En tosin usko, että minua haittaisi vaikka ympärillä riehuisi sata työmiestä ja koko kaupunkia rakennettaisiin uudelleen. Päivä on niin kaunis ja olo on leppoisa.

Safarilla oli hauskaa ja jos jossain oli hiljaista niin siellä. Täydellisen äänettömyyden rikkoi vain heinäsirkkojen sirinä ja pihallamme sijaitsevan uima-altaan pumpun hurina.

Aikomuksenani on toki kertoa teille muustakin kuin heinäsirkoista, mutta en ole ehtinyt käydä vielä edes kuvia koneeltani puoliksikaan läpi ja kohta pitäneekin lähteä ostoskeskukseen hankkimaan tuliaisia kotiin.
Kai siis tulin vain kertomaan, että elossa ollaan ja pahoittelemaan jälleen pientä blogibreikkiä. Pian postaustahti tästä taas tihenee 🙂