Hout Bay on kylä 20 minuutin ajomatkan päästä Kapkaupungin keskustasta, lähellä kaunista Chapman’s Peak vuoristotietä. Meri -ja vuorimaisemat ovat kauniit sekä ajomatkalla ja itse kylässä, missä on myös ihanan idyllinen ja rento tunnelma. Olemme olleet siellä ennenkin mm. Mariner’s wharf ravintolassa, kävelleet laiturilla ja syötelleet hylkeitä, mutta nyt kävimme sunnuntain ruokamarkkinoilla, Bay Harbor marketissa, samantyyppisissä kuin Old Biscuit Millissä, mutta ehkä hieman simppelimpää ruokaa ja enemmän pikkukojuja.

Täällä ihmiset ovat kuulemma ihan hurahtaneita markkinoihin, enkä voi heitä syyttääkään. Olenhan itse kolunnut viikon sisällä jo niistä kaksi!

Olin helpottunut kun huomasin että Bay Harbor Market ei ollut yhtä ruuhkainen kuin Biscouit Mill. Täällä mahtui kävelemään ilman tuntemattomien ihmisten väliin liiskaantumista ja ostamaan ruokaa ilman sen kummempaa jonottamista. Minkä seurauksena päädyinkin sitten ostamaan mm. possutacon, omenainkiväärimehun, sokeriletun, mehiläisen siitepölyä ja taulun. Taulussa oli Jimi Hendrix ja tajusin vasta ostettuani sen, että sehän pitää raahata matkalaukussa suomeen asti, mutta no, ehkä se mahtuu.

Poistuessamme markkinoilta huomasin mäkeä ylös kiemurtelevan ruuhkan. Autoja silmänkantamattomiin jonossa. Kaikki olivat vasta tulossa markkinoille! Onneksi olimme itse ajoissa ja pääsimme juuri pois ihmismassan alta. Kapkaupungin markkina-mania haha, pitää tästä lähtien muistaa aina olla ajoissa.

 

Markkinoilta ajoimme vielä läheiseen kalastajakylään Kalk Bayhin, missä kävimme rantaravintolassa lounaalla ja kävelemässä ympäriinsä. Täällä on niin paljon erilaisia rantakyliä ja laaksokyliä ja ties mitä. Kaikki niin erilaisia, mutta silti samanlaisia. Kaikissa oma viehätyksensä. Tekisi mieli tehdä pienet päiväkävelyt kaikissa niistä.

En ole koskaan ollut kummoinen nukahtelija. Iltaisin aina viivyttelen sänkyyn kömpimistä, koska tiedän että sinne mennään aina vain laskemaan lampaita ja päiväunet nyt ainakin ovat ihan tuhoon tuomittuja. Ei vain huvita nukkua, vaikka kuinka väsyttäisi, mutta mites lomalla?

Olen ihan Bedtime –Halinallena. Olen mennyt täällä nyt kolmena päivänä peräkkäin nukkumaan ennen kymmentä ja herännyt kahdentoista tunnin päästä, minkä jälkeen nukkunut vielä kasan päiväuniakin.
Toissapäivänä nukahdin aurinkoon vahingossa ja heräsin niin kummallisten rusketusrajojen kanssa, että näytin ihan vinksahtaneelta karttapallolta. Läikkyjä siellä täällä, varsinkin rintakehä näyttää vieläkin ihan joltain merikartalta.

Unihiekkanahan täällä voi toimia monikin asia; aurinko, paljon tekemistä, uusia asioita, ihmisiä, tupla määrä ruokaa ja vaikka mitä, mutta ehkä myös ihan vain se että olen lomalla. En vietä koko päivääni koneella, blogissa, sähköpostien uumenissa, muissa töissä ja juosten tapaamisissa, joten aivot ovat kai ihan rentona perunamuusina. Valmiina sammuttamaan lampun heti kun vain oikea hetki koittaa. Ihanaa.

 

 

Eilen käytiin Hout Bayssa toisilla ruokamarkkinoilla ja pysähdyttiin matkan varrella tässä aina yhtä kauniissa Chapman’s Peakin maisemakohdassa. En koskaan saa tarpeekseni näistä kiemurtelevista vuoristoteistä ja maisemista ♡

Ihanaa vuotta 2015.

Valitettavasti minulla ei ole meidän uudenvuoden juhlista kuvia kuin alku-illasta. Tietenkin heti vieraiden tultua kamera unohtui yläkertaan ja aika kului kuin siivillä. Ilta oli ihanan lämmin ja vieraita juuri sopiva määrä. Mahduimme kaikki terassille, minne Ryan oli tuonut alakerrasta kaikki musiikkivehkeensä. Siinä sitten innostui vieras jos toinenkin muutaman viinilasin jälkeen laulamaan ja soittamaan. Itse koin löytäneeni sisäisen rumpalini ja soitin varmaan tunnin rumpuja! Silloinhan mielestäni tämä sekaorkesteri kuulosti mahtavalta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna – voi naapuri raukkoja 😀

Bändin lisäksi innostuimme myös tanssimaan, jotkut jopa uimaan ja näimme muutaman ilotulituksenkin. Se oli tosin kummallista, en ole koskaan ollut ns. Ilotulituksien yläpuolella. Saaran ja Ryanin asunto on niin korkealla, että kaupungista ammutut raketit poksahtelivat pikkuisina siellä jossain alhaalla.

Kaiken kaikkiaan ihan mahtava ilta ja ihanaa aloittaa vuosi 2015 juuri täältä ja näiden ihmisten seurassa.