Zombies and floral dresses 26 tammi 2015
Pahoittelen postaustahtiani täältä. Aina kun olisi luppoaikaa olla koneella saan kaikenmaailman muita esteitä eteeni. Viimeisimpänä nettiajan kuluminen loppuun. Täällä sitä tosiaan ostetaan vain tietyn verran kerralla ja tietenkin me suomalaiset super somettaja vieraat saamme isoimmankin nettipaketin palamaan loppuun ennätysajassa.
Sama homma myös sähkön kanssa. Sähköä ostetaan läheiseltä huoltoasemalta ja kuitin numerosarja näppäillään jonkinlaiseen talon sähköboksiin autotallissa. Jos sähkö ehtii kulua loppuun kaikki valot sammuvat. Kuten mm. Toissailtana. Oli vielä hieman viileämpi ja todella sumuinen ilma. Tuntui, että koko Kapkaupunki oli paksun usvan peitossa – mikä oli jo itsestään melko aavemaista, mutta tietenkin yhtäkkiä tuli pilkkopimeää juuri kun me koko porukalla kökötimme sohvalla katsomassa Walking Dead zombisarjaa telkkarista.
Kaikki valot sammuivat ja koko talosta oli sähköt pois, oli pakko lähteä ajamaan sumuiseen yöhön, missä tietenkin heti ensimmäinen jalankulkija – joka nyt sattui tulemaan jostain nurkan takaa ja vielä vähän laahustavan näköisesti, sai meidät kaikki kolme tyttöä kiljumaan kurkut suorana.
Olin hetken aikaa melko varma, että zombie maailmanloppu on oikeasti täällä.
Saimme kuitenkin lopulta sähkön ja onnistuimme välttymään zombiehyökkäyksiltä. Netti on myös palannut takaisin taloon ja postaustahti voisi tästä nyt vain kiristyä. Ihan viimeistään ainakin sitten kun pääsen kotiin. Lomaa enää muutama päivä jäljellä 🙁
Mekko & hattu – Forever21
Laukku – Celine
Aurinkolasit – Peter & May Walk
Kengät – Givenchy
Kuvat: Saara Pasanen