PÄIVÄ VANHASSA PORVOOSSA 10 kesä

Siis mitä mä olen missannut?
Mutisin Aleksille heti kun sain kypärän pois päästäni ja noustua puutunein jaloin pois moottoripyörän selästä. Tuijotin jokirannan punaisten puutalojen rivistöä ja niiden takaa kohoavaa vanhaakaupunkia. Ihastelin mukulakivikatuja ja pastellinvärisiä taloja. Pieniä putiikkeja, suloisia kahviloita ja houkuttelevia kesäterassi-ravintoloita. Aurinko paistoi ja ihmiset nauroi. Tuntui kun olisin ollut jossain elokuvan lavastekaupungissa.
Vaikka oikeasti olin 40 minuutin ajomatkan päässä kotiovelta.

Miten voi olla mahdollista, että en ole käynyt täällä useammin?
Ja siis tarkennetaan, että mielestäni en ole käynyt siellä koskaan. Ehkä kerran läpikulkumatkalla, mutta oli luultavasti talvi ja laput silmillä, koska en ole tajunnut paikan kauneutta.
Harmittaa myös, että en ole aiemmin tajunnut paikan ravintolatarjonnan upeutta. Sicapelle, Salt, Meat District, Bistro Sinne! Sormet sauhusi puhelimella kun koitin lukea arvosteluja ja valita parasta ruokapaikkaa. Olisin halunnut kloonata itseni ja syödä niissä kaikissa, mutta lopulta päädytimme SicaPellen brunssille ja se olikin itseasiassa siihen sunnuntaipäivään täydellinen valinta.

Istuimme aurinkoisella terassilla, joimme lasit kuohuvaa, maistelimme pöytiintarjoiltun brunssin eri annoksia ja nautin kyllä jokaisesta minuutista. Unohdin ajankulun ja tuntui kesältä.

Brunssin jälkeen kiertelimme vielä hetken Vanhan Porvoon katuja, törmäsimme tuttuihin ja kävimme jokirannassa kahvilla. Kun ilta alkoi pikkuhiljaa hiipiä, nousimme takaisin moottoripyörän selkään ja ajoimme (kyllä, erittäin kornia) auringonlaskussa Vanhaa Porvoontietä kohti kotia.

Okei jätin kyllä mainitsematta, että en tykkää mennä pitkiä matkoja moottoripyärän kyydissä.
Se on aika puuduttavaa hommaa. Tylsää, mutta samalla pelottavaa. Osittain kivaa, voi katsella maisemia ja nauttia vauhdista., mutta sitten puutuu paikat ja illalla tulee aina kylmä.
Todellinen kuvahan on siis se, että Aleksi virnistää onnellisena, tuntee sykkivää vapauden tunnetta, kun minä kitisen kyyryssä takana, puristan henkeni edestä kohmeilla sormilla Aleksin vyötäröä ja toivon, että oltaisiin jo kotona.

Jos siis moottoripyörä-puutumista ei lasketa, niin aikalailla täydellinen päivä ja Porvoo näytti kyllä ensikertalaiselle parastaan.
Eihän tässä voi muuta kuin ruksailla kalenteriin lisää kesäisiä Porvoopäiviä ja alkaa käydä systemaattisesti läpi edellämainittuja ravintoloita.

Onko teillä muita ravintolavinkkejä, tai must-see paikkoja Porvoossa? 🙂