Ostoskoriin

Tory Burch juna saattoi mennä kovinta vauhtiaan ehkä jo muutama vuosi sitten, mutta minä hankin ne vasta nyt.
Ihan vain koska havahduin että tasan vuosi sitten olin ne ostoskoriini klikannut, mutta ottanut kuitenkin pois.
Sama ostoskori-roskakori efekti on toistunut säännöllisesti sen jälkeen liian monta kertaa, joten piti nyt olla rohkea ja painella kengät ihan kotiin asti.

Joku kertoi että Toryt on niin mukavat että tuntuisi kuin tyynyillä kävelisi. Toivottavasti asian laita on oikeasti yhtä pehmoinen kuin annetaan ymmärtää. Minähän olen nimittäin kipittänyt H&M:n ballerinat jaloissa niin kauan kuin pystyn muistamaan ja nämä hieman laadukkaammat versiot ovat nyt enemmän kuin tervetulleet jalkoihini.

Ne kengät mitkä näistä nyt tilasin, esittelen teille paremmin heti kun lähetti saapuu ovelleni. Toivottavasti tässä muutaman päivän sisällä. Toivon myös kovasti, että ne on sopivat!

Tags:
34 Comments
  • Sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En tiedä kuka tuosta mukavuudesta on kertonut, mutta voin sanoa, että minun jalalle ne ei ainakaan sopineet ollenkaan. Vaikka koko oli sopiva, olivat balleriinat niin epämukavat jalassa, että pystyin kävelemään niillä maksimissaan tunnin. Olin myös kuullut, että niitä pitää käyttää jonkin aikaa, jotta ne muotoutuu omalle jalalle sopivaksi. No niin ei koskaan käynyt, ja loppuen lopuksi jouduin myymään ne pois. Onneksi sain niistä vielä hyvän hinnan, sillä balleriinojen kunto oli hyvä, mutta harmitti silti. Toivottavasti sopivat sinulle! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei joo tosiaan tuntuu että on kahta Tory Burch jalkaa 😀 Toisille se uppoaa kun veitsi voihin ja joillekin taas ei istu millään. Toivottavasti kuulun ensimmäiseen kastiin. Olen myös kuullut että kengän eri mallit istuvat jotkut paremmin kuin toiset ja tilasin sen mistä eniten oltiin sanottu että istuu tosi hyvin! Katsotaan miten käy 🙂

      • Kissis
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Jep, mukavat my ass. Laitoin ekan kerran omat Toryni pari vuotta sitten duunipaikan kesäjuhliin ja meinasin kuolla kipuun! Sen jälkeen käyttänyt muutaman kerran lyhyempiä aikoja, yhä edelleen jalkojen iho ihan punainen käytön jälkeen. 🙁

        • JULIA Toivola
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          oh, noo! 🙁

  • Aino
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oijoi minäkin tahtosin nuo kevääks! Ehkä tänän keväänä täytyy jo ostaa. Mistä tilasit?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Shopbopilta. Mietin ensin että tilaisin Tampereelta Cottonilta, mutta siellä ei ollut sitä mallia minkä olisin halunnut joten ulkomaiden kautta sitten!
      Kerron tilauksesta sitten enemmän kun kengät saapuu 🙂

  • Dee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos tilasit jenkeistä, voisitko kertoa miten tilaus sujui ja paljonko lopullinen summa oli verojen ja tullin jälkeen.

    En vieläkään ole uskaltanut tilata koska pelkään että tullin prosessi on liian monimutkainen:(

    Kiitos!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jo, kyllä ehdottomasti 🙂 Ja tilasin tosiaan Shopbopilta. Tähän asti mennyt todella kätevästi ja helposti kaikki. Kerron lisää muutaman päivän päästä kun kengät saapuvat 🙂

  • Jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Kahta Tory Burchin jalkaa” oli hyvä ilmaisu ja ihmeen totta 😀 Itse kuulun siihen kastiin, jotka ylistävät näitä popoja maasta taivaisiin! Kävelin niillä koko viime kesän Pariisin reissuineen kaikkineen, enkä saanut jalkoihini rakon rakkoa. Ystävälleni sen sijaan eivät sopineet ollenkaan ja hän joutui myymään ne eteenpäin. Toivottavasti kengät ovat sinulle passelit! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla! Toivon niin kovasti kuuluvani myös siihen samaan kastiin 🙂

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse haluaisin kovasti Toryn Reva- balllerinat, mutta kuulun siihen kastiin, jolle ainakaan se malli (sun kuvista alimmaiset) ei vaan istu. Olin jo päättänyt ostaa kyseiset ballerinat viime keväänä, mutta oli pakko jättää Cottonille, sillä muuten normikokoni puristi varpaisiin merkkilaatan alta. Toivottavasti sä kuulut siihen toiseen kastiin, ja kengät ovat sopivat ja muutenkin ihanat. Ei munkaan täytynyt ihan ilman Burchia jäädä, sillä ostin sitten Reva clutchin 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mietin Reva mallia pitkään, mutta tilasin sittenkin toisen malliset. Toivotaan että istuu! 🙂

      Ja se clutch on ihana!

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielenkiintoista kuulla kyllä näistä sitten tarkempaa tuomiota! Epäilyttää suuresti että voiko tosiaan olla niin kuin tyynyillä kävelisi, kun pohja näyttää olevan noin ohut. Itse en pysty käyttämään enää oikein mitään ballerinoja, kun kantapäät tulee heti kipeiksi :/ Pitäisi olla varmaan jotkut kolmen sentin traktoripohjat.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Rehellistä palautetta tulee heti kun saan kengät jalkaani (ja vielä rehellisempää kun olen päässyt niillä kunnon matkan kävelemään) 🙂

  • Pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä tilasin myös Tory Burchin ballerinat noin kuukausi sitten. Kenkieni malli on Selma, mutta niiden istuvuudesta en kyllä valitettavsti osaa juuri sanoa, koska en ole ehtinyt käyttää kenkiäni vielä. Nuo niiteillä varustetut Burchit on myös upeat!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jos omani sopii niin päsen jo viikon päästä Meksikoon testailemaan 🙂 Tivottavasti sopii!

      Niittiset on iiiihanat <3

  • Alessia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Multa löytyy mustana nahkaiset revat, on loistavat ja ihanan pehmeät jalassa. Luulen kuitenkin, että pitkiä kävelymatkoja varten joudun hankkimaan varmuuden vuoksi ihonvärisiä tai mustia balleriina sukkia, helpottaa huomattavasti hiertämistä jne. niitä olen käyttänyt h&m:n baltsujen kanssa.

Post A Comment