KESÄENNUSTEITA

 

Kesäiset säät saapuivat juuri sopivasti tännekin palattuamme Espanjan lomalta. Jouduin riisumaan takkini kun kävelin tänään kaupungilla ja mietin siinä itsekseni, että rakastan sitä hetkeä. Sitä kun ensimmäisen kerran on Suomen alkavassa kesässä takissaan liian kuuma. Siinä hetkessä on jotenkin hauskasti kesän alun intoa, odotusta, jännitystä ja samalla se on täynnä muistoja. Suomen kesä on niin erikoinen ja lyhyt, että koko kansa sekoaa, pujahtaa ulos koloistaan ja tekee kilpaa kaikkea mahdollista. Juuri siksi kesäaika on kuin parhaiden muistojen päänsisäinen päiväkirja.

Kaikki puhuvat nyt säästä. Niin puhun minäkin. Tuleekohan tästä taas kuuma kesä? Muistan viime vuoden toukokuussa käyttäneeni jo aurinkorasvaa. ”Herranjumala suojakerroin viisikymmentä keväällä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla” -kirjoitin blogiini 16.5.2018
Siitä voi ennustaa jo jotain. 

Ihan vielä en lotraa aurinkorasvalla, mutta niitä on valmiina kaapissa. Pitäisikö siellä olla myös ekstratuulettimia? Loppuvatko tuulettimet taas kaupoista, kuivuuko ruoho kellertäväksi ennätysajassa, tuleeko tuplasti ampiaisia, onhan minulla tallessa vielä kylmälaukkuja?

Huomaatteko. Olen juuri yksi niistä ensimmäisistä kesäpäivistä sekoavista tyypeistä.
Ehkä lopetan ylianalysoinnin ja sään ennustamisen aurinkorasvapurkeista. Laitan läppärin kiinni ja lähden ulos täältä toimistolta nauttimaan auringosta.

 

Ihanaa viikonloppua. 

P.s olen aina tykännyt palmuista, mutta kyllä nuo meidän lähestulkoon neonvihreinä kukkivat puut tuolla ulkona näyttävät juuri nyt maailman kauneimmilta.

 

Kuvat: Kriselda

Tags:
2 Comments
  • ida ihana
    Posted at 16:41h, 18 toukokuun Vastaa

    Just tänään kun nautittiin poikaystävän kanssa terassilla auringosta puhuttiin, kuinka on ihan päinvastainen sää kuin viime lauantaina, kun täällä satoi kaatamalla vettä. Silloin vuokrattiin ihana leffa kotisohvalta ja herkuteltiin irtokarkeilla. Jotenkin sää on kuitenkin sellainen, ettei sitä mitenkään voi muuttaa, joten sitä on turha stressata. Aina keksii jotakin kivaa tekemistä, joka sopii siihen säähän, mikä silloin on 🙂

    Mutta nyt aurinkoista viikonloppua!<3 Niin, ja ihania kuvia!!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • julia
      Posted at 10:32h, 20 toukokuun Vastaa

      Juurikin näin ☺️ Sateiset illat on ihanan tunnelmallisia ja tykkään myös talvesta kun voi hyvillä mielin olla vain kotona, eikä tarvitse juosta kaupungilla kilpaa auringon kanssa 😂

Post A Comment