HUHTIKUUSSA 2011 – 2018

Tänään sitä taas puhalletaan kakusta kynttilöitä. Miten niitä onkaan tupsahtanut siihen jo yli kolmekymmentä?
Synttäreiden kunniaksi kaivoin menneiltä huhtikuilta kuvia blogin arkistoista. Niitä onkin ehtinyt kertyä sinne jo aika monelta vuodelta.

 

2011

  1. Vuonna 2011 sukkahousujen paksuus oli jotain 29840 denier -luokkaa. Meni ihan housuista. Rakastin tuota hametta. Tuolloin ei ollut vielä kaupoissa yhtä hyvä valikoima ja jos löytyi jotain kivaa, niin se oli varmasti päällä lähestulkoon aina.

 

2.  Arvostan yritystäni hymyillä hangessa, vaikka olin varmasti aivan jäässä tuon kevyen ponchon alla.
Näytän ihan joululahjalta tuon rusetin kanssa 😀

3. Lissabon ja tämä haalari. Voitin vasemman puoleisella kuvalla  jonkun upean Indiedaysin tyylilyyli -palkinnon ja olin niin otettu, etten raaskinut heittää haalaria pois, vaikka se oli ihan kutistunut ja kulunut.

 

2012

1. Värikkäät housut oli se juttu. Näitä samaisia minulla oli vielä pinkkinä ja oudon kellertävän ruskeana. Ballerinat ja Marc Jackobsin laukku kombinaatio oli myös erittäin toimiva.

 

2. Ja sieltä ne saapuvat. Upean ballerina-askelluksen kera. Varvistaminen on kyllä yksi mysteeri – miksi ihmeessä kurottaudun tuohon asentoon heti kun kamera kaivetaan laukusta?

 

3. Olimme juhlimassa syntymäpäiviäni Losissa ja muistan, että olin ihan järkyttynyt millaisia korkoja ja vesirajamekkoja tytöillä oli siellä päällä baarissa.. Noh, en kyllä itsekään ollut ihan millään pisimmällä koltulla ja matalimmilla koroilla tuolla keskellä päivää tepastelemassa? Viereinen kuva on samaiselta reissulta, mutta nykistä. Ai että rakasti tuota mekkoa ja olin aivan musertunut kun se hajosi heti ensimmäisessä pesussa.

 

2013

1. Inspiroitunut salmiakista?

 

2. Tämä asu oli yksi suosikeistani. Pitsihame, t-paita ja nahkatakki. Unohtamatta niitä 29840 denierin sukkahousuja.
Ison donitsin ympärille kiepautettu nuttura-kampaus oli myös 2013 keikkumassa lähestulkoon jokatoisen tytön päälaella.

 

2014

  1. 2014 vuoden huhtikuu oli kokonaan pyyhkiytynyt pois arkistoista, joten pihistin nämä toukokuun puolelta. Tässä kuvassa näytän olevan baari-iltaan erittäin lähtövalmiina. Minulla on muuten edelleen kovassa käytössä tuo musta t-paita  🙂

 

2. Nyt alkaa näyttää jo hieman normaalilta. Tämän asun voisin hyvin vielä tänäkin päivänä pukea.

 

2015

  1. 2015 huhtikuulta nämä olivat ainoa asukuvat. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta ja muistan olleeni ihan hukassa. En halunnut kirjoittaa blogia, nähdä kavereita. Vaikka ero oli oma päätös ja olin sitä pitkään miettinyt, niin silti löysin itseni jostain ihan pohjalta. Olin niin allapäin, että lähdin Saaran luo  Etelä-Afrikkaan potemaan eroa 😀

 

2.Olipas minulla pitkä ja vaalea tukka.

2016

1.Kuopasta noustiin ja elämä tuntui jälleen upealta. Tästä taisi alkaa myös ”blogilakki” -aika. Kipparinlakki ja pitkät löysät villaneuleet oli päällä lähestulkoon aina.

 

2. Keväinen Pariisi. Tännehän piti panostaa ja muistan tuskailleeni, että mitäs hittoa sitä pitäisi mukaan pakata. Tämä oli lopulta yksi lempilookeistani koko vuonna ja en malta odottaa, että pääsen taas käyttämään tuota takkia 🙂

 

2017

  1. Apua miten kontrastisia kuvia 😀 Ja kunnon pastellivuosi ilmeisesti myös menossa. Nuo valkoiset housut ovat edelleen kaapissa, mutta siniset kengät ja takki on myyty eteenpäin  kirpparilla.

 

2. Tässä hattivattiasussa voisin hyvinkin viiletellä edelleen pitkin katuja. Kunhan olisi yhtä auroinkoista kuin näissä kuvissa.

 

3. Hyvin tyypillinen Julia-asu. Maiharit, hame, t-paita ja nahkatakki.

 


2018

  1. Viime vuonna oltiin tähän aikaan Australiassa <3 Oltiin juuri lähdössä Bondi Beachille syömään Tomi Björckin Blanca -ravintolaan. Meillä oli kai tarkoitus istua illallisen jälkeen hieman iltaa ulkona, mutta olimme niin täynnä, että hotellin sänky tyuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta.

 

2. Nyt alkaa näyttää jo tutulta 🙂 Nämä kuvat on napattu vanhan toimiston pihalta ja samat vaatteet voisin pukea heti päälle jos olisi hieman lämpimämpi 🙂

 

 

Tags:
25 Comments
  • Jemina
    Posted at 10:51h, 03 huhtikuun Vastaa

    Olipa kiva postaus! 🙂

    • julia
      Posted at 14:50h, 03 huhtikuun Vastaa

      Kiitos, kiva kuulla ☺️

  • Janna
    Posted at 12:47h, 03 huhtikuun Vastaa

    Kuinka tämä aika menee näin nopeasti, muistan hyvinkin muutaman vanhemmista asuistasi. 😊 Harvoin mitään kommentoin, mutta alusta asti olen blogiasi lukenut. Ihanaa syntymäpäivää!

    • julia
      Posted at 14:52h, 03 huhtikuun Vastaa

      Ihanaa kun nyt kommentoit ja kiitos paljon ❤️

  • Heidi
    Posted at 13:13h, 03 huhtikuun Vastaa

    Mä muistan ton salmiakki asun, mun piti saada samanlainen raita maxi kun sulla 😂

    • julia
      Posted at 14:53h, 03 huhtikuun Vastaa

      Eikä 😂😂😂 Tuntuu niin hassulta!
      Ihanaa, että olet ollut näin pitkään mukana matkassa 😍

  • Dee
    Posted at 13:44h, 03 huhtikuun Vastaa

    Aloin seuraamaan sun blogia aikoinaan tuon asu nro. 3 takia. Etsin netissä asuideoita ja törmäsin tuohon ensimmäiseen kuvaan:)

    • julia
      Posted at 14:54h, 03 huhtikuun Vastaa

      Eikä!!! 😱😍😂😍 Ihan mahtavaa! Super hauska kuulla, kiitos kun kerroit (ja kiva, että aikoinaan aloit seurata❤️)

  • Nina
    Posted at 17:29h, 03 huhtikuun Vastaa

    Mistä toi Pariista otetun kuvan takki on?:)

    • julia
      Posted at 17:41h, 03 huhtikuun Vastaa

      H&M 🙂

  • Jasmin
    Posted at 19:30h, 03 huhtikuun Vastaa

    Ihan paras postaus <3

    • julia
      Posted at 13:51h, 05 huhtikuun Vastaa

      Kiitos ❤️😂

  • Emma
    Posted at 20:09h, 03 huhtikuun Vastaa

    Haha muistan vuoden 2013 pitsihame-asun ja sen miten menin h&m:lle tavoitteena löytää juuri samanlainen asukokonaisuus päälle! Hassua miten aika kuluu..

    • julia
      Posted at 13:51h, 05 huhtikuun Vastaa

      Jep 🙈😂 Ihanaa, että olet ollut niin pitkään mukana matkassa☺️

  • Mmuksu
    Posted at 22:56h, 03 huhtikuun Vastaa

    Mä en ikinä ymmärtäny noita värikkäitä pöksyjä. :’D Muistan myös ton rusettipää asun. Ihastuin sillon tohon vaaleeseen neuleeseen(?) Koko postauksen odotin niitä yyber korkeita tolppakorkokenkiä. En enää muista merkkiä, mutta sulla oli niitä miljoona erilaista. 😀 Hyvää synttäriä!

    • Reeta
      Posted at 18:14h, 04 huhtikuun Vastaa

      Mäkin odotin niitä tolppakorkokenkiä!! 😅

      • julia
        Posted at 13:48h, 05 huhtikuun Vastaa

        Haha, pitää tehdä jostain toisesta kuukaudesta tällainen vastaava – niitä kenkiä kun on kyllä runsaasti vanhoissa kuvissa 😀

    • julia
      Posted at 13:50h, 05 huhtikuun Vastaa

      No en ymmärrä minäkään enään 😀 Ja joo Jeffrey Campbellin tollpakorot (oi niitä aikoja)

  • Noora
    Posted at 23:09h, 03 huhtikuun Vastaa

    Ei hitsi määki muistan lukeneeni sun blogia kutakuinki alkuajoista lähtien 😀 muistan kun löysin sun blogin niin tallensin sivun välilehteen (?) ja kävin sitä usean kk ajan vilkuilemassa ja surkuttelemassa olitko lopettanut blogin, kunnes huomasin etten ollut tajunnu päivittää välilehteä :’) voi elämä kun siitä on jo pitkälle tultu..

    • julia
      Posted at 13:49h, 05 huhtikuun Vastaa

      Hahah 🙈😂❤️ Ihana!

  • Tiia
    Posted at 10:09h, 04 huhtikuun Vastaa

    Hyvää syntymäpäivää!❤️ Ihania asuja, varsinkin nuo tuoreimmat👌🏻 Muistan kans niin elävästi nuo värikkäät housut, itellä oli kahdet sellaset korallinväriset, pitihän toiset olla varalla jos sattu olemaan pesussa tai hajoomaan😂😂🙈

    • julia
      Posted at 13:49h, 05 huhtikuun Vastaa

      Kiitos ❤️
      Joo, apua tuplat piti ehdottomasti olla 😀

  • Milla
    Posted at 14:21h, 04 huhtikuun Vastaa

    Ihania asuja ja vitsit miten hyvin ponnari sopii siulle! 😊🌷 Täällä kans aloin miettiä, milloin aloin siuta seuraamaan – ekan kerran kun kiinnostuin siun blogista, niin taisin lukea postaukset ihan alkuun asti. Ensimmäisen kuvaparin muistan ja monet muutkin näistä! 🤗

    • julia
      Posted at 13:48h, 05 huhtikuun Vastaa

      Apua, niin hassua. Siitä on VUOSIA 🙈❤️ kiitos kun olet pysynyt mukana matkassa 🙂

  • Hanne Sarola
    Posted at 21:38h, 07 huhtikuun Vastaa

    Mikä mahtaa olla sun vaaterekin nro Relovessa?

Post A Comment