Hi Ibiza!

Ibizastahan en muuten tiedä mitään muuta kuin sen, mitä varmasti moni muukin päällimmäisenä siitä ajattelee; bilesaari.

Meininki alkoikin hahmottua minulle jo lentokoneessa. Nuorta ja äänekästä porukkaa ja sitä oli paljon. Koko lentokone täynnä.
Moni oli tainnut ottaa varaslähdön jo lentokentän baarissa ja hilpeydeltä ei säästynyt kanssamatkustajat, eikä henkilökuntakaan. Jokainen jutteli tuttavallisesti vierustoverinsa kanssa ja kertoili tarinoitaan edelliseltä visiitiltä tai kyseli vinkkejä tulevalle. Lentoemännillä tosin taisi mennä hieman hermot nuorten miesten liialliseen huomioon ja jatkuvaan ramppaamiseen käytävällä turvavyövalon palaessa.
Vessajonokin oli sellaista festareiden bajamaja jono luokkaa, ettei olla kyllä ennen nähty.

Itsehän tosin nukahdin heti ja heräsin siihen että röhnötän penkilläni suu auki ja pää on notkahtamassa vierustoverin syliin.
Olin varmasti ainut väsynyt matkustaja koko koneessa.

Energiataso kohosi kuitenkin huimasti auringonsäteiden lämmittäessä kasvoja ja palmupuiden lehtien humisten siinä vieressä. Sää oli mitä mahtavin ja innoissani nousin taksiin kohti ihanaa Grand Palladium Palace Ibiza Resort & Spa All-inclusive -hotellia.

Pikaisen suihkun jälkeen lähdettiin kävelemään rannalle ja katsomaan miltä pääkatu näyttää.
Se oli, – kuten odotettavissa oli – täynnä nuorta porukkaa ja sitä hilpeää meininkiä. Yllättävän pieni paikka oli näin ensi silmäyksellä, mutta tuskin olen nähnyt vielä läheskään kaikkea.

Kierreltyämme muutaman tunnin, päätimme palata takaisin hotellille syömään illallista hotellin Italialaiseen ravintolaan, minkä jälkeen väsymys hiipikin väkisin takaisin ja päätimme että ensimmäinen ilta oli purkissa. Huomenna sitten aikaisin auringonottoa, minkä jälkeen pieni tapaaminen Sunsilk porukan parissa ja katsotaan sitten mitä ilta tuo tullessaan!

Odotan sitä innolla.

Jos siellä ruudun toisella puolella on muuten kokeneempia Ibiza matkaaja, niin kaikki vinkit on enemmän kuin tervetulleita.

Nyt nukkumaan! Hyvää yötä 🙂

*Matka toteutettu yhteistyössä Sunsilkin ja Indiedaysin kanssa*

No Comments
  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No HELOU! Just mietin kuin ihanaa olis olla takas mexicon auringossa ja sit tää pamahti eteen! 😀 nauttikaa muruset! Mä meen huomenna niin solkkuun 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      <3

  • Pupsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi Leina! Siellä on kyllä kaksi kaunotarta nyt liikkeessä! 🙂 Itse en ole Ibizalla käynyt, mutta mitä olen kuullut on kyseessä nimenomaan aika railakas biletyskohde. 😀

  • Milla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosittelen ehdottomasti hippimarkkinoita! Es Canarissa ovat ne aidot ja alkuperäiset hippimarkkinat, mutta muitakin löytyy. Ovat vain tiettyinä päivinä, joten kannattaa kysellä, ihmiset ovat todella avuliaita Ibizalla 🙂 Minulla on mennyt ihan ohi että miten pitkään viivytte, mutta jos aikaa riittää niin suosittelen Formenteralla käyntiä, lautta kulkee sinne päivittäin. Upea paratiisisaari vähän matkan päässä Ibizalta. Mikäli aika ei riitä siellä käyntiin, niin suosittelen autonvuokrausta, Ibizalla on paljon upeita, hiljaisia rantoja, joihin tarvitsee auton/muun kyydin, ovat niin kaukana kaupungeista. Etsivä (eksyvä) löytää 😉 Klubeista suosittelen etenkin Spacea sekä Amnesiaa. Myös Pacha on ihana, mutta vähän hienostelevampi. Eden ja Es Paradis kannattaa ohittaa, hyi.
    Ihanaa lomaa, Ibiza on upea paikka, ja luonto on upeampaa kuin maineen perusteella voisi luullakaan <3 Kannattaa välttää kaikkia paikkoja joissa näkyy öykkäröiviä brittejä, saari on niin paljon muutakin. Yleensä brittien kansoittamat rannat/baarit ovat niitä kaikkein huonoimpia 😀 Seikkailkaa, eksykää, rakastukaa <3
    Ps. Eka kommenttini blogiisi, lukenut olen jo jonkin aikaa. Olet ihana!

  • Tytti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näyttää aivan ihanalta paikalta viettää aikaa, mutta en varmaan jaksaisi sitä biletyskansaa kun itse absolutisti 😀 siis aivan ihanan paratiisisaaren näköinen…<3

  • Veera E.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Maksihame on siitä mukava, että sitä voi käyttää myös kokomekkona, lomalla ei ole niin väliä, koska kukaan ei tunne. ;D Itselläni on suunnitelmissa ostaa Berliinistä ”täydellinen” mekko kesää varten. Katsotaan löydänkö! 😀

    t. Veera

  • Sharon
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, mäkin oon menossa Ibizalle heinäkuussa! Sitä odotellessa 🙂

  • Queen Ariel
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aina kun minä tulen välillä katsomaan blogiasi niin olet taas jossain ulkomailla! ihanaa! Minäkin tahdon niin rantalomalle<3 Leikkimään valasta tällä mahalla hih:)

    queen-ariel.blogspot.com

  • jay
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten sinulla on varaa matkustella kokoajan? 🙂

  • pretty classy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upean kaunis olet ensimmäisessä kuvassa! Nauti lomasta 🙂

  • roosa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei mistä toi sun ihana vaaleanpunainen hame on ostettu?=)

Post A Comment