Pitkästä aikaa ruokapostausta ja reseptiikkaa. Viime mökkireissulla tuli tehtyä nimittäin hieman vahingossa yllättävän hyvä ateria: wings -maustettua kanaa ja sinihomejuustokastiketta salaatinlehdellä. Kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta oli yllättävän toimiva, joten ajattelin jakaa sen myös täällä blogin puolella.
Ideahan lähti siitä, että perus kesäruoka hieman jo kyllästytti ja teki mieli wingseja, mutta aineksia ei ollut (eikä Wolt onneksi toimita mökkisaareen), niin tuli sitten hieman sovellettua. Valitettavasti ihan tarkkoja määriä ei ole tähän reseptiin tiedossa, sen verran kokeileva mökkikeittiö oli kyseessä, mutta onneksi tämän kaltaisessa ruuassa ei ole mitat niin justiinsa – pääasia, että maistuu hyvältä!
TARVITSET
Paneroitu kana
3 kpl Kanan rintafilettä
n. 2dl korppujauhoja
n. 2 kananmunaa
Reilusti rypsiöljyä paistamiseen
Wings -kastiketta (esim. Texas Pete hot sauce, tai wing sauce)
Suolaa & pippuria
Lisukkeet
Salaatinlehtiä (esim. cosmopolitan, tai sydänsalaatti)
n. 2-3 porkkanaa
2 avokadoa
Kevätsipulia
Sinihomejuustokastike n.50-100g sinihomejuustomurua
200g kermaviiliä
n. 2 rkl sitruunamehua
Suolaa & pippuria
n. 1 rkl majoneesia (Hellman’s on paras)
TEE NÄIN
Paneroi kana.
Mausta kanan rintafileet suolalla ja pippurilla. Kaada korppujauhot toiselle lautaselle ja riko, sekä vatkaa kananmunien rakenne rikki toiselle lautaselle. Pyörittele ensin yksi rintafile korppujauhoissa, kasta sitten kananmunaan ja pyörittele vielä toistamiseen korppujauhoissa. Laita sivuun odottamaan, ja toistan tämä sama kahden muun rintafileen kohdalla.
Kaada pannulle/kattilaan/ muurikalle reippaasti öljyä (n.1 cm) ja anna öljyn kuumentua friteerauslämpötilaan, eli n. 185 asteeseen.
Laita kanat varovasti pannulle. Pudota lämpöä hieman ja paista/kääntele fileitä kunnes kana on kypsää ja sen pinta on rapea ja kullanruskea. Nosta kypsät kanat leivinpaperille ja kaada niiden päälle reilusti (tai maun mukaan) wings-lastiketta. Leikaa fileet siivuiksi.
Valmista lisukkeet.
Pilko porkkanat kapeiksi tikuiksi, tai käytä apuna julienne leikkuria, siivuta avokaado, silpo kevätsipulin varsi ja valmista sinihomejuustokastike.
Sinihomejuustokastike.
Murenna kulhoon sinihomejuustoa maun mukaan. Lisää kermaviili, majoneesi ja mausteet. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista ja lisää tarvittaessa aineksia.
Kun koko setti on valmisteltu, lado salaatinlehdelle muutama paneroitu kanasuikale, porkkanaa, avokadoa, kevätsipulia ja reippaasti sinihomejuustokastiketta ja vielä muutama tippa wings -kastiketta ja nauti. Tässä sormet saa sotkeutua 🙂
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasanin ja Indieplace kanssa.
VIHDOIN! vihdoin, vihdoin, vihdoin. Tekee mieli hyppiä tasajalkaa ruokakaupan leipäosastolla Vaasan The Bao paketti kourassa, nimittäin tätä on odotettu! Bao-höyrysämpylää, eli tuttavallisemmin bunia.
Bao on alunperin lähtöisin Kiinasta ja se vie ainakin minut heti makumuistoissa takaisin monille Aasian reissuille. Olen aika kova fuusio-aasialaisen ruoan fani, joten tämän saaminen käsiini tuntuu kunnon hemmottelulta. Taas pääsee astetta helpommin Aasian street food -makuihin kiinni myös kotiköökin puolella.
Aiemmin buneihin ei ole leipäosastolla pahemmin törmännyt. Niitä on lähinnä löytynyt vain ravintoloiden ruokalistoilta erilaisilla täytteillä varustettuna. Olenkin syönyt näitä vuosien varrella ympäri maapalloa, niin Euroopassa, Australiassa, ja varsinkin eri Aasian maissa. Nyt niistä on kasvanut oikea trendiruoka ja baoja löytyy yhä useamman ravintolan listalta. Ja jos löytyy, niin niitä on myös tilattava. Harvemmin pettyy.
Vaasan The Bao ei myöskään tuottanut pettymystä. Päinvastoin! Se yllätti äärimmäisen positiivisesti. Kymmenen pistettä ja edelläkävijän merkki Vaasanille. Tässä tuotteessa on onnistuttu todella hyvin. Pikaisen ja helpon höyrytyksen jälkeen sämpylä maistuu ihan samalata kuin ravintoloissa. Se on pehmeä ja ilmava. Parastahan tässä koko tuotteessa on se, että sämpylää voi höyryttää helposti kolmella eri tavalla; mikrossa, bambukorissa tai höyryttämällä kattilassa. Se ei siis vaadi oikeasti muuta kuin 30 sekuntia mikrossa ja on valmis tarjoiltavaksi.
Niin helppoa, että uumoilenkin tästä kesän hittiherkkua.
Ainakin meidän kaveriporukassa. Kuinka monelle on Gaijin -ravintolan Pork Bun tuttu? Tätä olemme yrittäneet useasti jäljitellä ystävien kanssa ja kerran jopa haimme mökkireissua varten ravintolasta pelkkiä sämpylöitä mukaan, jotta voisimme itse kokkailla kesäisiä buneja.
Olemme myös yrittäneet mieheni kanssa tehdä sämpylää alusta alkaen itse, mutta onhan siinäkin oma hommansa, eikä maku ollut ehkä niin hyvä, että olisimme jaksaneet niiden tekemisestä sen koommin innostua.
Ehkäpä siis ymmärrätte nyt innostukseni tätä tuotetta kohtaan. Ei enää vaivalloista leipomista tai ravintolasta sämpylöiden ulosostoa. Ei muuta kuin kaupan leipäosastolle (löytyy useimmiten sieltä missä hodarit ym hampparisämpylät) Vaasan Bao koriin ja täytteitä kokkailemaan.
Täytteissäkin vain mielikuvitus on rajana ja sämpylä toimiikin hyvänä pohjana niin liha, kana kuin kasvistäytteille. Itse tein ensimmäisenä reseptinä baojen väliin friteetarrua kanaa (kokeilin myös kasvisvaihtoehtona friteerattua kukkakaalia), raikasta kaalisalaattia ja chilimajoneesia.Mielestäni bao on parhaimmillaan silloin kun siinä on sisällä jotain missä on rapeutta. Mukana pitää olla myös kunnolla kastiketta ja jotain raikasta ja hieman hapokasta.
Tässä reseptissä löytyy nuo kaikki ja vaikka itse sanonkin niin hitsi tästä tuli hyvää.
Niin hyvää, että muutimme jopa juhannusmenutamme ja lisäsimme tämän sinne.
Pakko päästä tekemään tätä heti uudestaan 🙂
1. Sekoita keskenään chilimajoneesin ainekset ja laita jääkaappiin hetkeksi tekeytymään.
2. Valmista frittikana keikkaamalla kana suikaleiksi. (Tai leikkaa kukkakaali nupuiksi).
Ota esille kaksi kulhoa. Sekoita toiseen mausteet ja pankojauhot keskenään ja kaada piimä toiseen kulhoon. Kierittele broileripalat yksitellen ensin jauhoseoksessa, sen jälkeen piimässä ja vielä uudestaan jauhoseoksessa. Käytä apuna leivinpaperia, jonka päälle kuorrutetut kananpalat voi laittaa odottamaan uppopaistamista. Tee sama myös kasvisversion kukkakaalinnupuille.
3. Kuumenna öljy kattilassa liedellä noin 170–180-asteiseksi. Öljyä pitää olla sen verran, että se peittää hyvin kananpalat, mutta ei ole yli puolenvälin kattilaa. Kypsennä broilerinpaloja 2 erässä noin 4-7 minuuttia (riippuen fileiden paksuudesta) ja kunnes kanapalojen pinta on kauniin kullanruskea ja rapea. Nosta kananpalat vielä paistamisen jälkeen hetkeksi talouspaperilla vuoratulle lautaselle, jotta ylimääräinen öljy imeytyy pois. Käytä apuna pihtejä, tai reikäkauhaa. Sama kypsennysaika ja tapa sopii myös kasvisversiossa kukkakaalinnupuille.
4. Raasta varhaiskaali ja punakaali suikaleiksi käyttäen apuna mandoliinia tai juustohöylää.Mittaa kaaliraasteen päälle muut ainekset ja sekoita.
5. Höyrytä Vaasan The Bao höyrysämpylät ohjeiden mukaan joko bambukorissa, mikrossa, tai höyrykattilassa.
Höyryttämisen jälkeen anna lämmön hetki tasaantua ja täytä sämpylät chilimajoneesilla, kanalla ja kaalisalaatilla. Ripottele päälle kevätsipulia ja nauti 🙂
Psst. Huomenna tulossa IG-stoorin puolelle vielä lisää reseptejä bao-sämpylöiden kanssa ja erilaisia höyrytysohjeita.
Jos testaatte näitä reseptejä, niin olisi ihana kuulla mitä tykkäsitte 🥰
Sillä välin käykää tsekkaamassa Vaasan omia bao-reseptjeä, nekin vaikutti herkullisilta. Resepteihin pääsette TÄÄLTÄ.
Kaupallisessa yhteistyössä Apetinan ja Indieplacen kanssa
Luokassa lausuttiin ruokarukous, jonka jälkeen käveltiin pitkässä jonossa alakerran ruokasaliin.
Steinerkoulussa keittäjät annostelivat ruuan ja vasta kun pääsit jonossasi tarpeeksi lähelle keittäjää, sait tietää mitä tänä päivänä oli tarjolla. ”Hyi kaalikääryleitä ja kumiperunoita”, sanoo edessä oleva luokkakaveri ja tekee u-käännöksen näkkäripisteelle.Mumisen takaisin jotain, että ”ei kai taas”, mutta oikeasti jään jonoon mielelläni. Rakastin salaa kaikkia koulun kaaliruokia. Oli ne sitten missä muodossa tahansa.
Kaali kaikessa muodossaan kuuluu edelleenkin lempiruokiini. Kyssäkaali, parsakaali, ruusukaali, kurttukaali, kiinankaali, punakaali, lehtikaali, suippokaali you name it. Tällä hetkellä nakerran suosikkiani kevätsadon varhaiskaalia ennätysvauhtia.
Vaikka pidinkin kaalista, olin pienenä nirso ja niin kauan kuin muistan, minulla on ollut muutama kummallinen inhokki, mm. Mansikka ja vesimeloni. Erityisesti mansikka aiheuttaa kummastusta, koska kuka nyt ei tykkäisi mansikoista. Enkä minäkään niitä sylje pois, mutta mansikka ei vain maistu sellaisenaan suussani kovin hyvältä. Se on outo ja kirpsakka. En myöskään erityisemmin pidä sen koostumuksesta. Ulkopinnan pienistä siemenistä, jotka pirskahtelevat suussa.
Vesimeloni puolestaan aiheutti trauman ulkomaanmatkalla, kun pienenä sairastuin vatsatautiin ja äitini syötti minulle vain vesimelonia. Vesimeloni ei pysynyt sisällä vaan lensi punaisena kaarena pitkin poikin hotellihuonetta. Tuon jälkeen en ole osannut yhdistää vesimelonia nautinnollisiin hetkiin. Lähinnä luulin sen maistuvan oksennukselta ja vaikka olen aikuistuttuani osannut opetella itseni tuosta ruokamuistosta pois, ei edelleenkään vesimeloni ole minulle erityisen mieluisa valinta.
Tiedättekö mikä näitä kaikkia tarinoita yhdistää? Juusto. Erityisesti Apetina-juustot, jotka osaavat nostattaa, jopa inhokkikasvikset ihan uusiin sfääreihin. Syömme kotona paljon kasvisruokaa ja välimerellisiä juustoja, joten meidän jääkaapin vakiovarusteena onkin Apetinan juustokuutioita, jos jonkinlaista. Ne tuovat niin hyvin makua, tekstuuria ja täyttävyyttä kasvisruokiin, että voisin puhua jopa olevani niihin hieman koukussa.
On se kumma. Vaikka edelleenkään mansikka ja vesimeloni ei kuulu suosikkeihin, ne maistuvat minusta todella hyvältä juuston kanssa. Myös kaali ja juusto on mielestäni voittamaton kombo. Entäs miten nämä kaikki yhdessä?
Kehittelin Apetina Snack sitrus ja yrtit juustokuutioit -uutuuden innoittaman salaatin, jossa yhdistyy lapsuuteni herkut sekä inhokit. Kaali, mansikka ja vesimeloni.
Ja vaikka itse sanonkin, niin voi hyvää päivää, että tämä oli hyvää. Tässä salaatissa tuntui olevan kaikki hyvässä balanssissa: makeutta, suolaisuutta, hapokkuutta, hieman karvautta ja jopa hyppysellinen umamia.
Tätä teen uudestaan.
KESÄINEN JUUSTOSALAATTI
AINEKSET:
Vesimeloni
(ja/tai muita melonteita, esim. Hunajameloni, verkkomeloni)
Mansikoita
Kyssäkaali Varhaiskaali
Pinaatti
Rucola
Apetina Snack sitrus ja yrtit juustokuutioita Sitruunavinaigrette:
2 rkl oliiviöljyä
2rkl sirtruunanmehua
1 rkl huhnajaa
Pieni valkosipulinkynsi puserrettuna
Suolaa & pippuria Pikkeliliemi kyssäkaalille:
0,5dl etikkaa
Reilu 0,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
Aloita kuorimalla kyssäkaali ja leikkaa se mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi, tai veitsellä kuutioiksi. Valmista pikkelöintiliemi. Sekoita vesi, etikka ja sokeri keskenään ja kaada liemi sekä kyssäkaalikuutiot kannelliseen rasiaan. Ravista ja anna marinoitua hetki jääkaapissa. Mielellään n. tunti, mutta vähempikin aika riittää.
Viipaloi melonit ja mansikat.
Siivuta vahaiskaalista ohuita suikaleita mandoliinin tai juustohöylän avulla.Sekoita vinegrette-ainekset keskenään. Asettele varhaiskaalisuihkaleet pinaatinlehtien kanssa lautaselle. Ripottele puolet vinegretistä päälle ja sekoita hieman.
Lado viipaloidut melonit ja mansikat salaattipohjan päälle. Ota pikkelöitynyt kyssäkaali jääkaapista ja nouki kaalikuutiot liemestä ja lisää salaattiin. Viimeistele kokonaisuus Apetina sitrus ja yrtit -juustokuutioilla ja rucolalla. Kaada päälle loput vinaigretistä ja nauti.
Psst.. Jos kaipailet lisää ihanan juustoisia reseptejä, niin niitä löytyy TÄÄLTÄ.
ARVONTA
Mikä oli nuorena teidän kasvisruoka inhokki ja suosikki ja miksi? 🙂
Kommentoimalla tähän, olet mukana 100€ K-ryhmän lahjakorttiarvonnassa.
Muista täyttää myös sähköpostiosoite kenttä, se ei näy muille.
Arvonta päättyy 7.6 klo 21.00
linkki arvonnan sääntöihin: https://cutt.ly/ApetinaArvonnanSaannot