Vastauksia kysymyksiin. Osa 3.

miksi kirjoitat blogia?
Hyvä kysymys. Tätä oonkin kysynyt itseltäni ihan muutamaan otteeseen. 
En olisi ikinä uskonut kirjoittavani blogia, mutta hassu huomata että kirjoitankin ja pidän siitä todella paljon. Alunperin tarkoitus oli kirjoittaa satunnaista matkablogia ystävilleni. Homma lähti kuitenkin aivan käsistä ja huomasin kiintyneeni uuteen harrastukseenii enemmän kuin kumppaniini (sori lauri) kai se on jotenkin terapeuttista. 

mikä tekee mielestäsi blogistasi erityisen/miten toivoisit sen erottuvan edukseen?
Luen vain kourallisen verran blogeja, joten en tiedä mihin verrata. Yritän ainakin pitää kirjoitustyylini kepeänä ja maanläheisenä, vaikka pinnallinen blogi onkin.

mitä kieliä puhut?
Suomea ja Englantia sujuvasti. Ruotsia ja Saksaa olen lukenut yli 10vuotta, mutta Saksa on jo ihan poissa laskuista.

Millä kameralla kuvailet?
Sony nextillä

lempihajuvesi?
Vuosien etsinnän jälkeen en ole vieläkään löytänyt sitä omaa.

Piirre jota ihmisissä inhoat?
Itsekeskeisyys, kierous.

tupakoitko?
Ainoastaan kun juhlin. Ja joskus töissä. Huono tapa, mutta ei voi mitään. Joskus voi mennä muutamakin viikko polttamatta, joten en koe olevani mitenkään koukussa.

ihanin lapsuusmuisto?
Kaikki ihanat muistot Balilta.

Mitä pelkäät?
Pimeää ja korkeita paikkoja. Ihan vähän.

Oletko onnellinen?
Olen todella onnellinen 🙂

Kuinka kauan olette olleet Laurin kanssa yhdessä, missä vaiheessa muutitte yhteen?
2vuotta seurustelua, sitä ennen muutama vuosi epäsäännöllistä tapailua ja yhteen muutettiin vuosi sitten

Kuinka pysyt noin hoikkana: treenaamalla ja syömällä kevyesti vai oletko luonnostaan hoikkana pysyvä?
Olen luonnostaan hoikka. Esim. luuni ovat todella ohuet. Urheilen myös ja syön suht terveellisesti, mutta uskon hoikkuuden olevan enemmän geeneissä.

Missä ja miten olet oppinut ruoan laittoa?
Olin 17 kun muutin pois kotoa, enkä osannut edes keittää vettä. En suostunut alistumaan kohtalooni, joten seuraavan vuoden ahmin kokkiohjelmia, reseptejä ja neuvoja kaikilta vähääkään ruoanlaitosta tietäviltä ja siitä se sitten lähti. 

Mikä on lempi ruokasi?
Erittäin hyvin tehty sushi. Todella hyvää on myös Japanilainen ruoka Suki Yaki. Jos loikataan pois Aasiasta, niin yleensä pidän eniten lohesta, tai kanasta.

Entä inhokki ruokasi?
Etanat ja mustekala.

Lempi kotiruokasi?
Jauhelihakeitto.

Missä baarissa olet töissä (hih^^)?
sellaisessa isossa.

Oletko rikkaasta perheestä?
Olen ihan tavallisesta perheestä

Tienaatko itse hyvin?
Mikäköhän on hyvin. Ei minulla mitään huipputuloja ole 😀
Tienaan sillätavalla, että pystyn maksamaan vuokran, auton ja laskut. 
Joskus on ylimääräistä käydä matkoilla, ulkona syömässä ja ostoksilla.

Lempi eläimesi?
Hevonen.

Onko sinulla ollut lemmikkejä?
Kissa (silloin kun vielä pidin niistä) viettää nykyään eläkepäiviä mummillani ja kaksi hamsteria. Molemmat hamstereista mystisesti kuolivat ratsastusleirini aikana. Hautasin ne meidän takapihan metsään. Vuoden päästä sinne rakennettiin sata kerrostaloa ja olin ihan kauhuissani. Nyt olen päässyt asian yli. 
Oli meillä myös koiria, venäläinen sirkuskoira Zuda, joka nukkui aina ja näytti ihan kuluneelta pehmolelulta. Onni – hullu sekarotuinen joka rikkoi kaiken – ja muistaakseni vielä saksanpaimenkoira jonka naapurimme ampui?

Mikä auto sinulla on?
Avensis 06.

Millainen suhde sinulla on vanhempiisi?
Erittäin hyvä

Missä vietit suurimman osan lapsuudestasi?
Helsingissä, Espoossa ja aika paljon ulkomailla.

Onko sun hiukset luonnostaan noin hyväkuntoset, vai käytätkö niihin jtn. erityistä hoitoainetta?
Ne eivät ole hyväkuntoiset 😀
Salaisus pituuteen ja paksuuteen löytyy luultavasti ravinnosta ja vitamiineista.

Tags:
56 Comments
  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis mitä? Naapuri ampui teidän koiran? O_o

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Niin kai 😀

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eiks sulla muka ole hiuspidennyksiä? Aika vaikea uskoa..

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Ei ole minkään sortin pidennyksiä, eikä ole koskaan ollut 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei. Oli pakko jättää kommentti, vaikken yleensä kommentoikaan. Aikaisemmin luin blogisi kaikki kirjoitukset kertaistumalta ja nyt palasin parin viikon tauon jälkeen katsomaan päivityksiäsi. Täytyy sanoa, että minunkin mielipiteeni sinusta on muuttunut blogiasi seurattuani. Ja valitettavasti mielipide muutti suuntaansa alamäkeen näiden kysymys-vastaus -postausten myötä.Suhtautumisesi eläimiin tuntuu todella vähäpätöiseltä. Olet joskus hankkinut kissan, mutta luovutit sen mummollesi, kun yhtäkkiä päätitkin, ettet pidä enää kissoista? Eläinten ottaminen vaatii harkintaa ja se näköjään puuttui sinulta kokonaan. Samoin vähäpätöinen suhtautumisesi ”naapurin ampumaan koiraan” vaikutti oudolta. Naureskelit koiran kohtalolle myös kommenttiosiossa.”Itseasiassa kissat ovat ystäväpiirissäni jonkinlainen yleinen vitsi”. Itseasiassa sinusta taitaa tulla ystäväpiirissämme jonkinlainen yleinen vitsi.

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei anonyymi,Olen pahoillani jos musta huumorini on mennyt sinulta ohi.Pienenä selvennyksenä: olen aina ollut todella eläinrakas ja tämä kissa juttu on siis pelkästään mustaa huumoria, ei meistä kukaan oikeasti vihaa kissoja, tai eläimiä ylipäätänsä. Minulla on aina ollut paljon lemmikkejä, joita olen kohdellut paremmin kuin hyvin. Olen viettänyt hevostallilla koko nuoruuteni. Kissani sain joskus 5 vuotiaana ja vietimme aina kesät mummolassa maalla. Muutettuani omaan kotiini (missä ei sallittu lemmikkieläimiä) annoin kissani maalle viettämään leppoisia vanhuusvuosia. Mitä väärää siinä on?Koira asiassa minulla on jokin hatara muistikuva tästä ”naapuri apui” jutusta. Sekin siis aikalailla pitkälti huumoria. Täytyy tarkistaa miten asia oikeasti meni ja tulla vissiin korjaamaan faktat tänne.Olen vaan sen tyyppinen ihminen, että vaikeimmatkin asiat kuittaan huumorilla. Eihän tästä elämästä muuten pärjäisi selväjärkisenä jos kaikesta murehtisi hamaan loppuun asti.”itseasiassa sinusta taitaa tulla ystäväpiirissämme jonkilainen yleinen vitsi”. – Hyvin sanottu! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kertoisitko lisää, et mitä vitamiinejä syöt jos veikkaat, et se on syynä siihen että sulla on noooin upeet hiukset? :)Ps. edellisen nyymin kommentti on ihan uskomattoman höpöhöpö! elä välitä 😉

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Kyllä 🙂 Ajattelin tehdä niistä joskus ihan kokonaisen postauksenkin, mutta näin lyhyesti sanottuna juon sellaista litkua, missä on kaikkia vitamiineja ja rautaa. Sen lisäksi syön vähintään 3 D-vitamiinia päivässä, sekä omega 3 ja super C:tä.Edellisen anonyymin kommentti oli hieman hauska 😀 Kiitos.

    Posted at 20:49h, 15 huhtikuun Vastaa

    Siis mitä? Naapuri ampui teidän koiran? O_o

  • Oc
    Posted at 12:49h, 16 huhtikuun Vastaa

    Anonyymi,Niin kai 😀

  • Anonymous
    Posted at 16:40h, 16 huhtikuun Vastaa

    Eiks sulla muka ole hiuspidennyksiä? Aika vaikea uskoa..

  • Oc
    Posted at 18:25h, 16 huhtikuun Vastaa

    Anonyymi,Ei ole minkään sortin pidennyksiä, eikä ole koskaan ollut 🙂

  • Anonymous
    Posted at 14:37h, 18 huhtikuun Vastaa

    Hei. Oli pakko jättää kommentti, vaikken yleensä kommentoikaan. Aikaisemmin luin blogisi kaikki kirjoitukset kertaistumalta ja nyt palasin parin viikon tauon jälkeen katsomaan päivityksiäsi. Täytyy sanoa, että minunkin mielipiteeni sinusta on muuttunut blogiasi seurattuani. Ja valitettavasti mielipide muutti suuntaansa alamäkeen näiden kysymys-vastaus -postausten myötä.Suhtautumisesi eläimiin tuntuu todella vähäpätöiseltä. Olet joskus hankkinut kissan, mutta luovutit sen mummollesi, kun yhtäkkiä päätitkin, ettet pidä enää kissoista? Eläinten ottaminen vaatii harkintaa ja se näköjään puuttui sinulta kokonaan. Samoin vähäpätöinen suhtautumisesi ”naapurin ampumaan koiraan” vaikutti oudolta. Naureskelit koiran kohtalolle myös kommenttiosiossa.”Itseasiassa kissat ovat ystäväpiirissäni jonkinlainen yleinen vitsi”. Itseasiassa sinusta taitaa tulla ystäväpiirissämme jonkinlainen yleinen vitsi.

  • Oc
    Posted at 15:01h, 18 huhtikuun Vastaa

    Hei anonyymi,Olen pahoillani jos musta huumorini on mennyt sinulta ohi.Pienenä selvennyksenä: olen aina ollut todella eläinrakas ja tämä kissa juttu on siis pelkästään mustaa huumoria, ei meistä kukaan oikeasti vihaa kissoja, tai eläimiä ylipäätänsä. Minulla on aina ollut paljon lemmikkejä, joita olen kohdellut paremmin kuin hyvin. Olen viettänyt hevostallilla koko nuoruuteni. Kissani sain joskus 5 vuotiaana ja vietimme aina kesät mummolassa maalla. Muutettuani omaan kotiini (missä ei sallittu lemmikkieläimiä) annoin kissani maalle viettämään leppoisia vanhuusvuosia. Mitä väärää siinä on?Koira asiassa minulla on jokin hatara muistikuva tästä ”naapuri apui” jutusta. Sekin siis aikalailla pitkälti huumoria. Täytyy tarkistaa miten asia oikeasti meni ja tulla vissiin korjaamaan faktat tänne.Olen vaan sen tyyppinen ihminen, että vaikeimmatkin asiat kuittaan huumorilla. Eihän tästä elämästä muuten pärjäisi selväjärkisenä jos kaikesta murehtisi hamaan loppuun asti.”itseasiassa sinusta taitaa tulla ystäväpiirissämme jonkilainen yleinen vitsi”. – Hyvin sanottu! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 20:31h, 21 huhtikuun Vastaa

    Kertoisitko lisää, et mitä vitamiinejä syöt jos veikkaat, et se on syynä siihen että sulla on noooin upeet hiukset? :)Ps. edellisen nyymin kommentti on ihan uskomattoman höpöhöpö! elä välitä 😉

  • Oc
    Posted at 15:26h, 22 huhtikuun Vastaa

Post A Comment