Treenit Kaylan kanssa

Jonkin aikaa urheiluinto on ollut hieman hukassa. Tekosyitä löytyi kyllä matkustelusta jet lagiin ja kiireestä kipeänä olemiseen, mutta ehkä se totuus oli vain, että juuri silloin ei kiinnostanut. 

En kauheasti tykkää pakottaa itseäni urheilemaan, silloin se kiinnostus vasta lopahtaakin, mutta nyt aloin tuntea oloni jo sen verran väsyneeksi, että oli pakko keksiä jotain.
Ja mitä silloin tehdään kun oma innostus on vähissä? Käännetään katse sinne missä haippi on suurin sillä hetkellä, eli paljon puhuttuun Kayla Itsineseen tietysti.

Tämän Australialaisen personal trainerin treenejä on hehkutettu paljon ja milloin missäkin, enkä usko että turhaan. Joskus aikoja sitten ehdin jo nimittäin hieman näitä treenejä kokeilla ja rankoilta, sekä toimivilta ne kyllä vaikuttivat.

Joten ei muuta kuin uudestaan Kaylan treenien pariin! Latasin aluksi ilmaisen treeniviikon ja päätin heti pinkaista salille sitä ”nopeasti kokeilemaan”. Aamupala oli jäänyt vähän vähiin ja yöunetkin olivat lyhyet, mutta en malttanut odottaa – edes sen vertaa, että olisin lukenut ohjeita kunnolla läpi. Katsoin vain, että helppoahan tämä on – toistat neljää eri liikettä seitsemän minuutin ajan, kunnes siirryt seuraaviin neljään liikkeeseen jne.

Jep. Jo toisen seitsemän minuutin kohdalla tuntui kun olisin juuri pomppinut juoksuhiekassa täysiä tunnin karhulaumaa pakoon. Kurkkuun sattui, henki pihisi ja päässä miltei sumeni. Ajattelin, että mikä ihmeen HC treenihirviö tämä Kayla oikein on, mutta jatkoin silti. 

Toiset seitsemän minuuttia ja vielä lisää, jalkoja, käsiä, vatsaa. Toistoja, toistoja, seitsemän minuuttia, vielä toiset seitsemän minuuttia ja uudelleen.

Jossain vaiheessa oli pakko vähän fuskata, olin niin loppu etten todellakaan pystynyt hyppiä tai rutistaa vatsoja varpaisiin asti 30 toistoa.
Lopulta kun rääkkiä oli kestänyt aivan liian kauan tajusin, että jotain on vialla – eikö tämän pitänyt olla alle 30min treeni? Katsahdin hieman tarkemmin treeniohjelmaa vain tajutakseni heti, että olin tehnyt koko viikon treenit putkeen!
Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus tehdä vain jalat. Minä vedin koko saamani sähköpostin läpi, kaikki lihassarjat ja toistot. Urpo.

Hoipertelin kotiin helpottuneena vain siitä, että ainakin seuraava kerta (oikeaoppisesti) ei varmasti tulisi olemaan mitään tähän verrattuna. 
Enpä vain osannut aavistaa, että seuraava kerta ei ihan ylihuomenna tulisikaan. Lihakseni olivat todella kipeät kolme päivää ja vähän ylikin. Kävelin kuin pingviini.

No, jyrkästä alusta on nyt selvitty ja treenit jatkuvat normaalisti ja hyvin. Reilun viikon jälkeen innostustakin riittää ja ajattelinkin kysyä kiinnostaako teitä kuulla näitä treenijuttuja lisää? Ehkä jos jaksan Kaylan oppien mukaan treenata pidempääkin, niin voisin kirjoittaa tänne muutamia väliraportteja. Kokemuksia, fiiliksiä ja havaittuja tuloksia? 
Monille teille Kayla onkin varmasti jo omasta kokemuksesta tuttu. Olisi ihanaa kuulla myös teidän fiiliksiä! 🙂

90 Comments
  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heippa Julia, toivoisin ehdottomasti lisää näitä treenijuttuja. Sulla on hauska ja sopivan itseironinen tyyli kirjoittaa, jonka vuoksi postauksiasi on ilo lukea! Kiitos siitä.

    http://www.arcticvanilla.com/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla 🙂 Lisää siis tulossa!

  • Emppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjoitat niin hauskasti! Nauroin ihan äänen tolle pingviinille. 😀 Haha.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha, nauru on hyvä 🙂

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau! Olen todellakin kiinnostunut kuulemaan lisää! Etenkin ajankäytön näkökulmasta, onko niin, että se sopii kiireisen elämäntyyliin? Oli muuten hauska törmätä sinuun ja Kiiraan eilen 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, oli kiva nähdä sinutkin livenä! 🙂
      Ja kyllä, mielestäni ehdottomasti sopii kiireiseen elämäntyyliin.

  • idaelisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Apuaaa anteeksi mua alko ihan kauheesti naurattaa!! 😀 Sä oot kyllä höpsö, mutta silleen hyvällä tavalla! 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah, jep saa kyllä itsekin nauraa itsellensä aika usein tässä 😀

  • Jenna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuleeko tuon ilmaisen viikon jälkeen automaattisesti joku maksu, vai pitääkö erikseen tilata loput treeniviikot?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei tule maksua vaan ”treenikirja” ostetaan netistä sitten erikseen jos sellaisen tuon viikon jälkeen haluaa 🙂

  • sini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi Julia! Haluun nyt alottaa tällä diipadaapalla mitä kaikki ekaa kertaa kommentoivat sanovat! 😀 ensinäkin sun blogis on upea, ehdottomasta yksi mun lemppareista. Tykkään sun kirjoitus tyylistä paljon. Ja siitä huolimatta että oot super kaunis ja upee kroppainen (en ole lesbo :D) niin vaikutat tosi jalat maassa tyypiltä ja fiksulta. Sitten itse asiaan. Mä aloitin ton kayla itsinesin maksullisen maanantaina, ja oon tykänny. Maanantain treeni oli musta aika rankka mutta hyvä. En kyllä saa niissä neljässä liikkeessä kulumaan seittemää min joten oon tehnyt ne kaks kertaa peräkkäin. Otin itestä myös sunnuntaina kuvat ja otan niitä sit neljän viikon välein. Olis kiva myös lukea sulta tätä edistystä tietyin väliajoin!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Nämä ”diipadaapat” ovat juuri se mikä saa minut kirjoittamaan blogiani entistäkin innokkaammin joten kiitos siitä 🙂

      Eikö siinä maksullisessa ole sama idea, että niitä neljää liikettä tehdään uudestaan ja uudestaan niin kauan kuin 7min ehtii? Minä ehdin nimittäin juuri ja juuri sen kaksi kierrosta 😀 haha joskus väsyneenä vain 1,5 kierrosta ja olen senkin jälkeen ihan puhki!

      Olen muuten huomannut, että tuo kuvaaminen myös tuo lisäpotkua treeniin! Innokkaana haluaa nähdä niissä kuvissa tuloksia ja ottaa projektin jotenkin enemmän tosissaan 😀

    • sini
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä mäkin oon sitten varsinainen urpo 😀 vai pitäiskö sanoa et mun poikaystävä ;D Kysyin nimittäin vielä siltä (hänen äidinkieli on englanti) että tarkoitetaanko tässä varmasti niin että toi neljäliikettä tehdään seitsemään minuuttiin, juu juu oli vastaus 😀 No mutta hyvä kuitenkin että oon tehny sitä ”vahingossa” oikein 😀 ei hitto!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tavallaan olit siis fiksumpi 😀

  • Rosa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahah no kunnon reenin oot ainakin vetänyt, kiitos taas hyvistä nauruista 😀 Treenipostaukset on aina kivoja eli eikun vaan niitä tulemaan! Itse en ole vielä innostunut kun muut treenit vie aikaa ja ihan piippuun ettei Kayloja tarvita. 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep, tuli pikku tauon jälkeen alotettua sitten ihan kunnon rääkillä 😀

  • Annina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka,

    teetkö treenit aina kotona vai salilla? mitä välineitä tarvitsee olla käytössä?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Teen taloyhtiön salilla 🙂 Tähän asti käytössä on ollut penkki, matto ja käsipainot.

  • annemaris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mä aloitin kans kaylan treenit tällä viikolla. maanantai oli kyllä paha. mulla on vieläkin lihakset siitä kipeenä. ostin foam rollerin, koska ei näitä jumeja muuten saa auki 😀 mut joo, ehdottomasti pitää kuvata ittensä koska tän treeniohjelman kanssa muutos tulee näkyy kuvissa eikä niinkään jossain vaa’an lukemissa koska lihasmassaa kasvatetaan. kohta oonkin lähössä tekemään perjantain treenin 🙂 mutta eka motivaatioksi uusi jakso biggest loseria 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha, hyvä treenikaava; Bigges loser, Kayla, Foam Roller 😀

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos päivän nauruista : D. Ja ehdottomasti lisää treenijuttuja!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jeije, tulossa lisää 🙂

  • Lele
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joo kiitos mielellään lisää Kaylan treenijuttuja ja omia fiiliksiaä/kuvia! Oon itsekkin ajatellut kokeilla tota treeniohjelmaa ;D

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jes, kiva kuulla! 🙂

  • Tinja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi sua hupsua 🙂

    http://tinjaemiliaaa.blogspot.fi/

  • emppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei oo totta! Mä taisin tehdä saman mokan, kun en lukenut ohjeita kunnolla. Olin kuullut, et Kaylan treenit on kovia, mut en odottanut niiden olevan näin kovia. Taisi johtua vain siitä, et yritin vetää koko viikon treenit. Täytyypä kaivaa se sähköposti uudestaan esiin ja kokeilla toisen kerran. :DD

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha, jes!!! En ole ainut 😀

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis ideahan on tehdä ne käsketyt liikkeet sen 7min aikana, ei tehdä niin kauan liikkeitä, kun 7min kerkeää 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tiedän! 😀 Yleensä sain sen 2 kierrosta tehtyä sen 7 min aikana ja jossain vaiheessa aloin vain tottumuksesta tehdä ilman kelloa suoraan ne kaksi kierrosta, mutta vähän hitaammin omaan tahtiin 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tiedän 🙂

Post A Comment