AURINGONLASKU PULLOSSA – suosikkituoksuni nyt: Terre de Lumière

Yhteistyössä L'Occitane*

 

Tiesittekö, että haistaminen tapahtuu aivoissa samoissa osissa missä tunteita ja muistoja käsitellään? Siksi esim. Lapsuudesta tutut tuoksut tuovat paljon muistoja mieleen ja hajuveden tuoksu saattaa herättää tunteita kantajastaan. Myös suurin osa päivän aikana koetuista emootioista on tuoksujen laukaisemia, vaikka ihminen ei tunnista tuntemustensa syytä.

Mielestäni tuoksu korostaa kantajansa persoonallisuutta ja olenkin melko nirso mitä tulee tuoksujen valintaan hajuvesissä. Tuoksun pitää olla mieleenpainuva ja hieman mystinen. Ei liian tuhti, mutta ei myöskään liian raikkaan kukkaisa.
Yllätyin todella positiivisesti miten hyvin näiden kahden välimaastossaon tasapainoilee L'Occitane Terre de Lumière –uutuustuoksu johon inspiraation on antanut Provencen  ”golden hour”. Tuo maaginen hetki juuri ennen auringonlaskua, jolloin valo täyttää taivaan, värjää kaiken allaan kultaiseksi ja ilman täyttää paikallisten kasvien tuoksu.

Rakastan tätä hetkeä kaikkialla maailmassa erityisesti valokuvaamisen kannalta. Valo säteilee kuvaan pehmeänä ja matalalta. Se tulvii ruutuun kauniina ja lämminsävyisenä tehden kuvaan tunnelman, mitä on mahdotonta jäljitellä millään editoinnilla.

Niin kaunis, säväyttää hetki, mikä hiljailleen leijailee pois – ihan niin kuin tuoksukin iholla.

L’Occitanella onnistuttiin vangitsemaan hetki hyvin. Terre De Lumiere on vivahteikas. Alkutuoksussa on bergamottia, myskimalvan siemeniä ja rosepippuria. Sydäntuoksussa on laventelihunajaa. Pohjatuoksussa on akaasian kukkia, karvasmanteliuutetta, tonkapapua ja valkoista myskiä.

 

Omalla ihollani alkutuoksu on ihanan pippurinen, mistä se pyöristyy pehmeän hunajaiseksi ja lopulta hieman kukkaistuu raikkaammaksi. En ole koskaan ennen osannut edes havaita tuoksussa näin montaa eri kerrosta. Voisinpa suihkauttaa virtuaalisesti teille ruudun läpi tätä tuoksua, niin saisitte paremman käsityksen sen vivahteikkuudesta. Suosittelen ehdottomasti tuoksuttamaan jos pullo sattuu vastaan. Tuoksun voi myös tilata suoraan verkkokaupasta TÄÄLTÄ. Tai kokeilla onneaan Instagramissani järjestettävässä kilpailussa, missä arvon voittajalle ja hänen kahdelle kaverilleen pullolliset tätä auringonlaskua 🙂

 

 

Tuoksujen kerrostaminen

Oletteko kuulleet tuoksujen kerrostamistrendistä? Pelkän suihkaisun sijasta tuoksuun saa syvyyttä ja kestävyyttä peseytymällä tuoksusarjan suihkugeelillä, levittämällä iholle tuoksusarjan vartalovoiteen ja lisäämällä lopulta itse tuoksua hajuvesipullosta.

 

Testasin tätä eilen ja kun Terre de Lumière hellävarainen suihkugeeli täytti kylpyhuoneemme huumaavalla tuoksullaan, vedin vahingossa vettä nenään yrittäessäni suihkun alla hieman liian ahneena tuoksua nuuhkia. Terre de Lumière Beautifying Body Milk -vartalovoidetta levittäessäni mietin, huomaakohan kukaan eroa – saanko päivän aikana tuoksusta kommenttia? Ehkä poikaystäväni mainitsee asiasta, kollega pr-tilaisuudessa?

Arvatkaa kuinka monta ihmistä yhteensä noteerasi tuoksun päivän päätteeksi?
Kahdeksan. Kahdeksan! Mukaan lukien yksi tuntematon poika joka sanoi äidilleen kaupassa samaiseen pakastealtaaseen kurottaessaan, että ”äiti tuo tyttö haisee kivalta”.

 

Hymyilin pojalle ja mietin, että tästä tuli juuri uusi suosikkikesätuoksuni.

 

Photos: Mona Salminen / Edit by me

4 Comments
  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sulla on kiva tyyli kirjoittaa sun blogia, sitä on aina kiva lukea 🙂 Ja mistä sun mekko on 🙂 ? 

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla, kiitos 🙌 Mekko on Zarasta 🙂

  • Charlotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau, miten kauniita kuvia. Osaat kyllä hyvin hyödyntää golden houria! Tuoksut on mun mielestä sellasta arjen luksusta, ne on tosi tärkeitä. <3

    Charlotta | http://www.charlottaeve.com/fi

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin on <3
      Ja kiitos, meillä kävi tsägä näiden kuvien kanssa. Oikeasti oli melko pilvistä, mutta yhtäkkiä jostain pilven raosta alkoi hieman pilkottaa ja sitten se katosikin yhtä nopeasti 😀

Post A Comment