TAKAISIN VARSOVAAN

 

Takaisin virtuaalimatkalle Varsovaan.
Muutamat teistä ovatkin jo kyselleen loppukesällä lupailemani Puolapostauksen perään, pahoittelen viiveestä 🙂 Tämä Varsovan reissusta kirjoittelu tosiaan jäi vähän muiden reissujuttujen alle ja unohtui sinne ”melkein valmis” reissupostausluonnoksiin. Keikkui siellä ikuisuuden yksinään, kuin hylätty matkalaukku hihnalla mitä kukaan ei nouda.

Ja nyt vihdoin kun tuo laukku on noukittu, on pakko heti todeta, että se sisältää aika haalistuneita matkamuistoja. Olisin halunnut jakaa teille ravintolavinkkilistan, mutta täysin omien kuhnailujeni takia, en vain yksinkertaisesti enää muista, mikä olikaan se hyvä pihvipaikka ja se ravintola minkä kellarissa pianisti soitti jazzia ja mistä sai ihania alkupaloja.
Juuri tämän takia ei saisi unohdella näitä postauksia. Tällä dementialla kun ei myöhemmin enää ulkomuistista kirjoitella 😀  

 

Keskitytään niihin mitä muistan:

 

Lazienki
Puolan viimeisen kuninkaan 1700-luvun lopulla rakennuttama upea kesäpalatsi ja sen kaunis puisto jäi ehkä eniten reissultamme mieleen. Olisin voinut vaellella puistossa ikuisuuksia ja olen edelleenkin varma, että olen syntynyt ihan väärällä aikakaudella. Kaikki vanhat rakennukset ovat mielestäni niin älyttömän kiehtovia.  

Zlote tarasy ostoskeskus
Uusi, moderni ostoskeskus näkyi hotellimme ikkunasta hämmentävän isona aaltoilevana lasikattona. En odottanut, että innostuisimme matkan aikana sen kummemmin tekemään ostoksista, mutta kappas kun sekä minä, että poikaystävni olemme yllättäen ihan irti tuon lasikaton alla ja löysimme molemmat yhtäkkiä vaikka mitä mihin roposia tuhlata. Oyshon liikkeessä taisin vähän seota. Liike pullollaan mitä pehmeimpiä ja kauniimpia yö-ja oloasuja ja vaikka en ole mikään oloasuhamstraaja, niin tämän liikkeen takia, olisin voinut kyllä sellaiseksi muuttua. 

Marriott hotelli
Oli sijainniltaan hyvä valinta ja näköalat huoneesta henkeäsalpaavat. Hotellissa on suosittu Panorama Sky Bar drinkkibaari, missä kannattaa käydä ihailemassa auringonlaskua. (hotellihuoneestamme oli tosin vielä paremmat näköalat).

Hintataso
Varsova oli todella edullinen. Puola on kuulemma yksi Euroopan edullisemmista maista ja se näkyy taksimittarissa, ruokalistojen hinnoissa ja ostoksissa.

Vanhakaupunki
Varsovan vanhakaupunki on mielenkiintoinen paikka, koska se ei varsinaisesti ole vanha. Vanhakaupunki tuhoutui täysin toisen maailmansodan aikana, mutta se rakennettiin pikkutarkasti uudelleen ja on nykyään Unescon suojelukohde. 

Pidin tämän maailman uusimman vanhan kaupungin tunnelmasta. Värikkäät talot ovat kauniita, aukion suihkulähteessä leikkii lapsia ja katusoittajien viulu kaikuu jossain vanhankaupungin sokkeloissa.

Warsaw Uprising museo
Puola tarjoaakin lukuisia museoita, mistä ehdimme käydä harmikseni katsomassa vain Uprising museon. Oli ehkä virhe mennä sunnuntaina (ilmainen sisäänpääsy), nimittäin jonoa oli liki puolituntia, minkä jälkeen päästiin tupaten täynnä olevaan museoon, missä näki lähinnä vain ihmisten hartioita. Huomasin, etten jaksanut tungoksessa keskittyä ollenkaan kunnolla, joten tästä en saanut ihan kaikkea irti, mutta ajan ja oman rauhan kanssa varmasti parempi kokemus.
Ensi kerralla kerään rohkeutta ja käyn Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa.

 

 

Kaiken kaikkiaan Varsova yllätti positiivisesti. Kaunista arkkitehtuuria – sekä modernia, että vanhaa. Historiaa, lukuisia ravintoloita, hyvät ostosmahdollisuudet, edullinen hintataso ja todella helppo ja lyhyt 1,5 tunnin lentomatka. Mainittakoon vielä, että taksikin maksoi kentältä hotellille vain neljä euroa.

Voisin hyvinkin mennä uudestaan ja käydä samalla todella kauniiksi kehutussa Krakovassa. 
Onko teillä kokemuksia Varsovasta?

4 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suosittelen Puolassa ehdottomasti käymään Sopotissa. Lyö kaikki Puolan kohteet. Todella kaunis riviera, mahtavia ravintoloita, upeaa arkkitehtuuria ja paljon aktiviteetteja. Sopot on lisäksi lähellä Gdanskia, jossa on paljon historiaa ja kulttuuria. Jos mielii budjettimatkaa, Turusta Wizzair lentää muutamalla kympillä.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, kiitos paljon vinkistä – kuulostaa aivan upealta <3

  • miisku87
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mikä on karakova? en ole kuullutkaan karakovasta ;D poikkiksellas näyttää olevan isot rinnat siis rintalihakset ;D kauniita kuvia kyllä! ihanaa päivää sinne ja pientä huumori kuuluua olla arjessa 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei hemmetti Karakova 😀 😀 😀 Hahah, hyvä minä! 

      Kiitos korjauksesta 🙂

Post A Comment