1. ESTEE LAUDER MEIKKIVOIDE
Meikkivoiteita on jotenkin aina superhankala valita. Yleensä luotan kollegojeni/kauneusbloggaajien tai ystävien sanaan ja niin tein tämän Estee Lauderinkin kohdalla. Alexan blogipostauksesta bongattuna ostin ensin perus Double Wear meikkivoiteen ja myöhemmin sille vielä kaveriksi kätevän Cushion Stick Radiant meikkivoidetuubin, mikä kulkee helposti mukana laukussa ja millä voi nopeasti kiireessä freshata kasvoja ilman että käyttää siveltimiä tai sotkee käsiään meikkiin.
(Double Wear meikkivoide kestää superpitkään iholla ja on omalla kohdallani juuri sopivan peittävä :))

 

2. LÄPPÄRILAUKKU
Täydellistä läppärikoteloa saa todella hakea. Vuosien etsimisen jälkeen olenkin luovuttanut kokonaan ”tietokonetarvikkeiden” kohdalla ja vilkuillut kaupoissa ihan muihin pöytiin, eli suoraan laukkuosastolle. Järkeilin, että iso clutch ajaa asian ihan yhtä lailla ja sitä todella tekee Marimekon nahkainen laukku 13-tuumaiselle MacBook Prolleni. Se on juuri sopivan kokoinen ja lisäksi todella hyvännäköinen!
Olin toljotellut tätä jo tovin Stockmannin Marimekko-osastolla, mutta sainkin sen lopulta poikaystävältäni lahjaksi jouluna. (Ja miten suloista – poikaystäväni oli askarrellut laukun sisään vielä läppärille vaahtomuovista erillisen pehmusteen).
Todellinen Pro tip siis; tee se itse läppärilaukku clutchista ja vaahtomuovista 😀

 

3. ESSIEN SÄVÄYTTÄVÄ HOITOLAKKA
Essien kynsilakat ovat kestosuosikkeja, mutta jotenkin erityisesti tykästyin vielä näihin uusiin Treat Love & Color hoitolakkoihin. Hempeät sävyt ovat täydelliset arkipäiviin, kun ei haluasi normaalia lakkaa kynsiinsä rapisemaan, mutta ei voi olla ihan au nail naturellinakaan. Sävytetty hoitava lakka kestää pitkään ja kun se lopulta rapisee pois, rapisee se sen verran huomaamatta, ettei heti tavitse käsiään sormikkaiden piiloon tunkea.

 

4. MARIA NILAN VEGAANISET HIUSTENHOITOTUOTTEET
Maria Nilan täysin vegaaniset hiustehoitotuotteet sekä näyttävät, että tuoksuvat ihanilta, mutta oikeasti myös toimivat! Pitkästä aikaa uusi hiustehoitosarja, mikä tehoaa tähän oikuttelevan kuivaan päänahkaan. Heal-sarja ollut käytössä jo kahden putilon verran.
Iso plussa siitä, että Maria Nilan tuotteet valmistuvat alusta loppuun heidän omassa tehtaassaan Ruotsissa. Tuotteita ei ole testattu eläimillä ja ne ovat 100% vegaanisia. (Shampoon hinta n.19€)

 

5. KIEHL'S PURE VITALITY KOSTEUSVOIDE
Ah manukahunajafani riemuitsi Kiehl’sn uudesta tulokkaasta Pure Vitality Skin Renewing Cream –kosteusvoiteesta, mikä tuntuu ihan erilaiselta iholla kun muut käyttämäni voiteet viimeaikoina. Ensin hieman paksulta, mutta nopeasti iho kuin imaisee sen huokosiinsa ja jäljelle jää ihanan silkkinen pinta. Purkin hinta ei ole ihan edullisimmasta päästä (n59€) mutta se on todella riittoisa.

 

Mitäs vielä?
Ai niin. SKAM. Onko Skam-huuma jo laantumassa? Itse katsoin kaikki kolme tuotantokautta jo jonkin aikaa sitten yhdeltä istumalta ja jo siitä huomaa, että sarja on ollut hyvä kun vieläkin mietin sen tapahtumia.
Hassua miten ensimmäisien jaksojen kohdalla ajattelin, ettei sarja iske minuun ollenkaan – teinidraamajuttuja Norjan kielellä kuorrutettuna? Onneksi jatkoin katsomista. Lopulta huomasin että jokin siinä Norjankin kielessä oli niin rauhoittavaa ja nostalgisissa teinirakkaustarinoissa kaunista. Kun kolmannessa tuotantokaudessa Even tuli ruutuun niin en kieltämättä voinut lakata tuijottamasta haha 😀

Ja vielä vinkvink: Samsoe&Samsoe, sekä & Other Stories -liikkeet Aleksanterinkadulla (Galleria kauppakeskuksessa) ovat niin ihania, etten uskalla edes ohi kulkea! Tekisi mieli ostaa vähän liiaksikin neuleita, koruja, mekkoja! Onneksi meillä on vihdoin molemmat näistä liikkeistä Suomessa 🙂

 

Edellinen 5 Suosikkia -postaus täältä.

*Yhteistyössä Ikea

 

Vihdoin! Saanen painottaa vielä kerran – vihdoin se on täällä.
Vaatekaappini!

Olen juuri sitä ihmistyyppiä joka rakastaa järjestystä, ja jos vaatekaappi on sekaisin, on ajatuksetkin ihan sekaisin. Hieman dramaattisemmin, koko elämäni on silloin sekaisin.
(Alla näkyvistä ennen ja jälkeen kuvista saattekin hyvän käsityksen siitä kuinka sekaisin täällä ollaan oltu).

 

Muutettuamme uuteen asuntoon, tungin vaatteeni väliaikaisesti makuuhuoneen seinäsyvennykseen rekille. Vanhan kirppisrekin piti olla siinä vain hetken kunnes löytäisin sopivan vaatekaapin, mutta aika vain kului ja rekki vääntyi lisääntyvän vaatepainon alla. Osa vaatteista oli vielä sullottuna jätesäkkeihin rekin takana. Yritin tunkea niitä piiloon, unohtaakseni sotkun, mutta siinä ne tuijottivat minua kahta kauheammin. Surullisen sotkuisina ja unohdettuina.

Ainut syy miksi lopulta kestin vaatekasaani monia kuukausia, oli että odotin täydellisen ”open closet” –hyllykokonaisuuden pylväsosia.

Halusin ehdottomasti ottaa käyttöön koko makuhuoneemme syvennyksen korkean tilan ja tiesin, että IKEA saisi pian valikoimaansa ELVARLI-hyllyjärjestelmän pylväskokonaisuuksia.
Kuinka hyvältä näyttäisi perus vaatekaapin sijaan, koko tilan täyttävä hyllykokonaisuus, mikä toimisi samalla ikään kuin sisustuselementtinä makuuhuoneessa, ja toisi tilaan ihan uudenlaista avaruutta?

 

 

Lopulta kun visioni makuhuoneemme avonaisesta vaatehuoneesta oli valmis, hypin tasajalkaa sen edessä ja taputtelin itseäni olkapäälle kannattavasta odotuksesta.
Pakko rehellisesti hehkuttaa, että ELVARLI-hyllyjärjestelmä on ehkä parasta koskaan koko IKEA-valikoimassa!

Sen verran monia hyllyratkaisuja kolunneena, tämä on ensimmäinen, mikä soveltuu tilaan kuin tilaan. Pystyt itse päättämään pituuden, leveyden laatikot, telineet, hyllyt – KAIKEN!
En usko, että on komeroa, syvennystä, nurkkausta tai isompaa tilaa, minne tämä ei soveltuisi. Lisäksi se näyttää nätiltä ja mikä parasta, on myös edullinen hinnaltaan!

(Olen jo alkanut pohtimaan, saisiko näistä rakennettua hyllyn myös kylpyhuoneeseen. Tuntuu, että vain mielikuvitus on ELVARLIN rajana).

 

 

Siinäpä se. Arjen pelastaja. Suunnittele itse, tai tilaa valmiina kokonaisuutena. On peruskaappia ja lattiasta kattoon meneviä päätypylväitä. Kokovalkoista, tai yksityiskohtia bambulla. Itse halusin suunnitella hyllyn omien tarpeideni mukaisesti, nimittäin omistan paljon pitkiä vaatteita, joten tarvitsin paljon roikkumatilaa.
TÄÄLTÄ näet lisää paljon kivoja esimerkkikokonaisuuksia.

Isot suositukset siis  ELVARLILLE, ja jos olet myös laillani kasaantuvan vaatekasan uhrina, niin kannattaa tsekata IKEA-makuuhuoneviikot (16.2.–18.4.2017), joiden aikana IKEA FAMILY-jäsenille on tarjolla mm. kaappeihin, kaapistoihin, hyllyihin, makuuhuoneen huonekaluihin, tekstiileihin ja piensisustustuotteisiin liittyviä tarjouksia.

Psst.. IKEA-makuuhuoneviikkojen tarjoukset koskevat vain IKEA FAMILY -kanta-asiakkaita, Kanta-asiakkaaksi voi rekisteröityä verkossa maksutta TÄÄLTÄ.
Kanta-asiakas kortti kulkee kätevästi mukana myös puhelimessa applikaation muodossa.

 

 

Arki on paljon ihanampaa kun saa herätä siististä makuuhuoneesta. <3

Jos jotain olen oppinut Barcelonan reissuita on se, että hyvää hinta/laatusuhde –hotellia on vaikea löytää, parhaimmat ravintolat ovat kaukana turistialueista ja kaupunki on pullollaan taskuvarkaita.

 

Barcelona hotelliHotel Granados 83 & Rooma Mate Pau
Tällä kertaa asuimme tyylikkäässä Granados 83 hotellissa L’Eixample alueella. Lähellä paljon hyviä ravintoloita, katolla terassi uima-altaineen ja huoneet todella kivoja omilla parvekkeilla.
Vuonna 2013 yövyin ystäväni kanssa ihan keskustassa sijaitsevassa modernissa Room Mate Pau –hotelissa, mistä jäi myös todella positiiviset fiilikset. Kuten sanoin, hyvää hotellia on välillä vaikea löytää ja n. kuudesta Barcelonareissusta vain nämä kaksi hotellia ovat olleet kohdallani onnistuneita valintoja.
Room Mate Pau:n hinnat nyt n. 150€ yö ja Granados n. 240€ yö

 

RavintolaAlba Granados
Granados 83 hotellin lähellä Alba Granados -ravintola oli myöhäisen saapumisen jälkeen hyvä valinta. Söin pitkästä aikaa pihvin ja se oli suussa sulava. Listalta sai kattavasti myös tapaksia ja muita annoksia.


 

Tekemistä – Viinitilat Anna Codorniu
Barcelonassa riittää nähtävää, mutta täysin uutena kokemuksena pääsin vihdoin vierailemaan myös hieman kaupungin ulkopuolella viinitiloilla. Anna Codorniun vieraina, vietimme kokonaisen päivän Annan tilalla n. reilu 30 min matkan päässä keskustasta. Ehdottomasti yksi reissun hauskimpia päiviä. Lisää siitä täällä.
Tälle tilalle pääsee kätevästi myös junalla ja viinikiertueen hintakaan ei ole päätähuimaava. N. 12€ per aikuinen.

 

Ravintola Bellavista del jardín del norte
Toisena päivänä testasimme hullunkurisella sisustuksella varustetun jalkapallolegendan Messin melko uudehkon Bellavista ravintolan. Paikka oli kuulemamme mukaan todella suosittu, mutta pakko myöntää, että muutamalta tapasannokselta olisin odottanut enemmän makuja.
Jälkiruokana velvet cake oli kyllä ehkä parasta vähään aikaan saamaani kakkua. (Onneksi meillä oli treenihaasteemme puolessa välissä juuri sopivasti luvallinen ”cheat day” ja mussutimmekin Kiran kanssa kakkuja ihan onnemme kukkuloilla).

 

Junamatka BCN – MADRID
Kirjoittelinkin jo aiemmin täällä, miten kätevästi Barcelonan maisemat vaihtuivat Madridiin junalla.
Espanjan kattavaa ja modernia rataverkostoa kannattaa siis hyödyntää. Nopeaa ja halpaa.

 

BrunssiDomo eurobuilding Anna Brunch
Madridissa saavuimme suoraan NH hotelliketjun Domon Anna Codorniu brunssipöytään. Tässä kohtaa oli pakko käyttää taas Cheat day –korttia, nimittäin brunssi kesti kolme tuntia ja pöytää tuotiin kakkuja, sushia, ostereita, leikkeleitä, croketteja, munakkaita, hamppareita, friteerattuja katkaraputikkuja, jälkiruoka ym. Aika taivaalliset ruokaöverit. 
 

 

Hotelli Madridissa – Melia Galgos
Asuimme melko isossa Melia Galgos hotellissa. Peruskivat huoneet ja ihana aamupala.
Hyvä sijainti ja lähellä monia metroasemia.

Nähtävää – El Retiro Keskuspuisto
Vapaapäivänämme kävimme Madridin keskuspuistossa. Ihan mielettömän kaunis alue täynnä patsaita, lampia, museoita ja mm. Kaunis lasinen rakennus, eli Palacio de Cristal.

 

 

TerveyskahvilaPumb Green
Puiston jälkeen kävelimme vieressä Salamanca alueella sijaitsevassa BumpGreeniin terveyskahvilassa. Olin lukenut paikasta hyviä arvosteluja ja ne osuivat kyllä ihan oikeaan alkupalojen ja vihermehujen kohdalla, mutta pääruokana ainakin oma peruna/kananmuna/papusalaatti oli hieman liian sinappikastikkeen dominoiva. Muuten todella ihana paikka.
 

Ostoksia
Salamancan alueella on myös paljon luksusliikkeittä ja muita ostosmahdollisuuksia. Me ohitimme ne ja marssimme vain suoraan, minnekäs muuallekaan kuin Zaran lippulaivaliikkeeseen (Calle De Serrano kadulla).

Ravintola – Txirimiri
Viimeinen illallinen Madridissa syötiin La Latina alueen Txirimiri tapasravintolassa.
La Latina aluetta kutsutaan kuulemma ”tapaspaikkojen mekaksi” ja siellä on pieni ravintoloita vieri vieressä.
Edullista hintaluokkaa ja rentoa tunnelmaa oli ainakin Txirimirissä, missä naurettiin vedet silmissä pöydän notkuessa erilaisia tapaslautasia.

 

 

Näiden yllämainittujen lisäksi pyörittiin vielä Madridin muotiviikoilla, mutta muuten ei neljässä päivässä ehditty oikein muuta. Molemmissa kaupungeissahan riittäisi tekemistä, nähtävää ja ravintoloita vaikka millä mitalla, joten aina jää jotain odottamaan seuraavaa kertaa 🙂 

 

Matkan meille tarjosi Anna Codorniu*