JUNALLA PIETARIIN + Pietarin vinkkilista 28 loka 2018
Pietarin juna meni ajat sitten jo, mutta jonossa on ollut niin paljon muita postausjuttuja, että pieni tovi vierähti ennen kuin sain aikaiseksi tätä kirjoitella.
(Kerrankin on sellainen tilanne, että on liikaa materiaalia tänne työstettävänä, yleensä materiaalista on aina pieni pula).
Mutta nyt siis Pietariin! Viiletimme sinne raiteita pitkin VR:n vieraina uudistuneella Allegro junalla. 24 tunnissa ei ihan hirveästi ehtinyt Pietarin nähtävyyksiä tuijotella, tai ravintoloita testailla, mutta ajattelin silti jakaa tänne meille ennen matkaa jaetun Pietarin vinkkilistan. Itsehän ehdin listalta testata vain nuo metroasemat – herranjestas että voi olla upeita metroasemia! Kannattaa käydä metroseikkailulla 🙂 Ravintoloissa söimme vain kaksi kertaa ja molemmat kerrat itseasiassa tuon vinkkilistan ulkopuolelta, koska nälkäisinä ja kiireessä menimme aina vain summamutikassa johonkin lähellä olevaan ravintolaan. Ensimmäinen illallinen oli vegeravintola Cafe Ukrop keskustassa. Ihan ok, hauka sisustus ja kiva tunnelma, mutta ruoka ei ollut tällä kertaa ihan sellaista, että menisin heti uudestaan.
Toisen päivän lounas valittiin nopeasti googlettamalla sijainnin mukaan ja satuimmekin Schengeniin, hieman fine dininfg tyyppisempään oikein hyvään ravintolaan, missä söimme alku ja pääruuat sekä joimme lasit viiniä. Lasku oli koko pöydästä oli vain parikymppiä. Tuli yllätyksenä, että ruoka ja juoma on Pietarissa näin edullista.
Tässä meille jaettu Pietarin vinkkilista
NÄHTÄVYYKSIÄ
- Talvipalatsi ja Eremitaasi: http://www.saint-petersburg.com/palaces/winter-palace/
- Iisakinkirkko ja Verikirkko: http://eng.cathedral.ru/
- Pietarin upeat kanaalit ja joet – kauniilla säällä suosittelemme laivaristeilyä
- Pietari-Paavalin linnoitus: https://www.spbmuseum.ru/themuseum/visitors/regis.php?lang_ui=en
- Valtakatu Nevski prospekt: 4,5 kilometrin pituinen pääkatu, bongaa tavaratalo Gostinyi dvor, Jelisejevin kauppa ja Euroopan kaunein silta Anitshkov
- Shoppailu ja ostokset: https://www.vr.fi/cs/vr/fi/pietarin-hintataso-ja-ostokset, tavaratalot: https://www.vr.fi/cs/vr/fi/pietari-vinkki-ostoskeskus
- Venäläinen museo http://en.rusmuseum.ru/ – upeaa venäläistä taidetta
- Lisävinkkejä: https://www.vr.fi/cs/vr/fi/tekemista-pietarissa
RAVINTOLA-JA KAHVILAVINKKEJÄ
- Severjanin. Venäläiseen keittiöön erikoistunut turistiystävällinen ja hyvätasoinen ravintola,Pääruuat 4–17 euroa. Stoljarnyi pereulok 18, avoinna klo 12–24.
- Bekitzer bar, Rubinšteina 40. Metro: Dostojevskaja. ”Eloisa ja edullinen baari, jossa on todella hyvää ruokaa ja hyvät bileet iltaisin.”
- Wong Kar Wine, Aasialaista fuusioruokaa, Fontanka river embankment, 14, klo 12 – 01
- Pinch!, Belinskogo 5. Metro: Gostini dvor, Majakovskaja. ”Loistava cocktail-valikoima ja upea näköala.”
- •TROITSKI MOST, trendikäs bistro, joka tunnetaan ennen kaikkea salaateistaan, raakakakuistaan ja koko seinän peittävästä kirjahyllystään., Nabereshnaja Moiki 30
www.t-most.ru - Taiteilijakahvila Zeljonaja komnata ”Green Room Cafe”, taidekeskus Etagin 3krs, runsas valikoima ruokaisia kasvisvaihtoehtoja. Halpaa ja nopeasti saatavaa ruokaa
- Fartuk cafe, maista kuuluisia perunapannukakkuja, Ulitsa Rubinshteina 15–17.
www.facebook.com/cafe.fartuk - COCOCO, lähiruokaa kauden raaka-aineista. 11 ruokalajin klassikkomenyy maksaa noin 40 euroa : https://www.kokoko.spb.ru/en/
- Kaikki Ginza-ketjun ravintolat: https://en.ginza.ru/spb
MUSEOITA
- KUNSTKAMERA: Pietarin ensimmäinen museo
- ROSFOTO: Kansallinen valokuvamuseo
- LOFT PROJECT ETAGI entisessä leipätehtaassa toimiva taidekompleksi
METRO
- Kaupungin vanhin metrolinja on punainen linja numero 1, jonka varrella sijaitsevat monet näyttävimmistä asemista. Yksi matkailijoiden suosimista asemista on Avtovo, jonka Guardian-lehti listasi sen maailman 12 kauneimman metroaseman joukkoon. Huom! Asemalla ei ole liukuportaita
- Hienoimpien asemien listan kärkipäästä löytyy Admiralteiskajan asema. Se on yksi maailman syvimmällä olevista metroasemista, ja päästäkseen laiturille on laskeuduttava kahdet liukuportaat; ensimmäisten pituus on 68,4 metriä ja toisten 15,2 metriä. Admiralteiskaja on myös asemista pietarilaisin – sen sisustus vastaa Pietari Suuren mielikuvaa uudesta pääkaupungista merimahtina.
- Metron 3. linjalla kulkee kuusi vaunua, jotka ovat sisustettu Pietarin ja sen lähialueiden kuuluisimpien arkkitehtuuristen nähtävyyksien mukaisesti: Pietarhovi, Palatsiaukio ja Pietarin maanalaiset palatsit eli metro.
- Psst. Pietarin metrolla on kaksi Instagram-tiliä: @metrospbphoto, jokapäiväinen pääkanava, sekä @metro178, joka on omistettu pietarilaisen metron estetiikalle.
- Metromatkan hinta: Poletti, zheton, maksaa 45 ruplaa, ja sillä voi matkustaa yhden metromatkan kaikkine vaihtoineen. Poletteja voi ostaa asemien tiskeiltä tai automaateista. Varaa käteistä mukaan. Kortit eivät käy maksuvälineenä.
Tsekkaa ainakin nämä metroasemat
- Tekhnologicheski Institut (linja 1)
- Avtovo (linja 1)
- Kirovski zavod (linja 1)
- Narvskaja (linja 1)
- Pushkinskaja (linja 1)
- Majakovskaja (linja 3)
- Linkki metrokarttaan: http://www.metro.spb.ru/en/map.html
MUUTA
- Loft Projekt Etagi
- Mosaiikkipiha
- Vesipiippukahvilat
- Golitsyn loft
- Taiteiden yö 3.11.2018
- Vodkamuseo
- Ziferblat
- Tkachi
- Palma
- New Holland Island
VIISUMI , JUNAMATKA & UUSI ALLEGRO
Olen matkustanut nyt kaksi kertaa junalla Pietariin ja molemmat reissut ovat menneet täysin mutkitta. Joka kerta sitä yllättyy, että vain 3,5h junamatkan päässä aukeaa kokonaan uusi jättikaupunki. Miksi siellä tulee niin harvoin vierailtua?
Ehkä Venäjälle menemisen helppoutta hieman hankaloittaa viisumin hankinta. Kaikki Suomen kansalaiset tarvitsevat Venäjälle matkustaessaan viisumin ja tuo viisumi pitää joka kerta ennen matkaa erikseen suomalaisen matkatoimiston kautta tai Venäjän viisumikeskuksesta hankkia.
Kirjoitin tästä prosessista kattavan postauksen ensimmäisellä reissulla. Postaus löytyy kokonaisuudessaa TÄÄLTÄ.
Tässä vielä viisuminhankinta pähkinänkuoressa.
TARVITSET:
Passin. Passi tulee olla voimassa 6kk viisumin päättymisen jälkeen.
Kopion voimassaolevasta matkavakuutuksesta. Saat tämän soittamalla vakuutusyhtiöösi.
Viisumihakemus. Saat tämän matkatoimistosta. Itse olen asioinut rautatieaseman lähialuematkat toimistossa.
Alle 6kk vanha passikuva. Ehkä ärsyttävin osuus. Eihän kellään ole näitä kotona laatikoissa lojumassa, mutta onneksi esim. Rautatieasemalla on pieni Fotopoint valokuvapiste josta saa nopeasti passikuvat napattua enne viisumihakemuksen täyttöä.
Kun passikuva, passi ja matkavakuutus on kourassa niin ei muut akuin lähialuematkatoimiston tiskille täyttämään hakemusta. Tämä on nopea prosessi eikä kestä kauaa. Kertaviisumin käsittelyaika on n.8 arkipäivää. Hinta 84€ ja se on voimassa 2-30 päivää.
ALLEGRO
Testasimme menomatkalla Allegron uudistuneen ykkösluokan. Uudistetut pinnat ja uudet nahkapenkit näyttivät mukavilta. Minulle tuli myös yllätyksenä, että 1. luokan junalippuun kuului myös ruoka. Junakokki Tapio Kyllösen loihtimia annoksia saa valita listalta ja ne tarjoillaan siihen penkillesi. Tuntui niin rentouttavalta nakertaa lohileipää, sekä salaattia ja vain maisemia tuijotella.
Vaunussa on myös kahvi-ja teepiste, mistä saa itse kahvikoneesta painella erikoiskahveja tai teetä. Tykkäsin pikkujutuista. Tuoreita sitruunaviipaleita ja pieniä vesipulloja oli myös tarjolla.
Paluumatkan taitoimme 2. luokassa ja ihan yhtä mukavasti taittui matka myös niillä penkeillä istuskellessa. Pistorasiat löytyvät molemmilta puolilta joten 3,5 h hurahtaa hetkessä töitä näpytellessä ja ravintolavaunussa vieraillessa. Halvimmillaan junailet Allegrolla Helsingistä Pietariin, alk. 29 € suunta