Olin unohtanut näyttää teille kuvia Zalandon illalliselta Villa Katayalta ja vinkata kolmesta tuolloin mielessä pyörivästä asiasta.

 

1. Olin aiemmin päivällä käynyt kampaajalla testaamassa kehutun Kerasilk-hoidon. Kesyttäisikö yksi pesu oikeasti tämän kuivaheinää muistuttavan pehkoni ja pysyisikö hoito hiuksissa oikeasti miltei kymmenen pesua?
Kymmenenteen pesuun en ole vielä päässyt, mutta eipä hiukseni koskaan ole kerännyt niin paljon kehuja kuin tuona Zalando-iltana. Naureskelin hieman itsekin omalle vastaukselleni. Ei en ollut värjännyt tai leikannut. Olin vain käynyt pesemässä ne kampaajalla.
Kerasilk-pesussa mikä osoittautuikin olemaan todellinen kiireisen arjen ja juhlakauden pelastaja. Hiukset ovat vieläkin todella sileät, mutta tuuheat.

 

2. Zalandon illallisella oli kunnia päästä syömään Teemu Laurellin kokkaamia luomuksia. Olin aivan haavi auki siitä miten joka ikinen ruoka alkuruuasta pääruokaan oli ehkä parhaimpia maistamiani pitkään aikaan. Menu sai koko pöytäseurueelta niin ison aaltokehun, että oli pakko vielä illan päätteeksi tarkistella kokeilta missä kokit oikein työskentelivätkään nykyään? Saatiinkin kuulla positiivisia huhuja – pian avataan kokonaan uusi paikka Helsinkiin. Jotain ihan uutta! Uskoisin, että tätä paikkaa on ehdottomasti pidettävä silmällä.

 

3. Mustavalkoisessa kollaasissa kanssani sekoileva ystävä ja kollegani Kira oli tuona päivänä kirjoittanut postauksen siitä mitä bloggaaminen pitää oikeasti sisällään. Kehuin illallisella Kiran tekstiä ja mietin, että pitää muistaa se teille myöhemmin myös linkata. Tässä se nyt olisi.
Itsehän en tätä hullunkurista työtä olisi osannut yhtä fiksusti tiivistää, tai ehkä edes pukea sanoiksi mitä se pitää sisällään. Propsit Kiralle.

 

 

Kiitokset vielä loppuun Zalandolle, Polhemille ja muilla kollegoille aivan ihanasta illasta. Sannin laulaessa livenä ennen illallista, kylmät väreet hiipivät oikeasti pitkin kehoa ja mietin jälleen kerran miten onnekas olen. Enkä tarkoita nyt vain tuota iltaa ja tapahtumia – vaan tiedättehän, joskus on vain niitä hetkiä kun tajuaa pysähtyä ja ajatella vähän kaikkea. 

 

 

Henkilökuvat & kollaasi – Kira Kosonen

 

Instagram – juliatoivola
Snapchat – juliatoivola
Facebook – JULIA Toivola

Mitään ihan mieletöntä Vinkkivelhoa minusta ei näin lyhyellä Dubai matkalla valitettavasti kuoriutunut, mutta tässä nyt joitain hyviä –ja huonoja havaintoja matkaltamme. 

 

Burj Khalifa / Hotel Armani & Armani Spa

Maailman korkein rakennus on todella näyttävä suippotorni, mikä kohoaa keskellä Downtown Burj Dubai -aluetta, saaden viereiset pilvenpiirtäjät näyttämään ihan matalilta.

Sisään saapuessa sisustus on pelkistettyä ja ilmassa tuoksui vahvasti hajuvesi. Tässä rakennuksessa sijaitsee pari todella hyvää ja kehuttua ravintolaa. Niihin on vain melkoinen pöytäjono, enkä usko että loppulaskun numerosarjakaan olisi sen lyhyempi, joten ainakin meiltä ne jäi ne tältä kertaa näkemättä. Ehkä olisi pitänyt käydä edes juomassa drinkit at.mosphere näköalaravintolassa? Jääpähän jotain ensi kertaankin, me nimittäin paineltiin suoraan Armani Spahan, mihin olimme etukäteen sopineet 60 minute body signature treatment -hoidot.

Ja pakko nyt täysin käsi sydämellä keroa, että sain Armani Spassa elämäni parhaimman hieronnan. Kokemusta on jos jonkinmoisista hoidoista Helsinki Day Spasta, urheiluhierontaan ja eksoottisiin Balilaisiin hierontoihin. Kaikkea siltä väliltä, mutta tämä oli heittämällä paras tähän mennessä. Tehokkain ja rentouttavin samaan aikaan. Tunsin miten jokainen kehoni lihas kiitti tästä visiitistä. Oli myös todella kiva, että hieroja kysyi tarkasti kuinka kovaa painaa ja mistä. Usein saan pelkkää silittelyä, tai outoa kutittavaa painelua. Täällä jokainen hierojan tekemän liike meni ihan nappiin.
 

Jumeirah Mina A'Salam (hotellimme).

Mina A’Salam oli osa isoa Jumeirah hotellikeskittymää. Kesti hetki tajuta, että samalla rannalla viereisissä hotelleissa sai myös liikkua vapaasti. Pikku kärryillä tai kanavia pitkin lipuvilla veneillä pääsi kätevästi paikasta toiseen.

Tykättiin käydä vaihtelemassa eri päivinä rantalokaatioita  Pitkä rantaviiva oli jokaisen hotellin edustalla hieman erilainen, eri tyylisine aurinkotuoleineen ja varjoineen. Viereisten hotellien uima-allasalueilla ja vesipuistoissa sai myös vierailla, mutta siisti ranta kiehtoi enemmän. Erityisesti plussaa loistavasta vesitarjoilusta. Ilmaista vettä tuotiin pullokaupalla kylmänä coolereissa aurinkovarjon alle ja hotellin mehujäitäkin sai syödä niin paljon kuin mieli teki.

Tämä oli juuri sellainen hotelli mistä ei olisi halutessaa tarvinnut koko loman aikana poistua. Se tarjosi aikalailla kaikkea – tapahtumaa, ravintoloita, aktiviteetteja.

Huoneet olivat isot ja siistit, aamiainen herkullinen ja kattava.
 

Talise Ftness (hotellilla).

Yllättäen taisin kuitenkin olla eniten innoissani Hotellimme kuntosalista. Todella kiva ja monipuolinen. Ehkä Eevin into tarttui myös hieman tähän matkaajaan, nimittäin  siellä tuli käytyä ahkerasti.

Hotellin asukkaat saivat käyttää vapaasti kuntosalin sisäuima-allasta, ryhmäliikuntatunteja ja kuntosalilaitteita. Huomasin vieressä myös tennis -ja squashkentät, sekä kiipeilyseinän.

Plussaa hedelmistä, hikipyyhkeistä ja kylmistä vesipulloista, mitä sai vapaasti napata mukaan ennen/jälkeen treenin.

 

Talise Cafe (hotellilla).

Pieni terveyskahvila kuntosalin yhteydessä oli todella piristävä lisä hotellin tarjontaan. Pitkä lista virkistäviä tuorepuristettuja mehuja, smoothieita ja ruokia.

Lounastettiin täällä muutamaan otteeseen koska oli vain pakko koluta läpi listan herkullisia salaattiannoksia ja leipävaihtoehtoja.
 

Talise spa / sunset Yoga (hotellilla).

Voiko mikään olla rentouttavampaa kuin viimeisen päivän jooga rannalla auringonlaskun aikaan?

Jooga on aina ollut itselleni sellainen pieni henkireikä ja paikka missä oikeasti pääsee täysin rentoutumaan, mutta kuinka ihanaa se oli kokea vielä ulkona lämpimässä illassa. Auringon piirtäessä taivaan punaiseksi ja aaltojen kohistessa rantaan.
 

Hintataso

Yllätyin miten kallista kaikki oli. Tietenkin hintataso vähän vaihteli ja euron kurssi oli myös todella huono. Suosiolla jätinkin kaikki ostokset toiseen kertaan. Olin myös todella tarkka ravintoloissa. Vesipullo maksoi meillä kerran jopa 15euroa.

 

Turistivero hotellissa

Viime vuonna Dubaissa alettiin peria turistiveroa kaikista hotelliöistä, Vero määräytyy hotelliluokituksen mukaan (1-5 tähteä), ja se on n 7-20 dirhamia huoneelta/yö riippuen tähtiluokituksesta. Viiden tähden hotellissa hinta on 20 dirhamia huone/yö

 

Uber& taksit

Moni tietääkin, että taksit ovat Dubaissa halpoja ja hyvin toimivia, mutta ajattelin tulla vinkkaamaan, että Uber toimii myös oikein moitteettomasti. Autoja on paljon, ne on siistejä ja kuskit oikein mukavia.

 

Dubai Mall

Maailman isoin ostoskeskus. Olihan se näkemisen arvoinen, mutta myös jotenkin liian iso. Voitteko kuvitella, että me emme menneet siellä yhteenkään kauppaan? Sen sijaan suuntasimme kakunpalat silmissä Cheesecake Factoryyn! Jos menette tänne ettekä osaa päättä kakkuvalikoimasta, niin pienenä vinkkinä; CRAIG'S CRAZY CARROT CAKE! Oi nam.

Paras juustokakku mitä olen ikinä syönyt.

 

SALADICIOUS ravintola

Eevin suosikki entuudestaan. Kiva pieni kahvila kattavalla salaattilistalla. Ihanan erilaisia vaihtoehtoja ja maukkaita raaka-aineita.
 

NOVIKOV ravintola 

Ystävämme olivat kehuneet Novikovin maasta taivaisiin, joten odotukset olivat todella korkealla. Valitettavasti ne eivät vain ihan täyttyneet. Olimme molemmat Eevin kanssa yhtä mieltä, että nyt ei mennyt ihan nappiin. Ehkä tilasimme menusta vain ihan vääriä ruokia? Ystävämme olivat syöneet lähinnä sushia ja maistamamme Crunchy Tuna Roll olikin todella herkullista, mutta esim. Tuna tartare todella outoa mössöä ja salmon teryaki makuuni ihan liian kypsää.

 

Burj al-arab JUNSUI ravintola

Burj al-arab pilvenpiirtäjä itsestään on jo aikamoinen nähtävyys. Seitsemän tähden hotelliksi luokiteltu rakennus sijaitsee veden päällä komeassa purjeen muodossaan. Rakennus näkyi kaikkialta hotellialueeltamme, mutta minua kiehtoi eniten sen sisällä sijaitseva Asia buffet.  Rakastan Aasian makuja ja olenkin melko varma, että maistoin ihan innoissani lähes jokaista ruokaa Junsuin buffetista. Kaikkea Peking Duckista sushiin ja erilaisiin curryihin.

Valitettavasti vain jälleen täytyy todeta, että vaikka tämä buffetiksi olikin todella hyvä, ei se mielestäni ihan ollut hintansa veroinen. Palvelu oli moitteetonta ja erilaisia annoksia valmistettiin toiveiden mukaan laidasta laitaan. Silti jos kysyisin itseltäni, että menisinkö uudestaan? Luultavasti en. Todella kiva kokemus, mutta jäin kaipailemaan jotenkin vähän vahvempia makuja.
 

 

 

Instagram – juliatoivola
Snapchat – juliatoivola
Facebook – JULIA Toivola

Tags:

Vaikka sää oli viime viikonloppuna Kööpenhaminassa harmaa, otti kaupunki meidät jälleen kotoisana ja kauniina vastaan.
Laskin tässä, että olen ollut erittäin Köpis-onnekas. Olen päässyt reilun vuoden sisällä vierailemaan tuossa kaupungissa jo neljä kertaa. (Ja voisin mennä vaikka heti neljä kertaa peräkkäin uudestaan).

Voisin loputtomiin talsia vain niitä kauniita katuja, istuskella kahviloissa, syödä ruokaa ihanissa ravintoloissa, kierrellä kauppoja ja vain tuijotella tyylikkäitä tanskalaisia.

  

Viime reissulta uusia vinkkejä:

Cafe Norden –kahvila. Keskeisellä sijainilla Østergade ostoskadulla. Kotoisassa yläkerrassa on hyvin tilaa ja listalla herkullisia salaatteja ja mm. Miniburgereita.

Paleo.
Sen ihanan Raw-kahvilan vieressä Rømersgade 18 sijaitseva Paleo-kahvila, mistä löytyy kattava lista smoothieista, lämpimiin ruokiin. Seurueemme testasi mm. Raakakakut, paleo-bolognesen, eggwhite kanawrapin ja the nuts & berries salaatin.

Norse Store. Mieskauppa. Tai niin me ainakin nimitimme tätä miesten vaateliikettä, minne säntäsimme joukoin etsimään poikaystävillemme tuliaisia.
Jos vain en olisi ollut niin epävarma herran koosta, olisin voinut ostaa varmaan vaikka koko kaupan.


NORR
 naistenvaatteita, ja vähän liikaakin kaikkea muuta; asusteita, kultakalalammikkoja, söpö terveyskahvila nurkassa ja loputon valinnanvaikeus siroja pikkukoruja. Olisin voinut viettää tässä suloisessa liikkeessä koko päivän.

                       
                                        Aikaisempiin Kööpenhamina ostos/ravintolavinkkeihin pääset TÄÄLTÄ.