Sumokyykkyjä, avokadoja, timanttipunnerruksia ja proteiinivanukkaita. En olisi uskonut olevani se ihminen jonka blogipostaus edes alkaa näillä sanoilla, mutta pakko se on myöntää – tämä viikko on ollut todella, todella treenipainotteinen. Ehkä elämäni treenipainotteisin, jos niin uskallan sanoa.
Kiitos kaveriporukkamme Fit by Sofia –haasteen, sai treenit, ruokavalio ja yhteinen tekeminen hieman uuden ulottuvuuden. Ennen nähtiin kaljalla, nyt nähdään juoksumatolla. (Ei toisaalta ollenkaan huono tapa aloittaa uutta vuotta).

 

Treenipainotteinen viikko sai vielä teemansa mukaisen päätöksen kun lähdimme Kiran kanssa viettämään Lifeness hyvinvointiviikonloppua Långvikkiin. Terveysluentoja, lisää treeniä, uusia ihmisiä ja rentoutumista.
(Tästä vielä omassa postauksessa).

Olen selkeästi viettänyt kaiken aikani hyvinvointi-ihmisten parissa, nimittäin puhelimeni muistilista alkaa täyttyä ”parhaat kookosvedet ja maukkaimmat riisikakut” -muistiinpanoista. Tässä sitä ollaan, kohta minulla on parsakaalinkin kuva puhelimen taustakuvana?

No ei, on ollut todella mielenkiintoista kuulla uusia asioita luennoilta ja hauskoja hyvinvointivinkkejä niin ammattilaisilta kuin tuttavilta.

 

Pakkohan nämä on jakaa, joten tässä puhelimeni hyvinvointivinkit-muistilista:
 

 

• Säilytä pähkinöitä aina jääkaapissa. Pähkinät ovat herkkiä elintarvikkeita, jotka härskiintyvät helposti korkean rasvapitoisuutensa vuoksi. Maku muuttuu nopeasti huoneenlämmössä.

• Treenin jälkeen tomaattimehukin on hyvä palautumisen kannalta. Tomaatit sisältävät lihasten palautumisen kannalta tärkeitä kemikaaleja. Myös kookosvesi on hyvä palutusjuoma.

• Jos vatsa on herkkä leivälle, voi leivän paahtaminen lievittää oireita.

• Magnesium kannattaa ottaa vasta illalla. Magnesium auttaa tutkimusten mukaan sekä unen pituuteen että tehokkuuteen.

• Iltaruoka pitäisi kuulemma syödä ajoissa. Ennen nukkumaanmenoa ruuan täytyy ehtiä “imeytyskentille”. Raskas ja rasvainen ruoka liian myöhään nautittuna voi jäädä mahaan, mistä sen rasva kertyy helpommin vyötärölle? (hmm..)

• Vitamiineissa on eroja. Osa ei imeydy kehoon juuri ollenkaan ja tabletit vain ärsyttävät vatsaa matkan varrella. Hyvä vaihtoehto on kuulemma luonnolliset 100% ravinnosta koostuvia Wild Nutrition Food Grown vitamiinit, jonka valmistusmenetelmän ansiosta elimistö tunnistaa ne ruokana ja näin takaa ravintolisän imeytymisen jopa 98 prosenttisesti?

• Kookosvesistä parhaimman makuisia ovat Cocowell ja GoCoco.

 

 

Kuvat minusta: Kira Kosonen

Tags:


 

Muistatteko kun ensimmäistä kertaa kokeilin Kayla Itseneksen treeniohjelmaa?
Hieman yli-innokkaana en ollut lukenut ohjeistusta kunnolla ja vedin sitten ensimmäiseksi treenikseni perus vatsatreenin perään lähes koko viikon ohjelman.

Siitäkin huolimatta, että kävelin tuon jälkeen kipeiden lihaksieni kanssa kuin pingviini aavikolla, jatkoin tunnollisesti Kaylan parissa.
Tai no tunnollisesti ja tunnollisesti. Tietokoneelle ladattavassa pdf-ohjelmassa oli se huono puoli, etten ikinä muistanut missä menin ja lopulta aloin hieman kyllästyä ja fuskata.

Olisin luultavasti hylännyt kokonaan Kaylan treenit toisen BBG-ohjelman loputtua, ellen olisi hoksannut tätä puhelimeen ladattavaa Kayla SWEAT bbg –applikaatiota

Helpottaa huomattavasti treenaamista kun puhelimen mukana kulkee treeniohjelma, liikepankkivideoineen ja ajastimineen.

Niille jotka eivät tiedä: Kayla on Australialainen personal trainer, joka nousi suureen suosioon lyhyillä, helpoilla, mutta tehokkailla treeniohjelmilla. Yksi treeni kestää n.30 minuuttia, mutta on melkoisen rankka.

 

Treenit noudattavat circuit kaavaa.
Yhdessä treenissä on 8 eri liikettä, mitkä on jaettu kahteen osioon.

Osio1.
4 eri liikettä 7 minuutin ajan
30 sek tauko
Osio2.
4 eri liikettä 7minuutin ajan
1 min tauko
Osio 1 uudestaan 7min
30 sek tauko
Osio 2. Uudestaan 7min

Appissa on se hyvä puoli, että se kertoo sinulle tismalleen mitä tehdä. Liikkeet näkyvät selkeänä videolta ja ajastin ottaa aikaa puolestasi. Lisäksi sovelluksessa on ruokapäiväkirja, reseptejä, venyttelyohjelma, hiit- ja aerobinen osio, tulostaulukko ym.

Appi maksaa kuukaudessa lähes 20 euroa, mikä on aika kova hinta, mutta toisaalta itselleni pieni hinta siitä että se sai minut palaamaan salille kerta toisensa jälkeen uudestaan.

 

Psst.. Alkuvuonna treenitsempparina ei toimi enää mobiilisovellus, vaan Sofia Ruusila. Help! Meillä on tyttöporukalla Fit by Sofia –ryhmä, missä treenataan 8 viikon ajan kyseisen fitnesskonkarin basic treeniohjelman mukaan, noudattaen samalla Fit By Sofia ruokaohjelmaa.

Katsotaan mitä tästä tulee, pidän teidät mukana matkassa 🙂

Tags:

*Yhteistyössä Ellos

Pettämätön kombinaatio jäiselle talvipäivälle on valkoiset tennarit ja reippaasti ylipolvien ulottuva toppatakki. Siinä minun muotivinkkini teille. Vinkkinä siis siitä mitä EI kannata sellaisena päivänä pukea. Ei edes kauppareissulle. Kokemuksen vankalla äänellä voin kertoa, että siinä vaiheessa ei enää tunnukaan niin hyvältä asuvalinnalta, kun keskellä ruuhkaista suojatietä musta jää tennareittesi alla kippaa sinut kauniin ilmakaaren kautta pyllyllesi keskelle asfalttia. Ja kun yrität nousta, tajuat ettet pääse ylös, koska fiksuna tyttönä olet vetänyt ylipitkän toppatakkisi vetoketjun lähes nilkkoihin asti, eikä polvillasi yksinkertaisesti ole tilaa taipua takin alla.
Siinä sitten sätkit toppatakkimakkarankuoressa kuin kala jäisellä asfaltilla ja naurat yksiksesi tilanteen surkuhupaisuudelle. Mietit miltä mahdat näyttää niiden kaikkien ihmisten silmissä jotka viereisessä ravintolassa lopettivat pizzan syömisen katsoakseen sinua ikkunasta, tai niiden automatkaajien jotka pysähtyivät valoihin ylittäessäsi tietä, mutta joutuvat nyt jo vihreiksi muuttuneissa valoissa odottamaan kompurointiasi. Tai niiden jalankulkijoiden jotka joutuvat lopulta tulemaan avuliaasti kiskomaan sinut ylös kuin pakkopaitapotilaan maasta.

 

Ei, asuvinkkini on että pukeudu sään mukaan. Tiedän, että talvi ei ole meillä pukeutumisen kulta-aikaa ja välillä sitä kerrospukeutuu kylmyyttä vastaan niin moniin vaatteisiin, että alkaa jo muistuttaa pyykkikasaa, eikä huvittaisi käyttää päällään mitään muuta kuin karvasaappaita ja jättineuleita.

Mutta silloin kun huvittaa, voi luoda vaihtelua perusfarkkuihin, Uggeihin ja neuleisiin esim. Väljillä eri kuosisilla housuilla. Niiden alle mahtuu halutessaan paksumpikin kerros villakalsareita, mutta yhdistettynä vaikkapa tiukempaan pooloon, saa kokonaisuuteen myös vähän muotoa. Sametti on nyt kaikkialla ja pakko myöntää, että itsekin lopulta hurahdin tähän trendiin aikalailla.

 

Pooloneule – ELLOS Collection (TÄÄLTÄ)
Samettihousut – ELLOS Collection (TÄÄLTÄ)

 

Toinen suosikkini tänä talvena on lämpimät maiharit! Olen metsästänyt näitä karvavuorisia Dr.Martinseja jo alkutalvesta (olivat loppu ihan kaikkialta), mutta onneksi vielä muutama löytyi juuri omassa koossani Ellokselta.

Kengät sopivat lähes minkä asun kanssa tahansa, ja mikä parasta – eivät luista ja ovat lämpimät myös kunnon pakkasilla.

Näiden lisäksi suosin kerrospukeutumista erilaisilla kuoseilla. Nahkatakki saa huoletta pilkottaa takin lomasta ja erilaiset hameet (pitsi, ribbi, sametti) väljien neuleiden alta.

 

 

 

Kai se pukeutuminen – kaiken liukastelun ohella, voi olla hauskaa myös talvella. 🙂

 

Hame – ELLOS / more than basic (TÄÄLTÄ
Maiharit – ELLOS / Dr. Martens (TÄÄLTÄ)

 

Photos: Mona Salminen

 

Tags: