En saanut viime yönä unta. Kävin läpi läsnäolemisen mieliharjoittelua, laskin lampaita, tuijottelin kattoa ja yritin pitää ajatukseni kurissa. Ne sinkoilivat kuin sokerihumalaiset lapset päiväkodissa. Sellaista vauhtia että en edes itse pysynyt oman mieleni tahdissa.

Ajatukset olivat positiivisia, täynnä ideoita ja intoa. Tällaisina päivinä käy usein juuri näin, etten saa unta, koska en vain malttaisi nukkua. (Voiko toisaalta parempaa fiilistä olla?) Haluaisin jo heti herätä seuraavaan päivään ja alkaa touhuta kaikkea. Usein hoen itselleni että nukahda nyt niin saat nopeammin aamupalaa – yritän siis houkutella itseäni nukkumaan aamupuuro- ja kahvi mielikuvilla 😀

Elämässäni ei ole menossa tällä hetkellä mitään mieltä mullistavaa, mutta se tekee asioista vieläkin kauniimpaa. Arjen pikkujutut ovat parhaita ja koska nyt on ollut töiden puolesta hiljaisempaa, tuntuu että pääkopan sisäisellä lapsitarhalla on ollut tilaa sinkoilla ihan jättimäisen leikkikentän kokoisella alueella. Haaveilla ja maalailla jotain ihan omia pilvilinnoja.

En tiedä näytänkö sitä tarpeeksi ulospäin, mutta tällä hetkellä on niin hyvä olla <3

 

 

Jacket – NLY -40% (HERE*)
Sunglasses – Celiné (HERE*)
Bag – Gucci
Sweater – Earnest Sewn
Dress – Zara
Shoes – DinSko (similar HERE*)

Photos: Kira Kosonen

 

Pienenä olin varma, että minun kuuluisi asua viidakossa apinoiden kanssa puussa, teininä haaveilin trooppisista aurinkomaista ja uima-altaista, mutta yllätys, yllätys aikuisena minua ei saisi millään muuttamaan pois Suomesta. 
Tiedän että pakenen usein pakkasta. Myönnän, etten pidä kylmästä ja tuntuu ihanalta olla pitkiäkin aikoja ulkomailla, mutta oli täällä sitten keskitalvi, loska tai syksyn viima. Kotiin on silti aina niin ihana palata.

 

Itsenäisyyspäivämme kunniaksi, ajattelin listata asioita mistä pidän Suomessa. Tasa-arvon, puhtaan ilman, hanaveden, ilmaisen koulutuksen, terveydenhuollon, suorasukaisuuden, sisun, sekä ruisleivän lisäksi tässä vielä muutama mainitsemisen arvoinen asia:

 

Ulospäin avautuvat ovet
Tiedättekö, että Suomessa kirkossa sattuneen pakokauhun jälkeen (joku huusi, että kirkossa palaa ja ihmiset ryntäsivät ovea kohden, mutta jäivät litistyksiin sisään päin avautuvien ovien eteen) määräys kirkonovien avautumissuunnan muuttamisesta annettiin 1800-luvulla. Muutoksen myötä paniikkitiloissa ovista pääsi ulos aiempaa nopeammin. Tapa vakiintui vähitellen myös muualla yhteiskunnassa ja nykyään melkein kaikki ovet Suomessa avautuvat menosuuntaan.

Ulkomailla tottumuksesta työnnän ovea menosuuntaan ja saan aina törmäillä niihin ihan toden teolla. Näkisittepä kun yritän avata avaimella Saaran kotiovea Afrikassa. Onnistun vain joka kymmenes kerta 😀 Avain pyörii lukossa, eikä ovi avaudu vaikka sitä työntäisi mihin suuntaan tahansa.

 

 

Vuodenajat
Meillä oli ehkä viime kesänä yksi hellepäivä, mutta ai että sitä riemua kun kansalaiset heti ensimmäisen auringonpaisteen nähtyään kaivautuvat shortsit jalassaan koloistaan ja tuntuvat kaikki yhtaikaa humaltuneen tuosta keltaisesta pallosta. Ei sitä osaisi arvostaa samalla tavalla jos olisi koko ajan aurinkoista ja kuuma.
Sitä paitsi kuinka kaunista ja kutittelevan ihanaa aikaa on kevät. Silloin solmitaan kesäsuunnitelmia ja innoissaan pikkuhiljaa vähennetään vaatekerroksia.
Syksyllä ihaillaan ruskaa ja sisustetaan kotia, talvella rentoudutaan ja nautitaan pimeän tuomasta tunnelmasta. Se on sitä aikaa kun voi hyvillä mielin rentoutua kotona.

 

 

Hiljaisuus
Ei tarvitse mennä kauas paetaksesi liikenteen melua. Mökillä hiljaisuuden rikkoo vain puussa naputtava tikka. Tykkään myös siitä, että jos et ole puheliaalla päällä, Suomessa on ok olla tuppisuuna. Ei tarvitse lähikaupassa tai kuppilassa sen turhempia jutella jos ei ole sillä tuulella. Käytöstavat hei ja kiitos toki muistetaan, mutta pidän siitä, ettei kaikesta tarvitse niin väkisin vääntää small talkia.

 

Kaikki aikalailla vain toimii
Luin tämä kaverini linkkaaman jutun facebookissa ja se sopii juuri hyvin tämän viimeisen kohdan alle.
”Meillä on puhdas ilma. Hyvä vesi. Kuumat suihkut! Ei pyörremyrskyjä eikä maanjäristyksiä. Poliisia ei tarvitse pelätä .Virkamiehet eivät ota lahjuksia. Vauvat jäävät henkiin. Tarhassa ja koulussa saa lämmintä ruokaa. Opettajat osaavat kirjoittaa. Bussit kulkevat, kadut aurataan. Jalankulkijat käyttävät heijastimia. Poliitikot vastaavat puhelimeen! Opiskelijoille maksetaan opiskelusta. Lomat ja vanhempainvapaat ovat pitkät. Naiset menestyvät aivoillaan. Presidenttiin törmää torilla ja baarista voi kävellä yöllä kotiin.
Kiitän nyt, koska Suomessa unohdan kumminkin, mitä ihmeellistä näissä nyt olikaan..”

 

 

ONNEA SUOMI 100 <3

 

Photos: Kriselda / Edit by me

Tags:

• Olin ehkä kolmetoistavuotias. Vietimme viikonloppua ystäväni mökillä hänen perheensä ja perhetuttujen kanssa. Olimme olleet mökillä useasti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun perheellä yöpyi siellä myös vieraita. Aikuiset olivat jääneet juomaan viiniä meidän mennessä nukkumaan. Nukuin kerrossängyn alapedillä ja heräsin siihen kun ystäväni isän kaveri kömpi jalkopäästä peittoni alle ja jäi fikkari kädessä haarojeni väliin repimään housujani pois. Säikähdin, potkaisin miestä ja hän humaltuneena hoiperteli pois huoneesta.
Kerroin tästä ystävälleni, mutta en kenellekään muulle. En tiennyt yhtään mitä ajatella. Mies oli kuitenkin mökillä vaimonsa kanssa – mitä jos hän vain erehtyi sängystä, koska oli niin humalassa?

 

• Vuotta myöhemmin olin kävelemässä illalla kotiin juna-asemalta. Oikaisin aina toisen kerrostalon pihan kautta, minkä vain matala aita erotti meidän pihasta. Juuri kun olin ylittämässä aitaa, hyppäsi jostain täysin puskista naapuritalon poika, kaatoi minut maahan, piti molemmista ranteistani kiinni ja yritti väkisin suudella.
Tiesin pojan entuudestaan. Hänellä oli hieman mielenterveydellisiä ongelmia, hän oli minua muutaman vuoden vanhempi ja todella paljon vahvempi. Rimpuiluni ei tuottanut mitään tulosta, joten koitin puhua itseäni tilanteesta.
”Hei, ei noin saada tyttöystävää” -sanoin pojalle. ”Saat kyllä pussata minua, mutta vie minut ensin treffeille. Nähdään huomenna meidän pihalla kello 12”. Huijasin poikaa, ja olin todella huojentunut kun huomasin hänen uskovan tarinani. Juoksin kotiin ja kerroin seuraavana päivänä pojan äidille mitä hän oli tehnyt. En enää törmännyt poikaan sen jälkeen.

 

• Tästä neljä vuotta eteenpäin olin autokoulussa suorittamassa kakkosvaiheen kaupunkiajoa. Olin uuden opettajan kanssa ja ei mennyt aikaakaan kun mies alkoi ”vitsailla” outoja kommentteja.
”Pitäiskö mennä tän jälkeen meille kahville?  kyllä sä ihan hyvin ajat, mutta muista pitää tämä jalka tällä polkimella” – samalla mies kosketti reittäni todella pitkään ja aivan liian ylhäältä. ”Katso miten huurussa auton ikkunat on, täällähän voisi tehdä vaikka mitä, eikä kukaan huomaisi”.
Jostain syystä menin aivan lukkoon. Mies oli todella päällekäyvä ja uhkaava. En saanut sanotuksi mitään takaisin. Kaikista typerintähän tässä on että pelkäsin, että jos avaan suuni, mies ei päästä minua läpi kokeesta. Kuinka hölmösti olen voinut ajatella? Tekisi mieli palata takaisin tuohon tilanteeseen ja antaa miehen kuulla kunniansa.
Onneksi ajotunnin jälkeen tein nimettömänä ilmoituksen opettajan käytöksestä.

 

• Tästä taas muutama vuosi eteenpäin jäin taksiin ahdistelevan kuskin kanssa. Muistatteko taksikuskitarinan? Vähän vastaavanlaista autoseuraa oli silloinkin matkassa. Epämiellyttävää, ällöttävää ja niin ahdistavaa.

 

• Näiden lisäksi on baarissa lukuisia kertoja kokenut kähmintää, takapuolen puristelua ja lääppimistä. Kun olen riuhtaissut miehien kädet pois, olen lähes poikkeuksetta saanut kuulla olevani huora tai pihtari.
Kerran puolustaessani ystävääni joka yritti torjua ahdistavan miehen iskuyrityksiä eräässä baarissa New Yorkissa, otti mies purkan suustaan ja sotki sen hiuksiini, niin että jouduin leikkaamaan hiuksistani ison tupun pois saksilla.

 

Oli se sitten humalainen aviomies fikkarin kanssa, naapurin poika vaanimassa aidalla, kähmivä autokoulunopettaja, asiaton taksikuski, lääppivät pojat baarissa, ja purkkamies New Yorkissa.
En koskaan kokenut pahemmin traumatisoituvani näistä tapauksista. Jostain kumman syystä kuvittelin päässeeni helpolla. Tiesin jo nuoresta iästä lähtien että monille oli käynyt pahemmin –tutuillenikin.
Siksi olin hiljaa ja annoin olla. Hävettää miten väärä ajattelutapa minulla on voinut olla.
En laittanut Facebookiin Me too -statusta, enkä ensin ajatellut ensin ottavani kantaa tähän kampanjaan millään tavalla. Kirjoitin tämän tekstin kyllä jo päiviä sitten, mutta olen jostain syystä arkaillut sen julkaisua. Miksi? eikö tämä oli juuri se mitä varten koko kampanja on olemassa? Ettei näistä asioista vuosi vuodelta vain vaieta? Ihan sama onko kampanja jo ”vanha juttu”, näissä asioissa ei ole päivämääriin katsomista, ja jos olen siinä asemassa, että tiedän tekstini tavoittavan tärkeän asian puolesta tuhansia. Miksi ihmeessä olisin tätä julkaisematta?

Oli ahdistelu millä tasolla tahansa, siitä saa ja pitääkin puhua.

<3

Tags: