Archives
 

30 touko 2011

Posted at 17:04h in Yleinen by
0 Likes

Pääni on sen verran vinksahtanut, että mitä suurempi vastoinkäyminen, sitä tyynempi olen.
Ihan kuin aivoni blokkaisivat tapahtuneen kokonaan ja erittäisi vereeni jotain rauhoittavaa ainetta samalla 😀
Enkä nyt tarkoita mitään shokkitilaa, vaan pelkkää sellaista hassua tyyneyttä.

Olimme muutama vuosi sitten Barcelonassa ystävieni kanssa ja rannalla makoillessamme joku huomaamattamme vei laukkuni nenämme edestä (ovelat paskiaiset). Sinne meni lempi dkny- laukkuni mukanaan lompakko, meikit, rahat, puhelin ja kamera kaikkine lomakuvineen. Tietysti minua suututti, mutta rupesin silti nauramaan. Viety mikä viety, ei se laukku murehtimalla takaisin tule.

Sitten taas tietyt pienet vääryydet saavat minut raivon partaalle ja saatan taistella niistä pidemmänkin aikaa. En taida olla ihan parhaimmiten ymmärrettävissä oleva ihminen.

Itseanalyysista ei sen enempää, pointti oli kai se, että tänään minulla pitäisi olla huonojen uutisien jälkeen todella huono päivä, mutta minkäs teet- asioilla on tapana järjestyä, miksi tuhlata energiaansa asioiden murehtimiseen, mille ei vain yksinkertaisesti voi mitään.

Tämä on minun tapani. Jotkut kokevat suhtautumiseni asioihin loukkaavaksi, toiset taas helpottuvat kun en itke turhasta.
Miten te käsittelette vastoinkäymiset? Kohauttaako joku muukin olkapäitään ja kävelee pois, vai tuleeko helpommin itkupotkuraivarit? 🙂

 

 

 

 

Tags:
Print page
0 Likes

11 helmi 2011

Posted at 21:09h in Yleinen by
0 Likes

Pienenä keksin itselleni allergioita.
Kaikilla meidän luokkalaisilla ja naapurin lapsillakin oli. He saivat paljon huomiota ja erityisruokavalion.
He pystyivät vertailemaan oireitaan ja päivittelemään ongelmiaan kun heillä oli tämä yhteinen "juttu".
Vaikkakaan en mielestäni ollut kovin huomionhakuinen lapsi (enpä). Päätin eräänä päivänä, että minulla on nikkeliallergia ja tietysti pakollinen laktoosi-intoleranssi.

Voi sitä hauskuutta kun sai voivotella ystävilleen, että "miten tyhmää kun en voi ostaa tiimarista rihkamakoruja kun ne aiheuttaa mulle kauheeta ihottumaa, mun pitää pitää aitoa hopeaa" ja äidilleni yritin kovasti teeskennellä maitolasin juotuani hirveää vatsakipua. Kerran hän jopa osti minulle laktoositonta maitojuomaa ja olin niin kovin ylpeä maitopurkistani, että hyvä kun en juossut pihalle purkki kainalossa naapureille esittelemään.

Onneksi boomi kesti vain jokusen hassun viikon ja huomaamattani palasin takaisin litkimään kaakaota ja hypistelemään rihkamakorujani.

Mutta, palataan nykypäivään, minulla oli ihan pointtikin tässä jutussa.
Aamulla tein hedelmäsmoothieta, jonne päätin laittaa sekaan kiivin. En ole koskaan pitänyt kiivistä, enkä siis ole niitä vuosiin syönyt. Maistettuani sörsseliä totesin poikaystävälleni, että en kyllä edelleenkään niistä poidä, enkä ymmärrä miten hän voi syödä joka aamu kiivin kun se kutittaa kurkkua niin paljon.
Hänen todettuaan että olen varmaan kyseiselle hedelmälle allerginen – kiivit eivät normaalisti kutita kurkkua. Nauroin tietysti päin naamaa ja väitin ettei ne allergiat kuule noin vaan ilmene, että kyllä minä tiedän!

Kurkkuni kutinaa tunnin kestettyä alistuin kuitenkin googlettamaan kiivi-allergian oireet ja siinähän se vähän ninkuin oli- mustaa valkoisella. Kiivi allergian oireet! Aika lievät tosin, mutta jostain kumman syystä aloin käyttäytyä kuin lapsuusvuosinani ja voivotella asiaan. Pähkäillä miltä kiivi sitten oikeasti maistuu, kun en ikinä saa sitä tietää ja olisikohan kiivi allergikoille korvaavaa kiivin kaltaista hedelmää? Onneksi poikaystäväni ei kuunnellut edes puolella korvaa, joten sain olla tyhmä seitsemän vuotias itseni taas puolisen tuntia kunnes kyllästyin.
 

Tags:
Print page
0 Likes