Tänään heräsin radioherätyskellomme uutiseen jossa kerrotaan, että ilmastopäästöt jatkavat kasvuaan. Kun avaan puhelimen näen Didemin postauksen ilmastonmuutoksesta. Myöhemmin instastoriesissa Elisa kehottaa osallistumaan Riku Rantalan ilmastonmuutosadressiin. Seuraavaksi blogiini kommentoidaan, että miten perustelen lentomatkani Turkkiin. Lisäksi saan jatkuvasti postaustoiveita aiheesta. Tulee olo, että jotain täytyy sanoa. 

En nimittäin halua näyttää sellaista esimerkkiä, että laput silmillä lentelen ympäri maailmaa ja kulutan pelkkää pikamuotia enkä välitä. Välitän ja koen asiasta ahdistusta, mutta koen myös, että keskustelu tämän aiheen ympärillä on välillä melko agressiivista ja ristiriitaista. En oikein tiedä osaanko tätä soppaa lusikoida. En pelkää kommentteja aiheesta, päin vastoin! Kiitän jokaista joka on  vuosien varrella kritisoinut lentämistäni, se on ollut silmiä avaavaa ja juuri sen takia asiasta pitääkin puhua. Se mitä ehkä pelkään on etten tiedä tarpeeksi aiheesta. Vaikka olen katsonut lukuisia dokumentteja, lukenut uutisia ja artikkeleita, olen silti ihan pihalla. 

 

Esimerkkejä:

Kun aloin käyttämään omaa kangaskassia ruokakaupassa luin seuraavana päivänä tanskalaisesta tutkimuksesta jossa sanottiin, että ruokien kantamisella kaupasta kotiin muovipussilla onkin ympäristön kannalta paras vaihtoehto koska kangaskassin vaatiman puuvillan tuotanto vie mittavia resursseja.
Tutkimuksessa lähdettiin oletuksesta, että kaupasta ostettua muovipussia käytettäisiin uudelleen kerran esimerkiksi roskien kuljettamiseen. Tähän verrattuna kangaskassia pitäisi käyttää uudelleen ainakin 7 000 kertaa.
Mitä!

Mitä teen talvella kun olen kaupassa ostamassa tomaatteja? Talvella kotimaiset tomaatit kasvavat kasvihuoneessa, jolloin ympäristön kannalta parempi vaihtoehto on kuulemma Espanjasta tuodut tomaatit.

Helmikuussa Ilta-Sanomissa kirjoitettiin, että arkisilla valinnoilla ei ole mitään väliä, koska Kiinan hiilipäästöt ovat nousseet yhtä suuriksi kuin koko muun maailman.

 

 

Tällä hetkellä oma tilanne on tämä. Monet valintani ovat olleet vääriä ja monet tulevat valintani tulevat olemaan vääriä, mutta yritän. Yritän edes pienillä teoilla kompensoida mm. sitä että lennän paljon.

Omassa arjessa pieniä tekoja ovat mm:

  • Kierrätän tunnollisesti
  • Olen vähentänyt lihansyöntiä 90%
  • En juo ollenkaan maitoa ja olen vähentänyt runsaasti muita maitotuotteita.
  • Olen vähentänyt yksityisautoilua ja käytän nykyään paljon enemmän julkisia ja pyörää.
  • Teen harkitummin ostoksia. Niin ruoka, huonekalu, kuin vaateostoksiakin. Suosin mahdollisimman paljon kotimaista ja kestävää laatua.
  • Suosin kasvispainotteista ruokavaliota, pidän ruokahävikin minimissä ja suosin kausiruokaa.
  • Kuvaan paljon lainavaatteilla.
  • Maksan lentojeni hiilidioksidipäästöjen kompensointimaksuja ja pyrin kieltäytymäään turhista työlennoista.
  • Otan take away kahvin ilman muovikantta, en käytä muovipillejä ja vältän muutenkin turhaa muoviroskaa.
  • Pesen pyykit matalassa lämpötilassa ja pyrin säästämään sähköä niin paljon kuin mahdollista.

Mutta, kaatuuko kaikki nämä pienet teot yhden kaukolennon rinnalla? 

Toiset sanoo, että lihan ja maitotuotteiden välttäminen on tärkein yksittäinen keino vähentää omaa ympäristökuormaa, toiset taas sanovat, että lentävä kasvissyöjä kuormittaa ympäristöä yhtä paljon kuin Suomessa kahdeksan vuotta pysyvä naudanlihansyöjä. Olen vähän sitä mieltä, että parasta olisi tinkiä molemmista. Sekä lihansyönnistä, että lentämisestä ja olen pahoillani, että en ole onnistunut kovin hyvin toisessa. Tiedän jo nyt, että kalenterissa on taas lisää uusia työmatkoja ja että en näytä hyvää esimerkkiä tällä saralla. Tunnen olevani yhtä ristiriitainen kuin se samperin kangaskassi kaupassa.

En myöskään aio vedota siihen, että miksi liikemiehet, artistit ja presidentit saavat lentää viikottain. Ei kyse ole siitä kuka saa ja kuka ei, tai kenelle siitä satelee eniten vihapostia. Uskon, että ihan yhtälailla kommenttia lentopäästöistä tulee kaikille julkisessa työssä oleville ja paljon lentäville. Me vain emme näe niitä.

Riku Rantalan sanoin: ”Planeetan tuhoa ei voi enää estää vain henkilökohtaisilla valinnoilla. Nyt tarvitaan sodanajan johtajia, selkärankaa ja rinnan rottinkia.  Syntisäkkini on niin suuri, että luultavasti masentuisin, jos ajattelisin tätä yhtään tämän pidemmälle. Haluan, että minua paremmin ilmastonmuutokseen perehtyneet asiantuntijat ja valtaapitävät rajoittavat, sääntelevät ja verottavat tätä tuhoavaa toimintaamme. Haluan, että meille kerrotaan, kun tilanne on kestämätön. Haluan vahvan johtajan! Haluan vaikka sitten ilmastofasistisen hallituksen, jos muu ei auta!”.

En tietenkään voi sysätä valintojani päättäjien harteille, itse olen päätökseni tehnyt, mutta olen Rikun kanssa samaa mieltä siinä, että poliitikkojen ja äänestäjien on otettava ilmastonmuutoksen torjuminen vakavasti (ja yleisesti maailmalla tehtävä uusia isoja liikkeitä, sopimuksia ja linjauksia), siksi kävin itsekin allekirjoittamassa tuon Rikun adressin. Käykää tekin, se löytyy täältä. 

 

 

Teki mieli aloittaa otsikolla, että p*ska viikko, nimittäin viimeiset seitsemän päivää ovat olleet aikalailla tämän toisen otsikon mukaisia. Mutta mitä sitä nyt turhaan viljelemään voimasanoja. Sen sijaan voin selittää teille nätisti miltä minusta on tuntunut viime viikolla.


On tuntunut vähän siltä kun olisin ensin kompastunut katukivetykseen, kaatunut naamalleni koirankakkaan ja saanut vielä ohi menevän auton mukana lätäkön kurat päälleni.
Sen jälkeen noussut ylös ja kompastunut uudestaan. Kakkaan. Joka päivä.

 

Kuulostanko dramaattiselta?
Ehkä hieman, mutta ei se mitään. Joskus on hyvä kiiltokuvien kaveriksi myös kertoa, että kyllä se elämä potkii vaikka somessa näkyy vain hymynaamoja. Joskus on hyvä myös vähän kompuroida. Saan usein pienen alakulon jälkeen kompuroinnista vain lisää draivia. Tekee mieli näyttää koko maailmalle keskaria ja sanoa, että anna tulla.

Olen joskus vuosia sitten sairastanut masennuksen ja sen jälkeen kun on näitä ”huonompia kausia” panikoin aina ensin, että onko alakulo masennusta. (Kohtalotovereita?) Onneksi masennus ei ole vielä koskaan toistunut ja se on aina huojentava huomata. Se(kin) jo pelkästään tekee onnelliseksi. Niihin synkkyyksiin en mielelläni nimittäin enää haluaisi sukellella.

Onneksi kuoppaisen tien jälkeen on myös tasaista ja tässä on jo tanssahdeltu kaksi päivää ilman mitään kompurointia. Ei yhtäkään huonoa uutista, aurinko paistaa ja elämä näyttää jälleen ihan kivalta. Mm. Näistä asioista olen voinut iloita:

 

  • Iltaisin ollaan katsottu Silicon Valley koodarisarjaa HBO:lta ja se on ollut juuri sellaista oudon huumorin omaavaa helppoa katsottavaa. Saa heittää aivot narikkaan ja vain nauraa mukana.
  • Läppärini tosiaan hajosi ja oli uuden tietokoneen oston aika. Koska suodatan läppärini läpi paljon raakakuvia ja suuria tiedostoja, tarvitsen siihen parempaa i7 prosessoria. Tällaista ei saa 13 tuumaiseen Mac Book Pro läppäriin, vaan se pitää erikseen tilata. Yleensä tässä menee n. Pari viikkoa, mutta poikaystäväni sai tiedusteltua, että jossain Ruotsissa lähtevässä kuormassa olisi näitä i7 prosessori koneita ja sainkin omani jo kolmessa päivässä suoraan kuormasta. Olisin ollut tuon kaksi viikkoa töiden kanssa ihan hukassa ilman omaa konetta.
  • Minusta on tullut mestari ”jääkaapien jämäannoksissa”. On ihana fiilis kun ei tule ruokahävikkiä ja ruokakauppakulut ovat pienentyneet yli puolella.
  • Ystävät. Kaikki olivat heti läppärit ojossa auttamassa kun ei ollut omaa konetta ja heti valmiina ratkomaan p*skan viikkoni ongelmia. 
  • Hot Jooga / hot pilates ja mieluiten mahdollisimman kuumassa huoneessa ja melko haastavalla tasolla. Ihan paras tapa painaa pään sisällä myllertäville ajatuksille pausea.

 

Photos: Mona Salminen

 

En sanoisi, että analysoin omaa tai muiden käytöstä paljoakaan. Olen vähän enemmän sellainen ”kaikki tekee virheitä ja antaa kukkien kukkia” –tyyppiä, mutta toisinaan on kai ihan ok miettiä omia käytösmallejaan ja koittaa petrata niissä. Itsensä liika ruoskiminen nyt ei johda mihinkään, mutta aina voi koittaa olla hitusen ”vähemmän ärsyttävä” versio itsestään.

 

  • Ärsyttää kun en pysty työskentelemään ollenkaan jos joku istuu takanani ja saattaa nähdä vilauksen läppäristäni. Käyttäydyn ihan kun Photoshopin tai Wordin tilalla olisi jotain pornoa. Lentokoneessa ja muilla julkisilla paikoilla käytän näytönsuojaa ja väännän itseni omituisiin kyyryasuntoihin, jotta pystyn työskennellä mahdollisimman oudosti näytön päälle kumartuneena. Toimistolla minun oli ihan pakko saada nurkkapaikka.
  • Kun en kuukausiin ole saanut aikaiseksi varata hammaslääkäriä vaikka sattuu ylähampaaseen melkein joka kerta kun syön. Mitä oikein luulen, että kipu lähtee itsestään pois, jos annan vain olla?
  • Ärsyttää etten soittele tarpeeksi usein ystävilleni tai.. oikein kellekään muulle kun poikaystävälle. Tottakai whatsapp viestejä lähetellään tiuhaan tahtiin, mutta miksi en voisi ilahduttaa esim. Mummia useammin yhdellä puhelulla?
  • En näytä tunteitani helposti.
  • Äryttää tapani huomaamatta vähätellä muiden ongelmia. ”Älä huoli, ei tämä varmasti ole niin iso juttu, nuku sen yli ja huomenna kaikki paremmin”. Se mikä itselleni on helposti yli nukuttavissa, vai olla toiselle kunnon painajaista. Koskaan voi tietää miltä toisesta oikeasti tuntuu.
  • Ärsyttää, etten tajua, miten suorasukainen huumorini voi olla toisille liian suorasukaista.
  • Olen myös todella suorasanainen ja joskus juttuni voisivat kaivata pientä suodatinta.
  • Ärsyttää kun en muista seisoa ryhdissä.
  • Ärsyttää kun pelkään ottaa koppia 😀  Olen diagnosoinut itselleni lentävien asioiden fobian. Pelkän ”ota koppi” lauseen kuuleminen saa minut kiljumaan ja suojautumaan kuin pommiuhan alla.
  • Kun olen epävarma kirjoittamaan englantia.
  • Joskus saatan jahkailla.
  • Kun en ole opiskellut tarpeeksi. Olisi niin paljon kaikkea opittavaa ja asioita missä haluaisin kehittää itseäni, mutta en saa aikaiseksi käydä edes pieniä kursseja.
  • Ärsyttää kun vaatekaupassa saatan ostaa turhan vaatteen, vaikka pitäisi enemmän miettiä omaa kulutusta ja vaateteollisuuden ympäristövaikutuksia.
  • Voisin olla järkevämpi rahankäyttäjä.
  • Kun isoissa tilaisuuksissa mistä en tunne paljon porukkaa ahdistaa, enkä tiedä miten päin olla. Jonain päivinä olen mieluummin yksin vessassa kun minglaamassa luontevasti skumppalasi kädessä ihmisjoukossa. Small talkissa voisin petrata.
  • Ärsyttää, että olen paha fomottaja, eli ystäväporukassamme kun on vähän väliä ties mitä kekkereitä ja ”fear of missing out” on niin kova, että illat venyy välillä vähän liiankin pitkiksi ulkona, vaikka oikeasti minulla olisi ihan hyvä olla vain poikaystävän kanssa kotona.
  • Ärsyttää kun olen itsepäinen. Syytän Oinas horoskooppiani, jolle tyypillinen itsepäisyys saattaa nostaa pässinpäätään kun olen läheisten seurassa. Väitän siis kyllä vastaan jos olen eri mieltä jonkun kanssa, mutta onneksi tätä käy vain niiden ihan lähimmäisten kanssa. Silti, miksi en voisi antaa vain olla?

 

Alanko kuulostaa jo ihan vittumaiselta persoonalta? Ehkä, luultavasti, mutta ei se mitään. Mieluummin olen osa-aikavittumaisuutensa tiedostava kuin se tyyppi joka ei osaa ollenkaan nähdä omia ärsyttäviä puolia 🙂

 

Mitkä on teidän ”ärsyttäviä tapoja”?