• Olin ehkä kolmetoistavuotias. Vietimme viikonloppua ystäväni mökillä hänen perheensä ja perhetuttujen kanssa. Olimme olleet mökillä useasti, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun perheellä yöpyi siellä myös vieraita. Aikuiset olivat jääneet juomaan viiniä meidän mennessä nukkumaan. Nukuin kerrossängyn alapedillä ja heräsin siihen kun ystäväni isän kaveri kömpi jalkopäästä peittoni alle ja jäi fikkari kädessä haarojeni väliin repimään housujani pois. Säikähdin, potkaisin miestä ja hän humaltuneena hoiperteli pois huoneesta.
Kerroin tästä ystävälleni, mutta en kenellekään muulle. En tiennyt yhtään mitä ajatella. Mies oli kuitenkin mökillä vaimonsa kanssa – mitä jos hän vain erehtyi sängystä, koska oli niin humalassa?

 

• Vuotta myöhemmin olin kävelemässä illalla kotiin juna-asemalta. Oikaisin aina toisen kerrostalon pihan kautta, minkä vain matala aita erotti meidän pihasta. Juuri kun olin ylittämässä aitaa, hyppäsi jostain täysin puskista naapuritalon poika, kaatoi minut maahan, piti molemmista ranteistani kiinni ja yritti väkisin suudella.
Tiesin pojan entuudestaan. Hänellä oli hieman mielenterveydellisiä ongelmia, hän oli minua muutaman vuoden vanhempi ja todella paljon vahvempi. Rimpuiluni ei tuottanut mitään tulosta, joten koitin puhua itseäni tilanteesta.
”Hei, ei noin saada tyttöystävää” -sanoin pojalle. ”Saat kyllä pussata minua, mutta vie minut ensin treffeille. Nähdään huomenna meidän pihalla kello 12”. Huijasin poikaa, ja olin todella huojentunut kun huomasin hänen uskovan tarinani. Juoksin kotiin ja kerroin seuraavana päivänä pojan äidille mitä hän oli tehnyt. En enää törmännyt poikaan sen jälkeen.

 

• Tästä neljä vuotta eteenpäin olin autokoulussa suorittamassa kakkosvaiheen kaupunkiajoa. Olin uuden opettajan kanssa ja ei mennyt aikaakaan kun mies alkoi ”vitsailla” outoja kommentteja.
”Pitäiskö mennä tän jälkeen meille kahville?  kyllä sä ihan hyvin ajat, mutta muista pitää tämä jalka tällä polkimella” – samalla mies kosketti reittäni todella pitkään ja aivan liian ylhäältä. ”Katso miten huurussa auton ikkunat on, täällähän voisi tehdä vaikka mitä, eikä kukaan huomaisi”.
Jostain syystä menin aivan lukkoon. Mies oli todella päällekäyvä ja uhkaava. En saanut sanotuksi mitään takaisin. Kaikista typerintähän tässä on että pelkäsin, että jos avaan suuni, mies ei päästä minua läpi kokeesta. Kuinka hölmösti olen voinut ajatella? Tekisi mieli palata takaisin tuohon tilanteeseen ja antaa miehen kuulla kunniansa.
Onneksi ajotunnin jälkeen tein nimettömänä ilmoituksen opettajan käytöksestä.

 

• Tästä taas muutama vuosi eteenpäin jäin taksiin ahdistelevan kuskin kanssa. Muistatteko taksikuskitarinan? Vähän vastaavanlaista autoseuraa oli silloinkin matkassa. Epämiellyttävää, ällöttävää ja niin ahdistavaa.

 

• Näiden lisäksi on baarissa lukuisia kertoja kokenut kähmintää, takapuolen puristelua ja lääppimistä. Kun olen riuhtaissut miehien kädet pois, olen lähes poikkeuksetta saanut kuulla olevani huora tai pihtari.
Kerran puolustaessani ystävääni joka yritti torjua ahdistavan miehen iskuyrityksiä eräässä baarissa New Yorkissa, otti mies purkan suustaan ja sotki sen hiuksiini, niin että jouduin leikkaamaan hiuksistani ison tupun pois saksilla.

 

Oli se sitten humalainen aviomies fikkarin kanssa, naapurin poika vaanimassa aidalla, kähmivä autokoulunopettaja, asiaton taksikuski, lääppivät pojat baarissa, ja purkkamies New Yorkissa.
En koskaan kokenut pahemmin traumatisoituvani näistä tapauksista. Jostain kumman syystä kuvittelin päässeeni helpolla. Tiesin jo nuoresta iästä lähtien että monille oli käynyt pahemmin –tutuillenikin.
Siksi olin hiljaa ja annoin olla. Hävettää miten väärä ajattelutapa minulla on voinut olla.
En laittanut Facebookiin Me too -statusta, enkä ensin ajatellut ensin ottavani kantaa tähän kampanjaan millään tavalla. Kirjoitin tämän tekstin kyllä jo päiviä sitten, mutta olen jostain syystä arkaillut sen julkaisua. Miksi? eikö tämä oli juuri se mitä varten koko kampanja on olemassa? Ettei näistä asioista vuosi vuodelta vain vaieta? Ihan sama onko kampanja jo ”vanha juttu”, näissä asioissa ei ole päivämääriin katsomista, ja jos olen siinä asemassa, että tiedän tekstini tavoittavan tärkeän asian puolesta tuhansia. Miksi ihmeessä olisin tätä julkaisematta?

Oli ahdistelu millä tasolla tahansa, siitä saa ja pitääkin puhua.

<3

Tags:

 

Päivän oivallus: toisinaan on hullunkurisen hankala tehdä töitä itse itsensä kanssa.
Tässä hommassa kun ei paljon muiden patoja soimata. Olet yksin vastuussa kaikista osa-alueista, omalla naamalla ja nimellä kymmenien tuhansien edessä kompuroimassa.
Ja ihan omana valintana.

Sinä kirjoitat, sinä puet, sinä kuvaat, sinä editoit, sinä kokkaat, sinä stailaat, sinä myyt, sinä sisustat, sinä aikataulutat, sinä päätätä, sinä vinkkaat, sinä testaat, sinä sinä sinä..

 

Usein luen omaa blogiani kehitysmielessä. Saatan kurkkia vuosia taaksepäin ja ajatella että miksi olen koskaan kirjoittanut tuollaista potaskaa 😀 Miksi jätin asioita sanomatta, miksi taas kerroin tuosta jutusta. Saatan katsoa menneitä asuja, tyylivinkkejä ja ihmetellä omia vaatevalintoja, (voitte vain kuvitella millaisia asumokia on tullut tehtyä kuluneena seitsemänä blogivuonna).
Jonkun tekstin kohdalla saatan miettiä, että olinpas tuolloin rennompi ja hauskempi. Kun toisen tekstin voisin taas poistaa kokonaan blogihistoriasta.
Miksi en yrittänyt kovemmin, tai miksi yritin liikaa.

 

Olen luonteeltani todella rento, mutta samalla pieni perfektionisti. Välillä on aikoja kun kirjoitan hälläväliä asteella – ehkä enemmän tunteella. Joskus mietin liikoja ja ja saatan kirjoittaa yhtä postausta tuntitolkulla. Sitä mukaan mitä sanoja ilmestyy wordiin, delete-nappula pyyhkii niitä pois. 

 

 

En tykkää tarkkailla blogini analytiikka kävijämäärien osalta, mutta minua kiinnostaa mitkä postaukset keikkuvat luetuimpina. Usein kun kärkisijoilla olevat blogipostaukset yllättävät. Se teksti mikä minusta on hyvä, jääkin vähiten luetuksi ja saa osakseen tyhjät nolla kommenttia. Se teksti mistä ajattelen, ettei se kiinnosta ketään, tai mikä on hutaistu nopeasti, saakin lukijoita ja kommenttiboksissa keskuselua.
Se opettaa, ettei kaikkia voi miellyttää. Ei itseään eikä muita. Ensisijaisesti yritän pitää linjan, etten yksinkertaisesti mieti liikoja. Intohimo kirjoittamiseen tai kuvaamiseen lähtee jos sitä tekee miellyttääkseen muita, mutta huonoina päivinä sitä väkisinkin epäröi.
Se on vain blogi, saatan tuolloin miettiä, mutta heti samalla kuitenkin tiedostan, että tämä on tämän hetkinen suurin tulonlähteeni ja todella rakas harrastus, mistä olen onnekseni saanut työn. Blogi mikä on samalla niin muunneltavissa, kehitettävissä, mutta myös pilattavissa.

 

Tänään oli taas yksi niistä päivistä kun istuin tyhjän postauksen edessä turhautuneena. Piti julkaista asu New Yorkista, mutta olen tutun ajatuksen piinaamana – olen saanut blogiltani niin paljon, että haluan antaa enemmän takaisin. Ehkä tyylipostauksia on kiva täällä välillä vilahdella, mutta haluaisin, että minulla olisi niin paljon useammin muutakin sanottavana kuin se että miten käytän kukkamekkoa.

 

Älkääkä käsittäkö postauksen sävyä väärin, en halua valittaa tai kuulostaa siltä, että kirjoittamien tuntuisi minusta pakkopullalta tai vaikealta. Löytyyhän sitä niin paljon muitakin ongelmia kuin se, että millaisia postauksia päivittelee nettiin, mutta tänään selvästi teki mieli kirjoitaa jotain muuta kuin ”iik tämä kukkamekko on niin ihana” 🙂

 

 

 

Dress – Zara
Hat – H&M
Shoes – Gardenia Copenhagen
Bag – 
Chloé
Sunglasses – Celiné
Photos: Kira Kosonen

 

Täällä ollaan, takaisin yläilmoissa. Meillä on tänään nopea työtapaaminen Tukholmassa ja vaikka luulin, että olisin ollut Nykin jälkeen tästä heti seuraavan päivän aamulennosta ihan rikki, ei se yllättäen tunnukaan missään. Kentällä ei ollut ruuhkaa ja koneessa ihanasti tilaa. Jaetaan Kiran kanssa kolmen ihmisen penkkirivi, juodaan kahvia ja tehdään töitä täysin pirteinä uuteen päivään.

Ihan vastaavalaista työrauhaa en tosin saanut menolennolla Nykiin. Olin sanonut tytöille, ettei minua haittaa istua yksin toisella rivillä, oli pari deadlinea mitkä pitäisi näpytellä valmiiksi lennolla. Saisin varmasti ne paremmin tehtyä kun voisi yksin keskittyä kunnolla.

No enpä saanut 😀
Viereeni istahti venäläinen herra. Oikein kohtelias ja mukava, ei siinä mitään, mutta kielimuuri oli korkea kuin Himalaja.

Yritettiin siis elekieltä:

Pään pudistus ja pieni hymy
Toimi hyvin kieltäytymään kohteliaasti herran tarjoamasta vodkapullosta, minkä hän kaivoi yllättäen jo ennen nousua povarista.

Moninkertainen pään pudistus
Ei toiminut kun hän tarjosi suklaapatukkaansa. Kaikista ei-eleistä huolimatta patukka iskettiin tarjottimelleni, ja aina kun siirsin sen takaisin, tuli patukka bumerangina takaisin. Tätä tapahtui noin kolme kertaa, kunnes luovutin.

Hämmentynyt ilme
Ei tehonnut kun herra otti ruisleipäni tarjottimeltani ja söin sen. Eikä myöskään siinä kohtaa, kun sain ilmeisesti vastalahjana takaisin hänen voinappinsa.

Tuimempi päänpudistus
Toimi jälleen siinä kohtaa, kun kieltäydyin toisesta vodkapaukusta. Povarissa majaileva pullo kieltäytymisestäni huolimatta hupeni kyllä kovaa vauhtia. Herra kun kaatoi sitä nyt itselleen muovimukillisia ja joi ne aina yhdellä kulauksella.

Työrauhaan viittovat eleet
Kaikki tietokoneeni osoittelu sai hänet vain suuresti kiinnostumaan näyttöni päällä olevasta näytönsuojasta ja siitä mitä mahtoi olla näytöllä sen alla.

Naurahdus
Ilahdutti selvästi miestä kun hän omatoimisesti viittoi lentoemännältä minulle lisää viiniä ja otin sen vastaan.

Hartioiden kohottelu kädet levällään
Ei ihan riittänyt kertomaan, etten osaa täyttää hänen lentokoneessa juuri jaettua maahantulokorttiaan. Sain vain pöydälleni kynän, herran passin ja hänen lomakkeensa. Hetken yritinkin sitä täyttää niillä tiedoilla mitä löytyi hänen passistaan, mutta koita nyt sen jälkeen siinä vielä viittoa, ettet tiedä mikä on hänen ositteensa New Yorkissa tai sitä kuinka monta päivää hänen on aikomus siellä oleskella.  

Pään nojailu kämmeniin silmät kiinni
Viestitti, että haluan nyt nukkua. Mies hymyili, osoitti tyhjää pulloa povaristaan sanoi ”oijoij” ja vaipui sikeään uneen ennen minua.

 

Hienoa herra, kiitos vihdoin tästä työrauhasta 🙂

 

 

Trens coat – Lindex
T-shirt – Samsoe & Samsoe
Pants – Zara
Shoes – Superga
Bag – Celiné

Photos: Kira Kosonen