Ihana lämmin syysilma! En voi kieltää etteikö se vaikuttaisi minuun todella pirteästi ja yritän oleskella ulkona mahdollisimman paljon. Kerätä D-vitamiinia varastoon, lenkkeillä, lukea kirjaa nurmikolla (vaikkakin ehtisin siihen vain viideksi minuutiksi) ja syödä lounasta terassilla.

Eilen lounasseuranani oli tosin varmaan koko Helsingin ampiaiset. En yleensä pelkää niitä, mutta kai on vielä liian tuoreessa muistissa heinäkuun ampiainen, joka pisti minua kainaloon.
Voitte vain kuvitella mikä show siitä syntyi kun olin lähdössä rannalta ja pukemassa t-paitaa päälleni, mutta käsiaukosta tulikin mukana pieni keltainen vieras. Kertokaa minulle ihminen, joka pystyy hengailemaan coolisti ampiainen paitansa sisällä? Nimittäin minä ainakin riuhdoin nanosekunnissa varmaan kaikki vaatekappaleet pois päältäni, muutaman hyppelyn ja kiljaisun saattelemana tietysti. Lopputuloksena piikki kainalossa. 

Pahoittelen ampiaisen puolesta, raukka valitsi lentoreittinsä vain hieman väärin.

Toinenkin huonosti koordinoitu lentoreitti osui kohdalleni eilen aamulenkillä, nimittäin joku lentävä ötökkäinen (minkä laji mieluiten ikuisesti pysyköön minulta pimennossa) lensi juostessani suoraan suuhuni. Mikä elävä kärpästeippi minä olen? Ja miksi juoksen suu auki?

Kertokaa minulle ihminen joka coolisti syö kärpäsen kokoisia ötököitä aamulenkillä?
Jälleen kerran se en nimittäin ollut minä.

Ja mikäs siinä, että minun piti tulla puhumaan säästä, mutta päädyin ötökkätarinoihin. Hurmaavaa. Katson parhaakseni poistua paikalta. Ulos lenkille. Mutta suu kiinni.

 

 

 

Takki – HM AW14
Paita – Supertrash
Housut – Zara
Kengät – Zign
Laukku – Prada
Aurinkolasit – LeSpecs

Syksy on aina uudistuksien/muutoksen aikaa. Kotia tekee mieli alkaa sisustamaan (jos totta puhutaan, tekisi mieli muuttaa kokonaan), vaatekaappeja käydään läpi, ruokavaliokin vähän remontoidaan ja uusia harrastuksia kuikuillaan. Tekee mieli kokeilla kaikkea uutta ja energiaa tuntuu riittävän vielä pitkälle.

Energiaa riittäisi myös tänne, joten siksi haluaisinkin kysyä, mitä muutoksia, postaustoiveita, parannuksia, risuja ja ruusuja teillä olisi blogin syyssiivoukselle antaa?

Tottakai pidän aina peruslinjani; päivittäiset höpinät, asut, reseptit, kauneus -ja matkajutut. Niistä on tämän blogin pohja aina tehty, mutta tilaa jää aina postaustoiveille ja mielipiteille 🙂

Olisinkin todella innoissani jos saisin kuulla mitä te siellä ruudun toisella puolen ajattelette vaikkapa näistä:

 

– Mitkä ovat hyviä / kiinnostavia juttuja?
– Mitkä eivät niin kiinnostavia?
– Mikä on sopiva postaustahti?
– Mihin aikaan päivästä luette postauksia?
– Sivulle parannuksia? (mobiilisivu toivottavasti uusitaankin jo pian).
– Tai mitä tahansa muuta mitä mieleen tulee.

 

Iso kiitos 🙂

 

 

Takki – HM // Hattu & housut – BikBok // Paita – GT // Kengät – JC // Laukku – Prada

 

 Kuvat: Kira Kosonen

Isot lokit on välillä vähän rasittavia, mutta ne pienet piipittävät lokinpoikaset, ne on söpöjä.

Tiedättehän kun on nyt se aika vuodesta, kun lokkiemot heittävät poikaset pesistään pihalle ja näitä lentokyvyttömiä piipittäjiä näkee hortoilevan milloin missäkin pihalla ja puistossa. Aika ankaraa kasvatusmenetelmää sanoisin, ja vaikka sieltä korkeuksista ne isot lokit niitä tarkkaileekin ja öisin ruokkii, niin onhan maan päällä poikasille nyt vaikka mitä vaaroja tarjolla.

Meidänkin pihallamme löytyi muutama viikko sitten sellainen pieni hätääntynyt piipittäjä poikanen. Ristin sen Panuksi. Panu tepasteli pitkin pihaa, mutta palasi aina nukkumaan täysin samaan kohtaan – ihan keskelle pihaa. Suojaisampiakin paikkoja olisi ollut kyllä tarjolla, mutta siinä se vaan kökki. Moikkasin sitä aina hieman hölmönä, kun menin kauppaan tai autotalliin, miettien kyllä vähän, että mistä lähtien minusta on tullut lokeille puhuva höperö. 

Panu näytti niin kovin yksinäiseltä siinä. Kukaan ei käynyt sitä moikkaamassa (kukaan lintu siis), eikä taivaskaan suojelevasta rääkynnästä revennyt jos minä sitä lähestyin. Ehkä se oli oikeasti ihan orpo? Mitä sille sitten kävisi. En tavallaan kestänyt ajatusta ja lopulta  annoin Panulle vähän ruokaa ja myöhemmin ehkä vähän lisää ja lopulta huomasin katselevani aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa ikkunasta, että sillä oli kaikki hyvin ja herääväni aamulla se piipitykseen. Nyt Panu näytti viihtyvän pihallamme oikein hyvin ja katselin ihan ylpeänä sen ensimmäisiä lentoyrityksiä ja nopeaa kasvua.

Yksi päivä se sitten lensi kokonaan pois. Ajattelin, että oli se nyt sitten orpo tai ei, niin pienellä ekstraruokinnalla siitä kasvoi nyt sitten varmasti oikein ärsyttävä iso lokki, joka jonain päivänä vielä ehkä kiittäisi minua luultavasti kakkaamalla päälleni kauppatorilla.