Tiedättekö, luin teidän edelliseen postaukseen jättämiänne kommentteja aika tippa linssissä ja tulin niistä kyllä niin mielettömän iloiseksi.

Se että otatte aikaa jättää vilpittömästi vain ihanat tsempit, on mielestäni niin kaunis teko ihmiseltä. Arvostan niitä enemmän kuin uskottekaan. Ihan jokaista kommenttia.

 

Mutta, nyt tosiaan katse kohti uusia polkuja, olen innoissani kaikesta tulevasta! Loppukuu on ihanan kiireinen ja kirjoittelen tälläkin hetkellä Köpiksestä.
Lennettiin tänne eilen Sebastianin Eclipse Art –tapahtumaan Kiran kanssa ja meillä onkin miltei koko viikonloppu aikaa täällä hieman sateisessa Kööpenhaminassa seikkailla!

 

Eilinen meni täällä nopeasti, käveltiin hetki kolmistaan Kiran ja Kiran kampaajan Teemun kanssa kaupungilla, missä syötiin muuten niin paha lounas, että oikein nauratti miten onnistuttiinkin menemään siihen ehkä pahimpaan turistiravintolaan. Jäi sen verran huono maku suuhun, että päätettiin korjata tilanne syömällä toinen lounas sitten siihen heti perään. Sticks’n’Sushin sushilounas pelasti kuin pelastikin tilanteen ja kaiken kruunasi mieletön jälkiruokaboksi. Onnellinen kolmikko sieltä vyörysi takaisin hotelliin mahat tuplatäynnä ja valmiina valmistautumaan illan ohjelmaa varten. Paljon hiusjuttuja, uusia ihmisiä, lisää ruokaa, avajaisjuhlia ja kampauksia. Näistä lisää myöhemmin, koska nyt pitää alkaa valmistautumaan taas reissun päätapahtumaa varten 🙂

 

 

 

                                                                                   
                                                                              *Pressimatkan tarjosi Sebastian

Tämä postaus tulee monille teistä varmasti jostain ihan virtuaalisista puskista, mutta täällä ruudun toisella puolen sitä ollaan jo käsitelty pidemmän aikaa. Tämä on myös ehkä vaikein teksti koskaan kirjoittaa, mutta kuinka paljon herättäisi kysymyksiä jos jättäisin kokonaan kirjoittamatta? Ei näistä asioista ole ollenkaan helppo täällä julkisesti huudella. Olla ihan avonaisena romaanina tässä kaikkien pällisteltävänä. Varsinkaan sellaisen romaanin, minkä ensimmäinen painos ei saanutkaan romanttisen onnellista loppua, mutta hitot siitä, tämä onkin hullunkurisen herra Elämän käsikirjoittama, ja kaikkihan sen tietää, että sen juonikäänteitä ei ikinä oikein voi arvailla.

Jos jotain kuitenkin haluan vielä tehdä, niin lopettaa tämän tarinan viimeisen kappaleen kertomalla kuinka paljon silti arvostan Lauria.

Se ihana ihminen joka on vaikuttanut elämääni eniten. Tuonut niin paljon hyviä asioita, opettanut, kannustanut. Ollut tukena ja turvana. Nostanut ylös ja kasannut kokoon. Ihminen joka on saanut minut puhkeamaan täysin kukkaan. 

Ja silti on aika sano hyvästit. Ei lopullisesti tietenkään, mutta sanoa hei hei poikaystävänä ja tyttöystävänä, ja sanoa hei hyvinä ystävinä.

 

 

Onhan se hassua. Olla nyt yksin, mutta tuntuu ettei mikään pelota nyt yhtään.
Lauri oli ensimmäinen poikaystäväni ja ehdimme seurustella miltei 6 vuotta, olen kasvanut tuona aikana niin paljon ja voin täysin käsi sydämellä sanoa, että meidän seurusteluvuodet ovat olleet tähän asti elämäni onnellisemmat vuodet, mutta jossain vaiheessa mekin muututtiin.

Oltiinhan me edelleen onnellisia. Ei meillä ollut isoja riitoja, ei draamaa, ei ongelmia. Elimme huumorintäytteistä ja rentoa arkea, mutta silti kasvoimme vain erillemme.
Mikä klisee. No, nyt vihdoinkin tiedän mitä tuokin lause tarkoittaa!
En ole koskaan edes pitänyt siitä lauseesta.

Loppupeleissä koko eroa on niin vaikea selittää koska sille ei ollut ”kunnon” syytä, mutta eihän kaikkea edes tarvitse aina järjellä selittää? Miksi pitäisi. En edes tiedä kohtaavatko polkumme joskus uudestaan. Mikä on lopullista ja mikä ei, mutta tiedän että molemmille on juuri nyt se oikea aika katsoa hieman pois tältä polulta. Kokea ja nähdä, kompastua ja nousta. Me molemmat haluamme näitä samoja asioita. Samoja, mutta erikseen 🙂

 

Tiedän että ymmärrätte.

Tags:

Ruttopuisto. Olen joskus kuullut urbaanilegendan, että puiston hautausmaa on paljon laajempi, mitä siitä on jätetty jäljelle ja että osan haudoista päälle on rakennettu taloja. Näissä taloissa tietty kummittelee paljon. Erityisesti Bulevardin vanhassa apteekissa! Siellä on nähty kummituksia.
Mummini asuu tuon apteekin vieressä ja aina kun käyn siellä olen ihan ”kummitus valppaana”!
Ghostbuster Toivola.

Ehkä muutaman viinilasin jälkeen lupauduin eräs päivä Mertille malliksi Specsaversin desig-iltaan, Mertin suunnittelemat aurinkolasit päässä. Silloinhan se tuntui loistavalta idealta, mutta pakko myöntää että itse paikan päällä vähän jännitti. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja oli tosi kiva olla mukana! En ehkä ole seuraava huippumalli, mutta Mert on onneksi uskomattoman lahjakas, eikä voi muuta kuin nostaa hattua kaikille hänen luomuksilleen 🙂

 

Aina kun saan uuden luomiväripaletin, on kaikkia värejä pako testata kerralla ja sen ensimmäisen päivän luomeni ovatkin.. koristeelliset!
Rakastan tätä YSL:n 10 nuden sävyn palettia.

 

Salilla ’testaamassa’ uusia urheiluvetimiä, eli venyttelemässä ja tuijottelemassa seinään.
Viimeksi kun testasin uusia juoksukenkiäni Etelä-Afrikassa astuin vahingossa kuolleen rotan päälle ja voitte vain kuvitella minkälainen kohtaus siitä syntyi!
Lenkkeilimme tuolloin porukalla keskustaan tien reunaa pitkin, kun yhtäkkiä tunsin jonkun poksahtavan jalkani alla. Oletin sen olevan vain mätä puunoksa, mutta kun kuulin muun porukan reaktiot takanani tajusin sekunnissa mitä oli tapahtunut ja sain sellaisen slaagin että teki mieli juosta suoraan vain auton alle.

Rotta oli kuulemma todella iso – kenkäni kokoinen! Täynnä matoja, mätä, turvonnut ja se jäi raahautumaan kengänpohjaani minun hyppiessä ja kiljuessa pitkin autotietä. Pari ohikulkijaa ja muutama autokin pysähtyi siinä katsomaan, että mikä tuota tyttöä vaivaa. Näytin varmaan siltä kuin kokonainen mehiläisparvi olisi hyökännyt kimppuuni rottien hautausmaalla, mutta en oikeasti voi sietään yhtään minkään elävän tai kuolleen olennot päälle astumista. Oli se sitten tyhjä etanan kuori tai kuollut mato, niin apua! Voitte vaan kuvitella miltä kokonainen rotta tuntui!

En saanut tuota rottaa pois mielestäni (enkä kengästäni) pitkään aikaan ja ajatus siitä kammoaa minua vieläkin! Rottaparka.

Meksikolainen kanakeitto. Pyysin Kiran meille syömään tätä ja viettämään rentoa löhöilyiltaa, mutta minne ilta päättyikään? Jonnekin ihan muualle kuin kotisohvalle telkkarin eteen. Joskus extempore ulkoilut ovat niitä hauskimpia, silloin eksyy aina kummallisiin seikkailuihin.

Soup & Juice. Uusi kahvila Bulevardilla ja tämän MehuMartan oli pakko käydä se heti testaamassa. Tällaista Helsinki tarvitsee enemmän, helppoja mukaan otettavia annoksia ja ihanan raikkaita mehuja!
Harmi vain, että salaatti ja leipä jättivät minut hieman kylmäksi. Ehkä valitsin vain väärät täytteet ja kastikkeet?

 

Välillä on aikoja kun leikin puutarhatonttua ja koristelen kotini kaikenmaailman kukilla ja puskilla. Kyllästyn lopulta kun ne aikanaan kuolevat ja kuolevat kukat on mielestäni surullisia. Miksi en voisi ostaa vaikka kerran viikossa kukkia, niin että olisi aina uusia tuoreita tilalla?