MINÄ JA KAKSI LOUNASSALAATTIA KALLIOLLA 21 huhti 2020

Ikkunasta porottava aurinko pakottaa ulos kotitoimistolta.

Ostan Lidilistä mukaan moneen eri muoviin pakatun valmissalaatin ja tungen sen kangaskassiini kirjan seuraksi ajatellen, ettei se siellä ainakaan aukea. Tämänkö takia salaatti on pakattu kolmella eri muovikerroksella?

Matkalla rantaan, näen Mokomarketin avanneen ovensa. Tai ehkä se on ollut aiemminkin jo auki, mutta en ole osannut huomata. Olen huomaamattani asennoitunut siihen, että kaikki on kiinni näinä aikoina.

Vaikka kangaskassissa on jo lounaaksi varattu Lidilin lohisalaatti, en voi vastustaan Mokon liitutaulukylttiin kirjoitettua lounasannoksia. Siitähän on niin kauan kun olen syönyt kunnon kahvilasalaattia. Marssin sisään ja uskottelen itselleni, että ansaitsen sen.
Syön lohisalaatin lounaaksi sitten huomenna.

Kaksi eri salaattia kassissani kävelen rantakallioille, jossa istuu tiistaipäiväksi yllättävän paljon ihmisiä. Olen iloinen, että lempipaikkani on kuitenkin vapaana. 

Riisun takin ja lopulta hupparinkin. On paljon lämpimämpi kuin Forecan ennustamat 13 astetta.
Kangaskassissa Mokomarketin salaatti on auennut ja osa täytteistä valunut ei auenneen Lidlin salaatin päälle. Tämän siitä saa kun ahnehtii lounaiden kanssa. Uusi salaattini on kömmellyksestä huolimatta erittäin hyvä valinta, punajuuri ja vuohenjuusto maistuvat ihanalta.
Syödessä pohdin, kuinka nyt olisi hyvä hetki lounastaa ystävän kanssa – kun on kahdet eväätkin valmiina, mutta samalla tajuan, että haluan olla yksin. Mietin onko se vähän outoa aikana, jolloin kuitenkin ikävöin ystävieni enemmän kuin miltei mitään muuta.
Introverttiydelleni ei varmasti tee hyvää tämä korona-aika. 

Kuvat eivät liity tapaukseen, mutta meri taustalla on sama.

Syön salaatin, luen kirjani melkein loppuun, tuijotan merta ja otan muutaman kuvan kalliosta vain tajutakseni, ettei kuvassa mitenkään välity oikea tunnelma. Tarkkailen ihmisiä. Vasemmalla puolellani pieni valkoinen villakoirapentu tutkailee kalliota. Mietin, että joku päivä minäkin tulen tänne koiranpentuni kanssa. Oikealla puolella mies kuvaa järjestelmäkameralla naista, joka hyppii paljain jaloin kiveltä kivelle sinisessä mekossa ja näyttää kauniilta.

Kun lopulta nousen, tajuan kuinka peppuni on puutunut ja olkapäässä näkyy urheilutopin rusketusraita. Olen istunut kalliolla vahingossa miltei kaksi tuntia ja oloni on niin rentoutunut, että koko matkan kotiin, minulla on sellainen outo onnellinen virne naamalla.