Viherkasvimyymälässä törmäsin sitruunapuuhun. Keltaiset isot ja kypsät sitrushedelmät roikkuivat hennon ja pienen puun oksilla kuin siihen salaa jälkikäteen liimattuina. Mietin että miten noin pieni puska voi tuottaa noin paljon hedelmää? Tuollaisenhan minä ostan heti! Laitan keittiöön ikkunalaudalle ja poimin joka aamu ihka oman sitruunan aamuvettäni maustamaan. Olen se tyttö, jolla kasvaa sitruunapuu kotona.
Kasvin mullassa sojottava tikku ja siihen kiinnitetty pieni infopläjäyslehtinen oli sitruuna-aamuistani eri mieltä. Itse asiassa olen varma, että koko sitruunapuu muiden puukavereidensa kanssa nauroi räkäisesti päin meikäläisen upeita sitruunahaaveita.
Luuleeko se tosiaan että tämä on niin helppoa – että elämä on vain valmiita sitruunahedelmiä ikkunalaudalla?

Ymmärsin, että sitruunapuu tarvitsee osakseen pölyttämistä, lannoitusta, valoa, lepoa.. Eli siis ymmärrystä, työtä ja huoltoa. Vähän niin kuin kaikki parhaat asiat elämässä ennen kun voi valmiin hedelmän poimia ja siitä nauttia.

 

 

 

 

Viime päivinä hedelmäsatoa ollaan työstetty seuraavissa asioissa:

 

Kunto. Se kun ei vaan kasva kotisohvalla tai Australiaa pitkinpoikin ajaessa ja hamppareita siinä ohessa nauttiessa. Pikku treenibreikki näkyi (siis oikein löi minua vasten kasvoja) kun kävin tänään Vitamin Wellin kutsumana testaamassa TFW:n uutta Stadi salia.
Meinasin kuolla. Siinä kun tutisevin jaloin yritin hyppiä viimeisiä burbeita, päätin että nyt voisi taas hieman ihan kunnolla tsempata treenien kanssa.

 

Mielenrauha. En ole koskaan ollut kummoinen stressaaja tai asioiden murehtia, mutta viime päivinä jokin on kiristänyt nuppia aikalailla ja uskokaa tai älkää, mutta hiukset (kirjaimellisesti) lähtee päästä tässä touhussa. Siinä vaiheessa kun pelkää, että kärsii stressipohjaisesta hiustenlähdöstä, niin on aika vähän muuttaa asioita (koska ei ihan vielä halua kaljua) eikä kukaan muu voi puolestasi painaa jotain nappulaa, että mielisi olisi siellä zen-tilassa. Ihan itse pitää tehdä töitä sen kanssa.

 

Raha. Sehän kasvaa puussa vielä vaikeammin kuin sitruuna ja juuri kun Australian jälkeen päätin että nyt säästetään asunto -ja matkakassaan oikein toden teolla, niin tietysti ensimmäisellä viikolla oli sakot kourassa, verolaskut tipahtaneet postiluukusta ja minä apteekissa hiusvitamiineihin ja ravinnelisiin tuhlaamassa. 
Päätin jättää auton talliin ja polkea kaikki matkat mitkä vain voin, syödä vähemmän ulkona ja ostaa vain pakollisia juttuja. 
Tilillä kun ei ole lottovoittoa, perintörahoja tai mitään muita ylläribonuksia. Kukaan muu ei puolestani ole niitä roposia sinne tienaamassa 🙂
 

 

 

 

Jumpsuit – GinaTricot
Sunglasses – RayBan

Photos: Kira Kosonen / Edit by me

Kuinka moni saksi itselleen ala-asteella otsatukan?
Sitä jotenkin kuvitteli, että vähän kun tosta kynsisaksilla nappasee, niin näyttää pian joltain Tuhkimolta, mutta kappas kummaa, kun prinsessakampauksen sijaan saikin otsaansa kynityn joka suuntaan sojottavan pullasutia muistuttavan harjan.

Kasa pinnejä päälaella ja pipo syvällä päässä tukkaa kasvatettiin, mutta järkeä ei. Ei nimittäin mennyt kauaakaan kun otsatukasta haaveiltiin uudestaan ja jostain kumman syystä Fiskarsin keittiösakset ja omat kätöset näyttivät jälleen ihan päteviltä suorittamaan otsatukan leikkuuta.
..ei tullut taaskaan Tuhkimoa, ei. Tuli Niiskuneiti sähköiskun saaneena.

 

Sitä sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta minun kohdallani se taisin oikein upottaa otsatukkatraumat johonkin kimaltelevaan glitterkultaan, nimittäin muutama kuukausi sitten, ihan hetken mielijohteesta näin jälleen kerran itseni upeana otsatukkaisena naisena. Mielikuvasta innostuneena ei ollut aikaa odotella kampaajan vapautumista – mitä turhia, olihan minulla netti apuna! YouTube on pullollaan otsatukan leikkausvideoita ja sellainen taustalla pyörien, oli tällä uunolla jälleen omat sakset kourassa ja pian jätti tuppo hiuksia lavuaarissa.  

Ainiin unohdinko mainita, tämä kaikki tapahtui päivää ennen isoja kuvauksia?

Siinä oli maskeeraajalla (joka onneksi sattui myös olemaan kampaaja) naurussa pitelemistä, ja ennen kuin ehdin edes Niiskuneiti sanoa, oli meikkaajalla sakset kourassa. Voitteko kuvitella, otsatukkani oli ENSIMMÄISTÄ kertaa koskaan ammattilaisen saksittavana ja jollain ihmeen taikavoimilla lopputulos näytti ensimmäistä kertaa myös ihan kivalta.

Oi, miten tyytyväisenä kurkinkaan tuon kuvauspäivän otsatukkani alta!
..kunnes se ensimmäisen pesun jälkeen heittäytyi niin hankalaksi, että sudin sen vain sivuun ja annoin laiskuuttani olla.

Opittiinko tästä?
Ei. Päinvastoin! Tuo yksi päivä riitti erittäin hyvin syyksi antaa itseni kuvitella, että otsatukka voi kuitenkin onnistua! Siksipä nyt jälleen kerran istahdin viime viikolla kampaajan tuoliin ja vaikka Maija teki Folkissa aivan loistavaa duunia ja opetti selkeästi miten toimia suihkun jälkeen tämän otsaharjani kanssa, on nyt kyllä pakko sanoa, että en vain hemmetti soikoon silti tätä pehkoani tajua.

Otsani pyörre ja hiusteni luonnonkihara osaa koetella sen verran hermoja ja hiustenlaittotaitoja, etten vain löydä aikaa tai kärsivällisyyttä näpertää puoliaamua peilin edessä hiki (ja ne muutama hiuskarva) otsalla.
Olisihan se otsis niin kiva, mutta samperi sentään, myönnetään nyt julkisesti, että ei me olla tuon otsatukan kanssa oikein niin hyviä kavereita kun haluaisin olla.

 

 

Mites siellä? Onnellisempia otsatukkatarinoita? 

(Huom postauksen kuvissa otsatukka kampaajan laittamana :D)

 

EDIT: sain teiltä ihanasti neuvoja ja niksejä ja niitä tänään testanneena on otsatukka tänään ollut ihanan OJENNUKSESSA <3
Haha, vielä on siis otsatukkatoivoa! Kiitos kaikille vinkeistä 🙂


En saanut viime yönä unta. Kävin läpi läsnäolemisen mieliharjoittelua, laskin lampaita, tuijottelin kattoa ja yritin pitää ajatukseni kurissa. Ne sinkoilivat kuin sokerihumalaiset lapset päiväkodissa. Sellaista vauhtia että en edes itse pysynyt oman mieleni tahdissa.

Ajatukset olivat positiivisia, täynnä ideoita ja intoa. Tällaisina päivinä käy usein juuri näin, etten saa unta, koska en vain malttaisi nukkua. (Voiko toisaalta parempaa fiilistä olla?) Haluaisin jo heti herätä seuraavaan päivään ja alkaa touhuta kaikkea. Usein hoen itselleni että nukahda nyt niin saat nopeammin aamupalaa – yritän siis houkutella itseäni nukkumaan aamupuuro- ja kahvi mielikuvilla 😀

Elämässäni ei ole menossa tällä hetkellä mitään mieltä mullistavaa, mutta se tekee asioista vieläkin kauniimpaa. Arjen pikkujutut ovat parhaita ja koska nyt on ollut töiden puolesta hiljaisempaa, tuntuu että pääkopan sisäisellä lapsitarhalla on ollut tilaa sinkoilla ihan jättimäisen leikkikentän kokoisella alueella. Haaveilla ja maalailla jotain ihan omia pilvilinnoja.

En tiedä näytänkö sitä tarpeeksi ulospäin, mutta tällä hetkellä on niin hyvä olla <3

 

 

Jacket – NLY -40% (HERE*)
Sunglasses – Celiné (HERE*)
Bag – Gucci
Sweater – Earnest Sewn
Dress – Zara
Shoes – DinSko (similar HERE*)

Photos: Kira Kosonen