En suinkaan ollut perheemme ainut steinerlapsi.
Perheemme kaikki kolme sisarusta passitettiin samaan isoon keltaiseen taloon koluamaan luokkia tarhasta lukioon ja vaikka edelleenkin Steinerissä oli paljon hyvää, niin paljon oli myös asioita mitkä sai meidät kaikki kolme välillä hämmästelemään koulun metodeja.

Nuorempina valitimme aina äidillemme miksi emme olleet tavallisessa koulussa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna oli valinta koulun kohdalla ihan oikea.

 

Tässä Oonan muistoja Steinerkoulun hieman omalaatuisista kursseista.

 

”KIVENHAKKUU:

Kerran viikossa parin tunnin ajan hakattiin kirjaimellisesti kiveä. Kivestä piti tehdä tuhkakuppi. Tämä oli hidasta ja tarkkaa puuhaa. Liian kovaa hakkaamalla käteen sopiva kivi voisi haljeta, joten välineinä käytettiin pieniä talttoja. Jos oikein onnisti sai niillä kiven keskeltä irtoamaan jonkun palasen. Onneksi kurssi oli pitkä. Kun tekniikka oli hallussa sai lähteä veistoluokasta pihalle hakkaamaan. Tyttöjengimme kanssa haettiin yleensä kaupasta herkut ja istuttiin jossain kaukana muista kiviä hakkaamassa. Se oli ihan hauskaa. Viimeisellä tunnilla olin kuitenkin jo niin haltioissani kurssin päättymisestä, että vähän liian kovalla vauhdilla iskin talttaa kiveen ja siitä se sitten halkesikin. Kurssin saldoksi jäi siis haljennut kivi epämääräisellä kuopalla varustettuna.

KEHRÄYS:

Koulussa oli rukkihuone! Muistaakseni ensiksi piti karstata villa käsin, jonka jälkeen pääsi vasta tositoimiin kauan odotetulle rukille. Siellä sitten meidän luokan pojatkin kiltisti istui rukilla yrittäen saada jotain kehrätyksi. Eihän siitä nyt tosissaan tullut keltään mitään. Kurssin tuotokseksi jäi käteen pieni sotkuinen villakerä. Onneksi rukkihuoneessa oli peilillä varustettu pieni lankahuone. Koska kehruutunnit alkoivat heti aamusta, oli meillä tytöillä meikit ja kokonaiset vaatekerrat aina mukana. Siellä tunnin alkajaiseksi ehti hyvin ehostautumaan koulupäivään.

IHMISEN PÄÄN MUOVAILU:

Savesta piti muovailla kasvoja myöten ihmisen näköinen ja kokoinen pää! Tässähän pitäisi olla jo kädentaitoja olemassa, että voisi edes haaveilla siitä tulevan muuta kuin jättimäinen pyöreä hymynaama-savimöhkäle. Pääsin kurssin läpi, kun pakotin itkua vääntäen ystäväni Jarnan aina muovailemaan päätäni, kun opettajan silmä vältti.

EURYTMIA:

Siellä me tossut ja kaavut päällä tehtiin piirissä käsillä aakkosia pianonsoittajan säestyksellä. Joskus saatiin ottaa kirstuusta kuparikeppi avuksi ja sillä huitoilla ilmaa. Jos opettaja meni oikein hurjalle päälle, niitä alettiin heittelemään toisillemme! Harmikseni missasin kuitenkin sen päivän, kun peruskoulusta tulleet uudet lukiolaiset pääsivät ensimmäiselle Eurytmia tunnillensa. Naurusta ei vain tullut kuulema loppua. Tämän jälkeen puolet näistä uusista lopetti lukion”.

 

– kahvimuki kädessä teiden yli loikkimista
– katse olan yli haikeana
– kasuaali nojailu mihin tahansa
– kassin hapuilu
– kyykyssä kykkiminen keskellä katua
– ”suljen tässä kengännauhoja”
– istuskelu kaiteella, kivellä tai missä tahansa mihin voi takapuolensa laskea
– aurinkolasit päässä vaikka ei paista
– takki auki vaikka pakkasta
– takkia ei ollenkaan keskellä talvea
– piikkikoroilla aamulla lumihangessa
– takki ”huolettomasti” vain harteilla
– hiusten haroilu kaikilla mahdollisilla tavoilla
– outoja asukokonaisuuksia, mitä ei todellakaan käyttäisi arkena
– kamerailmeet ja maneerit (mitä ei itse huomaa, mutta mitkä eivät ole kenenkään mielestä kovin imartelevia).

 

Kuulostaako tutulta?

 

 

Myönnän, ensimmäisillä kerroilla hävetti ihan älyttömästi. Myös toisella ja kolmannella.
Edelleenkin vähän hävettää seistä kadulla kuvattavana.

Myönnän, syyllistyn itse todella moneen kohtaan yllämainituista.
Yritti niitä välttää kuinka paljon tahansa.

Myönnän myös asukuvien ”lavastamisen” vaikka yritän enimmäkseen kuvata vain niitä ”oikeita päivän asuja”.
Joskus se on vain lähes mahdotonta.

 

Mahdottomalla tarkoitan pimeitä vuodenaikoja, inspiraation puutetta, aikatauluja tai vain kaikessa yksinkertaisuudessaan huonoa päivää. Silloin saattaa kaivaa aurinkolasit nenälle vaikka aurinko ei enää pilkota (säästyy pilalle menneiltä kuvilta, kun puoli naamaa on peitossa).
Kiireisellä viikolla saattaa kuvata kaksi asua kerralla. Sen mikä oli eilen päällä, mikä on tänään asuna, tai mitä oli suunnitellut ehkä viikonlopulle puettavaksi.
Ja vaikka on pakkasta, saattaa kuvien ajan pitää takkia auki tai harteilla, koska alla oleva paita on osa asukokonaisuutta ja sama takki on jo nähty satoja kertoja.

 

Silti en koskaan kisko jalkaani esim. Piikkikorkoja aamulla vain saadakseni asuun kuvien ajaksi ryhdikkyyttä. En pue pellehermannin housuja muistuttavia muotikapistuksia jalkaani toimistotorstaina. Jos en käytä niitä muutenkaan, se tuntuu fuskaamiselta.

Tottakai hyvin toteutetut editorial tyyppiset inspiraatiopostaukset upeine kuvineen ovat eri asia. Pidän niistä ja pidän siitä miten bloggaajat heittäytyvät luoviksi ja ulos arkipukeutumisesta. Pr-toimistoilta lainatut vaatteet tuovat hyvin esille uutta sesonkia ja auttavat uuden materiaalin tuottamisessa, ilman että täyttää oman vaatekaappinsa ja tyhjentää kukkaronsa hankinnoilla mitkä eivät ole välttämättömiä juuri silloin omalla kohdalla. (Tämän toki käydessä ilmi myös postauksen asutiedoissa).

Myös yhteistyöpostaukset, tai asut osana jotain kampanjaa vaativat ihan erilaista suunnitelmallisuutta. Ennalta mietitty lokaatio, kuvaaja ja kuvausaikataulut takaavat paremman lopputuloksen, mutta niissä ihan perus perus arkisissa asukuvissa? Omasta mielestä on inspiroivampaa yrittää juurikin keksiä uusia ideoita asuun käyttäen niitä ihan perus arkivaatteita ripauksella kauden trendivalintoja.

Ymmärrän silti myös muiden valintoja. Bloggaajia on niin monenlaisia. Osa saattaa kuvata viisikin laina-asua kerralla. Toinen vetää jalkaan korot aina kun kamera kaivetaan laukusta ja kolmas ottaa kuvat juuri silloin kun on vain sopivasti aikaa ja siitä mitä silloin sattuu päällä olemaan.

Yksi asia meitä kaikkia kuitenkin taitaa yhdistää; kyllä mekin tälle touhulle välillä nauretaan aikalailla.

 

 

Faux fur – TopShop (similar here*)
Sweater – Zalando (
here*)
Pants – Zara
Shoes – Dr. Martens (
here*)
Scarf – Acne (similar
here*)
Bag – Céline
Sunglasses – Céline
Pictures: Kriselda

adlinks*

 

”Ja seuraavaksi Julia ole hyvä”.

Avaan vanhan natisevan pulpetin kannen ja kokoan metsästä aiemmin kerätyt ja tunnin alussa huolella pestyt pikkukivet käteeni. Löntystän hitaasti luokan eteen, katson kiviä kammoten kuin ne olisivat kanin papanoita, laitan ne suuhuni ja alan ”lausumaan” runoja tähtitaivaasta.

Mikäs siinä. Yksin ujona teininä luokan edessä, suu täynnä kiviä lausumassa runoja. Pää tulipunaisena, kuola valuen pitkin poskia.
Muistan vieläkin miten yritin ensin tapittaa pää painuksissa varpaitani, mutta enhän halunnut tiputtaa kiviä – se vasta olisikin ollut noloa, joten nostin katseeni luokan perällä nököttävään kangaspuulaitteeseen. Sillä tehtäisiin taas seuraavalla tunnilla mattoja. Kivipuheen lisäksi ehdottomasti toinen steinertaito osata!
Olin varma, että olin koulun sijasta hullujen huoneella. 

”kovempaa, Julia! Kuvittele olevasi rannalla. Äänesi pitää kuulua yli aaltojen pauhun”

Mutta kun ei täällä ole mitään samperin aaltoja! Teki mieli huutaa hyvin eriskummalliselle opettajallemme runon sijasta takaisin. Täällä on vain kauttaaltaan punainen kuolaava teinityttö, jolla ei olisi minkäänlaista puhevikaa, ellei suu olisi täynnä kiviä, ja joka miettii vain, että nolaa nyt lopullisesti itsensä luokan söpöimmän pojan edessä.

 

"Kun olette vanhoja, ymmärrätte paremmin ja tulette vielä kiittämään minua". – Opettajamme perusteli metodejaan useasti.
Mietin vain – kuinkakohan vanha pitää olla?
En nimittäin vieläkään ymmärrä. Jos muinainen Kreikkalainen puhuja pääsi legendan mukaan yli puhevaikeuksistaan huutamalla kivet suussa meren rannalla – kannattaako konstia harjoittaa vielä nykyajassa luokallisella teini-ikäisiä steinerlapsia?

 

Ainut mitä lopulta opin, oli etten ollut kivet suussa puhumisessa yhtä taitava kuin Demosthenes (383 eaa. – 322 eaa.) En saanut suustani ulos muuta kuin muminaa ja kuolaa.

 

 

P.s Olen oikeasti toteuttamassa uhkailemaani postaussarjaa nimeltä Steinertraumat. Ottakaa pliis huumorilla, Steinerkoulussa oli myös paljon hyvää 🙂

 

Tags: