Kesä on kyllä hieman aikaansaamatonta aikaa. Jotenkin tuntuu että asunto on koko ajan sotkuinen, vaatekasojen korkeus kohta katossa ja kahvikuppeja lojuu siellä täällä. To do –lista pitenee, mutta mitään ei yliviivata, kaupungilla juostaan pää kolmantena jalkana, muttei silti saada mitään hoidettua.
Aikamoista kesähuolettomuutta havaittavissa?

Vasta eilen asuntooni kärrättiin pyykinpesukone. Ei siis enää pyykkäysiltoja ystävien luona (vaikka se oli kyllä kivaa, mutta enpä oikeasti saanut sitäkään kovin usein aikaiseksi) ja toissapäivänä sain vihdoin aikaiseksi ostaa tänne imurinkin.

Sitähän ennen meillä oli Laurin kanssa imurin yhteishuoltajuus ja vaikka mitään huoltajuuskiistoja ei koskaan tullut, ajattelin että ehkä olisi kuitenkin hieman kätevämpää jos imuri oli 24/7 saatavilla sieltä omasta siivouskomerosta.

 

Täällä sitä nyt siis istutaan, pyykinpesukone hurisee taustalla, lattia on puhdas ja to do -listalta kaksi asiaa yliviivattuna. Tuntuu jo hieman paremmalta, mutta mietin kuitenkin tässä, että mitäs hittoa, Suomen kesähän on aivan liian lyhyt to do –listojen tuijotteluun. Heitetään se odottamaan syksyä jonnekin pöytälaatikkoon ja tehdään mieluummin kesän oma to do –lista. Sellainen mikä ei sisällä pyykinpesukoneita ja imurihuolia, vaan jotain ihan muuta 🙂

 

 

 

 

 

Mekko – H&M
Takki – Zara 
Kengät – Converse*
Aurinkolasit – RayBan
Laukku – Chanel

Kuvat: Kira Kosonen

Sisältää mainoslinkkejä*

Tags:

 

Tätä biisiä kuunneltiin Kiran kanssa autossa matkalla Hankoon ihan täysiä. Laulettiin mukana ja heiluttiin epämääräisesti. Kuunneltiin samaa kappaletta myös veneellä auringon paisteessa kannella ja seuraavana iltana varmaan kymmenen kertaa putkeen loma-asunnossamme lounasseurueen kanssa kun oltiin vielä liian väsyneitä liikkumaan. Samainen kappale soi myös muutaman(kymmenen) kertaa mökillä, päivällä ja aamulla. Ehkä myös kotimatkalla takaisin Helsinkiin. Päätettiin Kiran kanssa että kai se on meidän kesäbiisi.

 

Mitä musiikkiin tulee, olen kyllä hyvin kaikkiruokainen. Eniten saatan fiilistellä vanhoja rokkibiisejä jos sille tuulelle satun, mutta kaikki muukin menee kyllä, kaikki kunhan jokin siinä melodiassa, tai sanoissa kolahtaa. Ja sitten kun kolahtaa niin biisiähän voi kuunnella vaikka sata kertaa. Niin kauan kunnes kyllästyy ja jos ei kyllästy, niin sitten saa jäädä soittolistaan koko loppuelämäksi.

 

                         En ole vielä keksinyt mikä tässä biisissä on, mutta hyvä fiilis siitä ainakin tulee. 

Ihana Hanko, mieletön viikonloppu, aurinko, ystävät ja mökki.

Pidennetty ja se odotettu viikonloppu kohteli meitä hyvin. Sain kaiken mitä tilasin ja enemmänkin. Yllämainitut asiat ja muutamia juonikäänteitä.

Kameraa en kantanut mukana, koska joskus pitää olla siitäkin lomalla ja nauttia enemmän hetkestä, mutta koska kamerapuhelinta ei lasketa, eikä sen käyttöä edes huomaa niin tässä teille muutamia kuvia sen kätköistä.

Loma-asuntomme Hangossa oli loistava valinta. Ihana tunnelmallinen, tilava ja kotoisa. Täydellisellä sijainnilla, kerroimme kaikille että vain kolmen minuutin kävelymatkan päässä kaikesta, vaikka oikeasti siinä taisi mennä ainakin 7 minuuttia ja takaisin tullessa eksyttiin aina, joten sekin sitten vielä tuplana.

 

Venesatama oli tapansa mukaan täynnä veneitä ja juhlia. Ystävämme tulivat omalla veneellä, missä taisimmekin viettää suurimman osan ajasta. Kannella otettiin päivisin aurinkoa ja iltaisin tanssittiin auringonlaskussa. Tuntuu, että taidan vieläkin keikkua hieman kaikesta tuosta vene-ajasta.

 

HSF tuli myös nähtyä, torstaina vietimme siellä aikaa monta tuntia, mutta perjantaina ja lauantaina mieluummin omissa edes hieman rauhallisemmissa oloissa. Parasta aikaa oli mielestäni ehdottomasti illalliset Hangon ravintoloiden terasseilla, missä koko pöytäseurue sai pikarusketuksen vaikka kylvimme kaikki aurinkorasvassa ja vitsit olivat niin huonoja että välillä joutui piiloutua ruokalistan taakse häpeämään omia, sekä muiden juttuja.

Lauantaina olimmekin sitten jo niin väsyneitä, että hieman pienemmällä porukalla nautittiin vain aurinkoisesta päivästä, juotiin muutamat mimosat, ehkä Solitkin, istuttiin ystävämme villan terassilla, kunnes päätettiin jo kymmenen aikoihin kävellä läpi mölyisen ja vasta nousuhumalaan päässeen Hangon juhlakansan, suoraan kämpille ja nukkumaan 11 tunnin yöunet jotta jaksaisimme nauttia vielä seuraavan päivän mökkisuunnitelmista.

 

Yöunet osoittautuikin loistavaksi päätökseksi, nimittäin heti mökille päästyämme ruokailun jälkeen mökkiseurue riehaantui pelaamaan oma keksimää Aliasta, missä meni varmaan monta tuntia ja terassilla istuttiin huutonauramassa yöhän asti muutaman valkoviinipullon tyhjentyessä siinä samalla.

 

Seuraavana päivänä päiväsaunan, kesän ensimmäisen järviuinnin ja nopean grillilounaan jälkeen hypättiin onnellisen väsyneinä autoon ja ajettiin takaisin kaupunkiin. Peltomaisemien vaihtuessa kerrostaloihin vähän jo kaipailin takaisin mökkimaisemiin ja rentoon lomailuun, mutta on kaupungin kesäarjessakin omat puolensa ja onhan tässä vielä monet mökkiseikkailut, sekä festarit vielä edessä. 🙂

Tags: