Viinitiloja Stellenbosh alueella on jo pelkästään yli 150 ja lisää löytyy rypälekaupalla myös viereisiltä alueilta.
Silti viime viikon perjantaipäivällä yrittäessämme yhdelle suosikkitilalleni Delaire Graff viinitilalle, emme päässeet edes viinitilan porteille asti. Paikka oli kuulemma aivan täynnä. Sama homma viereisessä Tokara tilalla.

Sesongin ruuhka näkyy kyllä täällä keskustassa, mutta en osannut odottaa että se ulottuu myös n. tunnin ajomatkan päähän Western Capen provinssiin asti.
Onni onnettomuudessa. Meille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin kokeilla sokkona viereisiä tiloja ja ne kaikki olivat onneksemme ihan mielettömän ihania! 
Sympaattisessa Zorgvlietissa maistelimme viinejä pihapuun alla ja silittelimme hevosia laitumella. Glennely tilalla lounastimme juuri avautuneessa ravintolassa ja kaikkien meidän annokset olivat suussa sulavia. Myös maisemat olivat enemmän kuin kohdillaan.
Muutaman euron viinit ja hulppeat vuorimaisemat saavat edelleen joka kerta suomalaiset ällistelemään näiden tilojen olemassaoloa. (Olen edelleen sitä mieltä, että minun pitäisi ehdottomasti asua viinitilalla).

Todella hauska päivä isolla suomiporukalla. Kira pääsi mukaan juuri ennen lähtöään ja tuttavapariskunta Samu ja Vivianne, sekä Jens ja Nora olivat saapuneet kaupunkiin juuri muutamaa päivää aiemmin. Saara paikallisena ajoi autoa ja minä toimin kartturina.
Yleensä ehdimme koluta n. viisi viinitilaa, mutta ruuhkan takia kävimme tällä kertaa vain kolmessa.

Jos kaipailette enemmän vinkkejä viinitilakierrokselle Stellenboshissa, kattavampi viinitilapostaus vinkkeineen löytyy vanhoista postauksistani täältä. Postaus Delaire Graff –viinitilasta löytyy täältä.

Lisäisin vanhoihin postauksiin ainoaksi vinkiksi vain, että tulosta viinitilakartta etukäteen netistä ja sesongin aikaan lähde tosiaan mahdollisimman ajoissa, varaa lounaspöytä etukäteen suosituimmista paikoista, mutta seikkaile myös pienemmissä viinitiloissa. Ikinä ei tiedä millainen maailmaa avautuu viinitilan porttien toiselta puolelta.

 

Hyvää vuotta 2017!  Tai no, hyvää kolmatta vuoden 2017 päivää. Täällä olen hieman menettänyt ajankulun ja se onkin parasta mitä lomalla voi tapahtua.  

Uuden vuoden juhlat olivat aikamoiset, joten viime päivät ovat menneet todella rauhallisissa merkeissä. On tehnyt hyvää vain juoda vihermehuja, käydä salilla ja syödä vesimelonisalaatteja. Olo on jotenkin todella rentoutunut ja seesteinen. Mikään ei oikein voisi olla paremmin juuri nyt. Paras fiilis aloittaa uusi vuosi, eikö?

 

Tänään on osan suomiporukkamme viimeinen päivä, joten suuntaamme pöytävuoren toiselle puolelle Newlands -alueelle syömään illallista Myoga ravintolaan pitkän kaavan mukaan. En ole ennen käynyt kyseisessä ravintolassa, mutta Saaran poikaystävä kehui sen lähes gastronomiseksi taivaaksi, joten odotukset ovat korkealla.

On vaikea muutenkin pysyä mukana kaupungin ravintolatarjonnasta. Koko ajan tulee lisää uusia hyviä paikkoja! Pitää ehdottomasti päivittää Kapkaupungin ravintolalista –postaus heti loman loputtua 🙂

 

P.s Ei uuden vuoden lupauksia. Paitsi ehkä voisin oppia tavan jättää tietokoneen useammin toimistolle ja kännykän näpräämisen vähemmälle. 

 

 

Dress – Hunkydory
Photos: Kira Kosonen


 

Hyvää uutta vuotta kuumasta Kapkaupungista.

Meillä on täällä Saaralla ja Ryanilla juhlat. Tropiikkiteemaiset kotibileet, missä drinkeilläkin on omat uimarenkaat ja niitä on saapunut juomaan yllättävän moni suomesta! Laskeskelin juuri, että täällä on tänään yhteensä 15 suomalaista! Haha, näissä bileissä taitaa pärjätä kohta paremmin suomenkielellä kuin englannilla.

 

Koko päivä on mennyt koristellessa taloa kukilla ja etsiskellessä hulavanteita. Pojat ovat kantaneet kaikki musavehkeet alhaalta terassille ja tytöt ripustaneet lyhdyt ja koristeet. Nyt kaikki alkaa olla pikkuhiljaa valmista ja juhlat voivat alkaa! Asteita näyttäisi olevan mittareissa +29, joten alkuillan juhla-asuna taitaa toimia pelkkä kukkaseppele bikinien seurana.

 

Toivottavasti teilläkin on hauska ilta. Virtuaalinen yläfemma missä ikinä olettekaan ja iso kiitos ja kumarrus teille tästä vuodesta! Olen äärimmäisen fiiliksissä, että edelleen niin moni jaksaa touhujani blogin kautta seurailla ja toivon että pysytte matkassa myös ensi vuonna.
 

Illan rientoja voi seurata snapchatista ja Instagramista nimimerkillä @juliatoivola

 

HAUSKAA UUTTA VUOTTA <3