Päädyttiin sitten ampumaradalle. Olen aina halunnut kokeilla sitä ja innoissani kuin pikkulapsi odottelin tätä reissua. (pikkulapset ja ampuminen samassa lauseessa..)
Matkalla radalle läpi kauniiden vuorimaisemien jossain vaiheessa minun ja kanssamatkustajieni komminikointi ylti jopa sille tasolle, että minulle valkeni kyseessä olevankin jokin haulikkoklubi. 
Ei pieniä käsiaseita, ei mitään sellaista. Vain haulikkoja. 
Loppumatka menikin sitten miettien kaikkia mahdollisia variaatioita miten onnistuisin vahingossa ampumaan itseni, tai vähintään kaikki muut.
 

 

 

 

Ja ei se ihan helppoa ollutkaan. Hengissä säästyttiin silti. Haulikko oli niin voimakas, että joka kerta kun painoin liipasinta meinasin horjahtaa taaksepäin. Okei, tai sitten minä olen vaan todella heikko, nimittäin kukaan muu ei horjahtanut. Samperi.
Tasapinon lisäksi piti yrittää muistaa asento, molemmat silmät auki, tukea poskella asetta, mitä samalla yritit painaa tiukasti olkapäätä vasten. Yritä siinä sitten vielä osua lentävään kiekkoon taivaalla.
Osuin silti. Jee. osuin jopa kahteen, mutta sitten meidän opettaja pakotti minut lopettamaan, koska poskestani alkoi vuotamaan verta.
Hienoa, kuka onnistuu pitelemään haulikkoa niin väärin, että saa haavan poskeensa.

Lauri tallensi videolle mahtavat horjumiseni ja toisen osuman.

Jokatapauksessa meillä oli todella hauskaa ja voisin joskus kokeilla tätä uudestaankin. Kaikista hienointa oli kuitenkin se, että Saara, joka ei ole koskaan edes pidellyt asetta ennen voitti koko kisan kuudella osumalla. Pojat (armejan käyneet pojat) saivat viisi ja neljä osumaa.
 

 

 

Ja kaikki pasifistit siellä voitte huokaista helpotuksesta. En ole mikään asehullu, eikä minusta koskaan sellaista tule koska olin niin surkea.

Täällä on viimepäivinä ollut kuuma! Aurinko porottaa ja otsa palaa. Sain terassilla nautitun aamiaisen aikana hankittua itselleni niin kauniit t-paita rajat, että oksat pois. Söin muuten aamiaiseksi kananmunapuuroa- tai siltä se ainakin näytti. Oikeasti siinä oli kylmää turkkilaista jugurttia, pinaattia ja pari häränsilmäksi paistettua lämmintä kananmunaa päällä. Oudoin ateria mitä olen koskaan syönyt.

Jokatapauksessa se aurinko. Niiin voimakas! Minä joka en hevillä pala, tai pahemmin aurinkorasvoista huolehdi lillun täällä nyt suojakertoimissa 40. Ruskeakin olen kuin rusina, vaikka vain kerran jaksoin oikeasti ottaa aurinkoa sen reilun tunnin verran.
 

 

 

 

Eilen taisi olla tähän mennessä kuumin päivä täällä. Pyhitttiin se pulikoitiin uima-altaassa, minkä jälkeen lähdettiin Robben islandille sivistämään itseämme vankilamuseoon, missä oppaiden englanninkielestä en saanut mitään selvää ja koko kierros oli aikalailla jonottomasta, istumista bussissa, tai änkeytymistä 40 muun ihmisen kanssa pienen selliin.
No kaivautuipa ainakin kouluajoilta unohdetut Nelson Mandela faktat taas tuoreeseen muistiin.
 

 

 

 

Huomenna isketään viinitiloille! Sitä olen odottanut.