ITKIEN PÖYTÄVUORELLA 18 maalis 2016
Table Mountain. Tuo majesteettisen maiseman Kapkaupunkilaisille luova vuori on reilu 1000 metriä korkea ja n. 3km leveä.
Olen tuijotellut sitä jo vuodesta 2011 lähtien ja joka kerta vannonut sinne kiipeäväni. Reittejä on monia. Nopeita ja jyrkkiä. Pelottavia, pitkiä. Tylsempiä ja pelkkiä rappusia. Mutta valitsit minkä reitin tahansa, on se varmasti oman kokemuksensa arvoinen. Kuka nyt ei haluaisi itse kiivetä yhdelle maailman seitsemästä luonnonihmeestä?
No näköjään minä. Vihdoin kun sain aikaiseksi sinne mennä, menin hissillä. Jep, sillä kaapelihissillä, mikä viuhahti yläilmoihin hirvittävällä vauhdilla – ja vielä pyöri ympäri siinä samalla. Oi, miten kiva ja nopea olikaan tuo 360 maisemaelämys siellä korkeuksissa! Mainitsinko jo, että hissin ikkunat ovat isoa lasia ja yksi niistä oli kokonaan avoinna? Olisinpa päässyt sen kohdalle, niin olisin voinut kurotella ikkunasta ja heilutella rusinan kokoisiksi kutistuville kerrostaloille. Tuntea olevani lintu tai jumala.
Tai ehkä ei.
Koska myönnettäköön – tuo muiden mielestä varmaan ihan tylsä köysilihissi nujersi minut täysin. Seisoin kyyryssä täristen sen kopperon keskellä ja mahdollisimman kaukana ikkunoista. Tuijotin varpaitani koko matkan ja rukoilin ettei se juuri tänään lahoaisi.
Eihän se hajonnut. Korkeankammoinen pääni vain taisi hajota.
Perillä pöytävuoren korkeuksissa oli jo paljon helpompaa. Vuoren huippu oli niin tasaista ja laajaa, ettei halutessaan edes tarvinnut olla lähellä reunoja. Ihan kuin olisi ollut maalla, mutta korkeuksissa. Siellä oli kahvilakin!
Pienissä alkutärinöissä lähdin sitten kävelemään eteenpäin. Reuna oli varmaan kymmenen metrin päässä ja siinä kohtaa taisi olla vielä aitakin, mutta silti kun kun poikaystäväni leikkimielisesti säikäytti minut, aloin itkeä.
Kyllä. Itkeä.
Tilanne oli niin absurdi, että aloin samalla myös nauraa. Kyyneleet valuen kikatin hervottomasti keskellä pöytävuorta. Poikaystäväni hämmentyneen ilmeen näkeminen sai minut nauramaan vain lisää, ja lopulta olin sellaisen hepulin kourissa, että jos Pöytävuorelle jaettaisiin porttikieltoja, olisin varmasti ensimmäisenä listalla.
Hepulista huolimatta, tuo taisi olla yksi lempipäiviäni koko reissulta.
Lopulta vietimme vuorella useita tunteja. Valtava paikka, täynnä erilaisia tasoja, kuiluja ja kivenmurikoita. Lähdimme kävelemään pois poluilta ja kauemmas turistimassoja. Löysimme omia nurkkauksia, missä vain istuskella rauhassa kivien päällä ja ihailla maisemia. Pitää päästä ehdottomasti uudestaan auringonlaskun aikaan!
(P.s Jos joku on aikeissa kohota vuorelle samaisella hissillä, niin varoitan (varsinkin sesongin aikaan) sen älyttömän pitkistä jonoista!
Meillä kävi tuuri, koska Pöytävuori oli ensin ”suljettu” pilvisien sään takia, mutta päivän selkeytyessä olimme miltei ensimmäisinä paikalla.
Table Mountainin nettisivuilta näkee reaaliajassa milloin hissi on toiminnassa. Valitkaa puolipilvinen päivä ja seurailkaa tilannetta).
// Crying in the Table Mountain.
I've always wanted to climb the table mountain, and now when finally I managed to go there, I used a cableway.
The cable car, which swish the air with high speed and rotate through 360 degrees at the same time. Oh, how nice is that panoramic experience! Did I mention that cable has large glass windows and one of them was completely open?
Yep, probably everybody else think’s that the cable car is boring, but I was so scared! I stood trembling in the middle, stared at my toes all the way up and prayed for my life. My afraid of heights made me pretty nuts there.
When we got up (safely of course) I felt a lot better.
Mountain top was so flat that it felt like I was in the land. I thought to my self that this is nothing, not scary at all. But when my boyfriend playfully scared me, I started to cry.
Yep. Cry.
The situation was so absurd that I began to laugh at the same time. Tears dripping i giggled like crazy in the middle of the table mountain. My boyfriend confuse face made me laugh even more and I just could not control myself.
In the end, we spent several hours in the mountain. We started to walk away from the paths and away from the tourist masses. We found our own corners, where we just sit on the rocks and admire the scenery. Have to go there again to see the sunset!
Despite the ‘crazy woman’ incident, this day was one of the nicest day in the entire trip.