Täällä ollaan Tampereella ”ruokaretkellä” Kiran kanssa. Pyllähdettiin tänne jo hyvissä ajoin keskelle Lapin tunnelmaa, melko tuoreeseen Lapland –hotelliin. En edes tiennyt, että tällainen tunnelmallinen huopatossu täällä suoraan Tampere-taloa vastapäätä sijaitsee. 

Poronsarvien ja taljojen koristelema, modernin tyylikäs hotellin ravintola tarjosi meille vielä maittavan salaattilounaan. Juoksin siinä sitten miltei kurkut vain lautaselta lentäen innoissani sitä hotellin terassille nauttimaan – olemme saaneet jo niin monta ihanaa alkukesän hellepäivää, mutta itselleni tämä oi ehkä vasta ensimmäinen.

Aurinkoterassi, salaatti ja lasi kylmää valkoviiniä. Ei oikein kiire vielä minnekään.

 

Itse reissun agenda – syypää Tampereella lymyilyyn on Hella & Huone. Yksi Taste of Helsingin –ruoka/ravintola/gourmetfestivaaliin osallistuva ravintola. Olemme täällä siis tekemässä ikään kuin pientä varaslähtöä tuleviin festarimakuihin! Ei yhtään hullumpi homma <3 

Tags:

Hyvän ravintolan metsästäminen Kapkaupungista ei todellakaan ole vaikeaa. Itseasiassa jätä housujen vyö kotiin, äläkä edes muista vaa’an olemassa oloa. Heittäydy ruokalomalle, nimittäin täällä jos missä, ruoka on todella hyvää, tarjonta laaja ja hinnat kohtuullisia.

Mitä ikinä etsiikään rennosta kahvilasta hienompaan fine diningiin, se löytyy. Terveellisiä superfoodeja, parhaita hampurilaisia, mehevää pihviä, maukkaita mereneläviä, monikulttuurisia makuja, Innovatiivisia kokeiluja ja perinteisempiä ruokia?
Tässä muutamia.

 

Illallista & lounsta:

• De Grendel (suosikki!)
Alle 30 minuutin ajomatkan päässä keskustasta on ravintola viinitilalla. Tästä tuli heti uusi lempparini. 3 ruokalajin illallinen maksoi vain 20 euroa ja oli niin täydellistä joka suupalalla. Aivan upea paikka kauniilla näköalalla. Kannattaa varata pöytä.

• Bascule (suosikki!)
Kutsumme tätä salapaikaksi. Se on keskeisellä sijainnilla Waterfront alueella, mutta piilossa jahtilaiturin luona. Ravintolassa ja on rento terassi ja sieltä saa mitä parasta tapasta! (Suosittelen ainakin perunalohkoja, sienirisottoa).
Edit. terassia ei enää ole 🙁

• The Royale Eatery (suosikki!)
Edelleen parhaat hampparit. Long Streetillä sijaitseva The Royal on joka kerta ”pakko käydä ainakin kahdesti” –paikka. 
Oma postaus tälle löytyy täältä.

• Kloof Street House
Mielettömän kaunis ja tunnelmallinen ravintola Viktorian aikaisessa talossa satumaisella puutarhalla. Hyvä ruoka ja osaava palvelu. Kannattaa varata pöytä.

The Roundhouse
Ihan mieletön sijainti vuoren juurella. Ulkoterassi sijaitsee laajalla ja kauniilla nurmikkoalueella. Ruoka on hyvää ja palvelu rentoa. Täällä tekisi mieli viettää koko päivä. (Pöytävaraus kannattaa).

• Umi
Sushia kauniissa Camps Bayssa auringonlaskun aikaan? Mikään ei voisi olla parempaa. Tämä hieman hintavampi (mutta ei silti suomen hinnoissa) on tyylikäs ravintola ja tarjoaa paljon erilaisia japanilaisia makuja. Suosikkina simppeli pinaattisalaatti ja beer marinated beef fillet, nam! Sushit eivät olleet yhtä maukkaita, joten kannattaa keskittyä näihin muihin annoksiin listalta.
Kannattaa varata pöytä auringonlaskun aikaan läheltä terassia.

• Test Kitchen
2015 Maailman top 50 ravintolan sijalla 28 kiikkuva Test Kitchen oli kulinaarinen elämys! Tänne kannattaa varata pöytä toooodella ajoissa. Ja tarkoitan nyt kuukausia etukäteen. Oma postaus ravintolalle löytyy täältä.

 

Kahvilat:

• Giovanni’s
Täällä on tullut syötyä niin monia aamiaisia. Ideana on valita oma leipä korista ja antaa se täytettäväksi liha/juustotiskille. Otan aina croissantin eri juustoilla, kinkuilla ja salaateilla. Kastikkeeksi sinappimajoneesia ja kahvilasta cappuccino. Paikka on deli-tyyppinen Italialainen kahvila, vain muutamalla istumapaikalla. Aina täynnä.

• 
raakaherkkuja, protskupannareita, supersmoothieita, smoothribowleja, terveysaamiaista. Ihan paras paikka ennen salia tai sen jälkeen.

• Baked
Suloinen kahvila, suppealla mutta herkullisella listalla. Tarjoilee aamiaista ja lounasta. Lammaspizza oli herkkua.

• Eden Cafe
Jos eksyy BigBayn puolelle ja nälkä iskee rannalla, kannattaa kahvilarivistöstä valita Eden kahvila.
Paikka on todella simppeli, mutta listalta saa mm. Syntisen hyvän nacholautasen, mehukkaita hamppareita ja sussasulavia kanelilettuja!

• Sexy food
Terveellinen vege, raakaruoka, salaatti, brunssi – trendikahvila.

• Old Biscuit Mill
Viikonloppuna must see –ruokamarkkinat. Pikkuisia ruokakojuja ja mahtava tunnelma.

 

Drinkkejä (&ruokaa):

• Yours Truly
Jos kaipailee nuorekasta meininkiä ja söpöjä skeittipoikia, niin nuorison suosimassa Yours Truly –kahvilassa kannattaa käydä viikonloppuiltana juomassa oluet, tai miksi ei päivällä myö pikku lounaalla. Ihana puutarhamainen terassi. (P.s paikka on aina ihan tupaten täynnä, samassa rakennuksessa on suosittu hostelli).

• The bungalow
Hillitympi rantaravintola. Jos kaipailee rauhallista rantamaisemaa on tämä kiva valinta. Saa myös illallista.

• Grand Cafe
Toinen aivan rannan tuntumassa sijaitseva ravintola. Täällä voi upottaa varpaat rantahiekkaan ja siemailla viiniä merta tuijotellessa. Ruoka ei ole niin hyvää kuin muutama vuosi sitten, mutta se ei vie pois merinäköalaa ja drinksuttelumahdollisuuksia.
Edit. Paikka on juuri uusittu, joten kannattaa käydä testaamassa.

• Cafe Caprise
Edelleen kovan suosion illalla drinkkibaarina omaava Camps Bayn hittikahvila on myös kiva lounaspaikka.

 SkyBar Cape Royale
Cape Royale hotellin kattoterassilla on suloinen pieni uima-allas alue ja valkoisia loosseja.

• Shimmy Beach Club
Iso ulkoilma yökerho on myös päiväsaikaan kiva paikka hengailla ja juoda muutamia mojitoja. Sunnuntaisin täällä kai vieläkin soittaa Coldfish ja sitä hauskempia sunnuntaijuhlia saa kyllä hakea.

Muita hyviä ravintoloita:
Chefs warehouse
Asoka
5 rooms
Cafe Paradiso
Willoughby (waterfrontin paras sushiravintola. Kannattaa testata fried rice sushia ja salmon roseseja <3)

 

LUE MYÖS: KAPKAUPUNGIN RAVINTOLAT OSA 2
 

 

// Hunting a good restaurant in Cape Town is not difficult. Leave your belt home, and do not even remember that scale exist.
Here are a few good places to go.

Dinner & lunch:

• De Grendel (favorite!)
A 30-minute drive from the center is a beautiful vineyard restaurant. This is my new favorite. 3-course dinner was only 20€ and was perfect every mouthful.
Have to book a table.

• Bascule (favorite!)
We call this secret place. It has a central location in the Waterfront area, but hidden near to the yacht pier. The restaurant has a nice terrace and tasty tapas! (I recommend a potato wedges, & risotto)

• The Royale eatery (favorite!)
Yep, BEST burgers! I have to go here at least twice every time I visit Cape Town. You can find my Royale post here.

• Kloof Street House
So beautiful and cozy restaurant in a Victorian house with a fairy-lit garden. Good food, friendly staff. Remember to book a table.

The Roundhouse
Located in the glens of Table Mountain. Beautiful outside dining area and great food.

• Umi
Sushi in a beautiful Camps Bay at sunset time? Nothing could be better. This is a little expensive but very stylish and tasty Japanese restaurant.

• Test Kitchen
2015 the world’s best restaurant no. 28
Test Kitchen was a culinary experience!  Have to book a table months in advance.

Cafes:

• Giovanni’s
The idea is to choose your own bread and let it be filled with meat / cheese counter. I’ll always go with croissant, cheese, ham, salads and mustard mayo.  

• 
Raw food, protein pancakes, super smoothies, healthy breakfast etc. Just the perfect place before or after gym!

• Baked
Cute little cafe, in a small but delicious menu. Serves breakfast and lunch.

• Eden Cafe
If you go to BigBay side choose Eden cafe.
The place is really simple, but they serve sooo good nacho plates and homemade cinnamon pancakes!

• Sexy food
A healthy organic, vege, raw food, salad, brunch, trend cafe.

• Old Biscuit Mill
This is a must-see weekend food market. Great vibe.

Drinks (& food):
Yours Truly
The bungalow
Grand Cafe
Cafe Caprise
SkyBar Cape Royale
Shimmy Beach Club

Also good places:
Chefs warehouse
Asoka
5 rooms
Cafe Paradiso
Willoughby

 


 

Uusia ravintoloita kohoaa Viron kaduille nopeammin kuin pullia uuniin. Menen aina pienimuotoiseen paniikkiin kun haluan vain ylensyödä ja testata niitä kaikkia.

Kaava on joka kerta sama.
Sormet sauhuten googlettamista, ravintolakartan laatimista, tripadvisorin pistevertailuja, google mapsissa etäisyyksien laskemista ja blogien ravintolakokemuksien lukemista. Menutkin osataan jo lähes ulkomuistista ja lopulta olen niin ravintolapäissäni, että ylimietin kaikkea.
Mikä pahinta – odotan ravintoloilta nappisuoritusta. Luulen olevani jossain ravintolataivaassa.

Aika usein minut myös potkaistaan pois sieltä pilven reunalta. Ravintola on kiinni, siellä ei ole tilaa, tai ei muuten vain vastaa outoja odotuksiani. Joskus kokemus on kuitenkin niin onnistunut, että salakavalasti odotukseni taas kipuavat seuraavalle kerralle kohti taivaita. 

Tällä kertaa testasimme seuraavat:

CRU
Hieman kalliimpi fine dining –ravintola vanhassa kaupungissa. Tunnelmallinen paikka ja moitteeton palvelu. Otimme neljän ruokalajin menun ja vaikka annokset olivat todella hyviä, jäi silti kokonaisuudesta puuttumaan se jokin wow –tekijä.

F-HOONE
Hieman Tallinnan keskustan ulkopuolella perushyvää ruokaa ja huoletonta tunnelmaa.
Rähjäisromanttisella trendialueella Telliskivi 60 sijaitseva iso hallimainen ravintola on kotoisa. Listalta löytyy vähän kaikkea ja hinnat siinä perässä todella edullisina.
Siinä kai se juju ja suosio piileekin. Ruoan hintalaatusuhde on enemmän kuin kohdillaan.

KOLM SIBULAT
Myös hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva kehuttu Kolm Sibulat on jälleen yksi hieman rennompi, mutta loistavaa ruokaa hyvällä hintalaatusuhteella tarjoava ravintola. Ribsit ja beef carpaccio olivat todella maukkaita. Ankanrinta kuulemma myös oikein hyvää. Ainut hieman laimeaksi jäänyt annos pöydässämme oli nuudelikeitto ankalla. Makua ei vain ollut tarpeeksi, vaikka kotitekoiset nuudelit olivatkin loistavia.
Tänne uudestaan.

LUSIKAS
Kolmen ruokalajin lounas osoittautui perushyväksi, mutta melko latteaksi. Alkukeitto ja pääruokapihvi oli ihan ok. Jälkiruoka niin makea, että siitä jäi valitettavasti yli puolet syömättä. En menisi ihan heti uudestaan, vaikka saattoikin vain olla, että ystävänpäivän lounastarjous oli huono valinta ja listalta saisi myös todella hyviä muita annoksia.

                                                                                                                                                                                                                    Muita hyväksi koettuja ravintoloita Tallinnassa:
Leib Resto & Aed (suosikkini)
Ribe (perusvarma)
Ravintola Ö (hurmasi täysin ensimmäisellä kerralla, mutta tästä on jo aikaa).

Seuraavaksi haluan testata: Kaks kokka, Salt, Mix ja Neh.
Millaisia ravintolakokemuksia teillä on ollut Tallinnasta?

                                                                                                                                                                                                                       // New restaurants are rising in Estonia like buns in the oven. Whenever I go there I panic a little. I just want to overeat and test them all. This time, we tested these:
CRU
Slightly more expensive fine dining restaurant in the old town. Idyllic location and good service. We took a four-course menu and although all the portions were really good, I still kind of missed that wow factor.
F-HOONE
Outside the center of Tallinn is trendy-area Telliskivi 60. Basic good food and really low prices.
KOLM SIBULAT
Also located just outside the city. Kolm Sibulat is relaxed place with good food and decent prices. Ribs and beef carpaccio were really tasty.
LUSIKAS
Three-course lunch turned out to be the ok, but nothing that special. Perhaps we made a bad choice with the menu?

Other good restaurants in Tallinn:
Leib Resto & Aed (my favorite)
Ribe (always good)
Restaurant Ö (completely charmed me at the first time, but this was a long time ago).