Terveyskahviloita kasvaa maailmalla kuin ituja idätysastiassa, ja vaikka meillä Helsingissäkin alkaa olla jo ihan kattava valikoima, on kysyntä silti suurta. Tuntuu, että kaikissa näissä vegekahviloissa on avokadoleipien lisäksi yhteistä kunnon jono ja kahvilaruuhka! Useimmiten kun kyseiset pikkukahvilat ovat täynnä smoothiebowlien kauhojia ja jokainen haluaa oman siivunsa siitä somessa hypetetystä toastista. 

Enkä yhtään ihmettele. On ihanaa miten kahvilakulttuuri on herännyt uuteen terveellisempään aikakauteen ja sokeripullalle saa paljon terveellisiä, mutta herkullisia vaihtoehtoa.
Ravitsevaa lounasta, raikkaita smoothieita ja suussa sulavia raakakakkuja.
Kyllä kiitos ja tuplana.

 

 

Uusimpana tulokkaana raakakakkurukouksiini vastasi Healthinki! Pikkuruinen Eiran kahvila kasvatti isosiskonsa punavuoreen vanhan ravintola Torin (r.i.p jallupullat) tiloihin ja avautui eilen raikkaan mintunvihreän, marmorin ja katosta roikkuvien ruukkukasvien koristelemana. Niin freesin näköinen kahvila ja mikä parasta – tilava!

Kävimme Kiran kanssa heti testaamassa lounaskulhot (quinoaa, grillattua vuohenjuustoa, kasviksia, avokadoa ja raikasta kastiketta – nam!) Sekä mansikka-mantelivoitoastin, mikä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana. Yllättävän freessi herkku makeannälkään. Pakko testata pian muutkin matelitoastit listalta.

 

Kahvila on avautunut hiljalleen, pitämättä itsestään sen suurempaa numeroa ja pääsimme sattumalta syömään paikalle ilman minkäänlaista ruuhkaa ja jonoa. (Bongasin uutiset avautumisesta ystävältäni somesta).
Ennustan kuitenkin, etten tule näkemään tätä kahvilaa enää koskaan näin rauhallisena – eikä se mitään, pieni hälinä on vain hyvästä. Kesällä pihalle tulee vielä iso terassi, joten iso plussa lisätilasta ja siitä, että pian voi nauttia lounaskulhonsa auringonpaisteessa ulkona. <3

 

Healthinki 
Punavuorenkatu 2
Avoinna:
ma-pe 8-17
la 11-17

Jos jotain olen oppinut Barcelonan reissuita on se, että hyvää hinta/laatusuhde –hotellia on vaikea löytää, parhaimmat ravintolat ovat kaukana turistialueista ja kaupunki on pullollaan taskuvarkaita.

 

Barcelona hotelliHotel Granados 83 & Rooma Mate Pau
Tällä kertaa asuimme tyylikkäässä Granados 83 hotellissa L’Eixample alueella. Lähellä paljon hyviä ravintoloita, katolla terassi uima-altaineen ja huoneet todella kivoja omilla parvekkeilla.
Vuonna 2013 yövyin ystäväni kanssa ihan keskustassa sijaitsevassa modernissa Room Mate Pau –hotelissa, mistä jäi myös todella positiiviset fiilikset. Kuten sanoin, hyvää hotellia on välillä vaikea löytää ja n. kuudesta Barcelonareissusta vain nämä kaksi hotellia ovat olleet kohdallani onnistuneita valintoja.
Room Mate Pau:n hinnat nyt n. 150€ yö ja Granados n. 240€ yö

 

RavintolaAlba Granados
Granados 83 hotellin lähellä Alba Granados -ravintola oli myöhäisen saapumisen jälkeen hyvä valinta. Söin pitkästä aikaa pihvin ja se oli suussa sulava. Listalta sai kattavasti myös tapaksia ja muita annoksia.


 

Tekemistä – Viinitilat Anna Codorniu
Barcelonassa riittää nähtävää, mutta täysin uutena kokemuksena pääsin vihdoin vierailemaan myös hieman kaupungin ulkopuolella viinitiloilla. Anna Codorniun vieraina, vietimme kokonaisen päivän Annan tilalla n. reilu 30 min matkan päässä keskustasta. Ehdottomasti yksi reissun hauskimpia päiviä. Lisää siitä täällä.
Tälle tilalle pääsee kätevästi myös junalla ja viinikiertueen hintakaan ei ole päätähuimaava. N. 12€ per aikuinen.

 

Ravintola Bellavista del jardín del norte
Toisena päivänä testasimme hullunkurisella sisustuksella varustetun jalkapallolegendan Messin melko uudehkon Bellavista ravintolan. Paikka oli kuulemamme mukaan todella suosittu, mutta pakko myöntää, että muutamalta tapasannokselta olisin odottanut enemmän makuja.
Jälkiruokana velvet cake oli kyllä ehkä parasta vähään aikaan saamaani kakkua. (Onneksi meillä oli treenihaasteemme puolessa välissä juuri sopivasti luvallinen ”cheat day” ja mussutimmekin Kiran kanssa kakkuja ihan onnemme kukkuloilla).

 

Junamatka BCN – MADRID
Kirjoittelinkin jo aiemmin täällä, miten kätevästi Barcelonan maisemat vaihtuivat Madridiin junalla.
Espanjan kattavaa ja modernia rataverkostoa kannattaa siis hyödyntää. Nopeaa ja halpaa.

 

BrunssiDomo eurobuilding Anna Brunch
Madridissa saavuimme suoraan NH hotelliketjun Domon Anna Codorniu brunssipöytään. Tässä kohtaa oli pakko käyttää taas Cheat day –korttia, nimittäin brunssi kesti kolme tuntia ja pöytää tuotiin kakkuja, sushia, ostereita, leikkeleitä, croketteja, munakkaita, hamppareita, friteerattuja katkaraputikkuja, jälkiruoka ym. Aika taivaalliset ruokaöverit. 
 

 

Hotelli Madridissa – Melia Galgos
Asuimme melko isossa Melia Galgos hotellissa. Peruskivat huoneet ja ihana aamupala.
Hyvä sijainti ja lähellä monia metroasemia.

Nähtävää – El Retiro Keskuspuisto
Vapaapäivänämme kävimme Madridin keskuspuistossa. Ihan mielettömän kaunis alue täynnä patsaita, lampia, museoita ja mm. Kaunis lasinen rakennus, eli Palacio de Cristal.

 

 

TerveyskahvilaPumb Green
Puiston jälkeen kävelimme vieressä Salamanca alueella sijaitsevassa BumpGreeniin terveyskahvilassa. Olin lukenut paikasta hyviä arvosteluja ja ne osuivat kyllä ihan oikeaan alkupalojen ja vihermehujen kohdalla, mutta pääruokana ainakin oma peruna/kananmuna/papusalaatti oli hieman liian sinappikastikkeen dominoiva. Muuten todella ihana paikka.
 

Ostoksia
Salamancan alueella on myös paljon luksusliikkeittä ja muita ostosmahdollisuuksia. Me ohitimme ne ja marssimme vain suoraan, minnekäs muuallekaan kuin Zaran lippulaivaliikkeeseen (Calle De Serrano kadulla).

Ravintola – Txirimiri
Viimeinen illallinen Madridissa syötiin La Latina alueen Txirimiri tapasravintolassa.
La Latina aluetta kutsutaan kuulemma ”tapaspaikkojen mekaksi” ja siellä on pieni ravintoloita vieri vieressä.
Edullista hintaluokkaa ja rentoa tunnelmaa oli ainakin Txirimirissä, missä naurettiin vedet silmissä pöydän notkuessa erilaisia tapaslautasia.

 

 

Näiden yllämainittujen lisäksi pyörittiin vielä Madridin muotiviikoilla, mutta muuten ei neljässä päivässä ehditty oikein muuta. Molemmissa kaupungeissahan riittäisi tekemistä, nähtävää ja ravintoloita vaikka millä mitalla, joten aina jää jotain odottamaan seuraavaa kertaa 🙂 

 

Matkan meille tarjosi Anna Codorniu*


 

Tekisi mieli taputtaa käsiä ja hyppiä tasajalkaa. Ihanaa, miten paljon meillä alkaa olla jo suloisia kahviloita ja uusia ravintoloita Helsingissä.
Ennen osasin koko kahvila/ravintolatarjonnan ulkoa – nyt niiden muistamisessa täytyy luntata.

 

Esimerkkinä yllä olevissa kuvissa, kuumaakin kuumempi KUUMA kahvila. Tunnelmallisen punavuorilaisen kahvilan hypetykseltä ei ole voinut välttyä, mutta onnistuin silti testaamaan kyseisen paikan vasta viime viikolla (kiitos Kiehl’sin yksityistilaisuuden, mahduin kerrankin sisään ja pääsin käsiksi kehuttuun avokadoleipään).

Ihana aamiainen, katosta roikkuvat kukkaruukut ja kaakeliseinä. Juuri sellainen kahvila, minkä ikkunalaudalle haluaa vain kahvikuppi kädessä tuntikausiksi unohtua.

KUUMA
Albertinkatu 6, Helsinki
ti-pe: 10 – 17
la: 10 – 16

 

 

Toiseen uutukaiseen tutustuin myös vasta hiljattain. Aivan keskustassa kaivokadulla sijaitseva WELL –kahvila.
Vaikka paikka on kätevästi kuntosalini ja toimistoni välissä, olen jotenkin onnistunut välttämään tämänkin.

Kasviskahvila, täynnä erilaisia täytettyjä leipiä ja muita herkkuja. Täydellinen paikka hakea eväät tai istuskella paikan päällä aamulla, päivällä, tai illalla. Plussaa aukioloajoista 🙂

WELL
Kaivokatu 10, Helsinki
ma-pe: 07 – 19
la: 10 – 18

 

 

Viimeisimpänä kokeilussa on ollut Ullanlinnan Healthinki. Täällä päin ei tule päivittäin pyörittyä, mutta kun ystävä ehdotti lounasta, oli pikku Ullanlinna-koukku ehdottomasti sen arvoista. Kahvila on pieni ja simppeli, mutta valikoima ihastuttaa lämpimillä lounaskulhoilla, smoothiebowleilla ja avokadotoasteilla. Testaamamme lounas; freekeh-kulho oli todella hyvää ja täynnä erilaisia makuja. Ehdottomasti uudestaan!

HEALTHINKI
Tehtaankatu 13, Helsinki
Ma–pe: 7.30–16
La 09–14

 

 

Kira listasi juuri kattavasti myös muita terveyskahviloita, eli jos kasvava kahvilatarjonta on teilläkin vielä huonossa muistissa, niin kannattaa käydä tsekkaamassa postaus täältä.

 

 

Kuvat minusta: Kira Kosonen