Poroskonssia maustevoilla ja vihreää teetä Himalajalta Kiseleffin talon historiallisessa miljöössä. Ei kuulosta ollenkaan pahalta eihän?

Eilen testasimme Laurin perheen kanssa Chai Wanin teehuoneen.
Olen varma, että jokainen joka astuu sinne sisään hämmästyy paikan tunnelmaa ja eleganssia.  Kauniit valkoiset pylväät kohoavat korkealle ja tummissa puupöydissä katettuna valkoiset teekupit.


 

Kokeilimme viikonloppuisin tarjoiltavaa teebuffetia. Buffettiin kuului valikoima pientä suolaista, sekä makeaa purtavaa ja kahta eri teetä.

Kahta? Minun mielikuvani teebuffetista oli pikemminkin kahtakymmentä eri teelajiketta, mutta mitä minä niillä kaikilla olisin edes tehnyt? 
Tee mitä meille tarjoiltiin oli niin hyvää, että muuta en olisi kyllä kaivannutkaan.

Täysin vakuuttuneeksi en valitettavasti tullut muusta tarjoilusta. Pienellä pöydällä lojui hieman sotkuisesti kolmea eri salaattia, muutamaa erilaista makeaa ja suolaista skonssia, pikkuleipiä, sekä hedelmiä ja croissanteja.  Parhaat oltiin viety päältä ja tarjottimilla oli enää muutamia jäljellä tai murusia menneistä.
 

 

Maistoin kuitenkin kaikkea. Kärkyin tarjoilijan toimia ja hyökkäsin pöydän kimppuun heti kun tilalle tuotiin uusia. Tyypillinen Julia buffetpöydässä. Kaikki tai ei mitään.

Päädyin lopputulokseen, että skonssit on tämän paikan juttu. Skonssit ja tee. Niitä minä tulen vielä tänne syömään joku päivä. Unohdan ehkä 23€ maksavan buffetin ja keskityn olennaiseen.


Kiva sijainti, kaunis ympäristö ja mukava henkilökunta (hieman sai tosin odotella), mutta ennen kaikkea ihanan rauhallinen ja rentouttava paikka. 

Kannattaa käydä täällä kupposella teetä, jos liikkuu senaatintorilla päin. 


Teehuone Chai Wan
Aleksanterinkatu 28

ma-pe klo 10.00 – 18.30
la klo 10.00-17.00 
su klo 12.00-17.00  


(tämä ei ole mainos)

Tags:

Viikon yllättäjä, tai siis edellisen viikon oli Solna -ravintola, missä käytiin syömässä Laurin perheen kanssa.

En ollut ennen kuullut kyseisestä paikasta joten jouduin pikaisesti googlettamaan sen.
Löysin ranskalais-eurooppalaisen keittiön, sijainnin yllättäen munkkiniemestä ja hyvät arvostelut.

Ravintola oli viihtyisä, täynnä asiakkaita ja me tapamme mukaan myöhässä. Pöydällämme oli viiden ruokalajin menut (rakastan yllätysmenuja!) ja luettuani tuon menun läpi oli kuola valua jo kauluksille.

Menu alkoi keittiön tervehdyksellä kylmällä savustetulla purjo-perunakeitolla. Yleensä en pidä kylmästä keitosta mutta tätä olisin voinut mieluusti syödä lisääkin.
Lusikoituani kulhon viimeistä pisaraa myöten sainkin eteeni jo toisen lautasen. Tattaricreppi. Ehkä kaunein lettuannos, mitä minä olen nähnyt. Annoksessa oli paljon jänniä makuja ja se oli aika hyvää, mutta ei lähellekään niin hyvää kun seuraava annos. Pohjanmeren turskaa pallon muodossa. Lautasella olevat sinisimpukat upposivat myös hyvin ja varastin ne omaan suuhuni Laurinkin lautaselta.
Tämä taisi olla koko pöytäseurueen suosikki.

yllättyneenä ja odotukset korkealla odotin pääruokaa ankkaa, mutta en harmikseni ehkä niin erityisesti pitänytkään siitä. Lisukesalaatti oli ihanaa, mutta koin annoksen jotenkin hieman raskaaksi ja asiaahan ei auttanut se, että seuraavaksi saatiin vatkattua brietä, mikä muistutti minua maultaan kovasti nokaretta voita. En ole nirso ja kaiken lisäksi vielä brien sekä voin ylin ystävä, mutta tätä en valitettavasti pystynyt syömään kuin muutaman pienen lusikallisen.

Aloin jo hieman huolestua oliko menun korkea nousu laskussa, mutta sitten sain jälkkärini. Jälkiruoan missä oli suklaamoussen lisäksi maailman parasta omenasorbettia. Kyllä parasta. Ainakin minulle. Se vei minut suoraan takapihalle oman omenapuun juureen syömään niitä alkukesän ensimmäisiä kotimaisia omenoita. – Jos siis meillä olisi ollut omenapuuta takapihalla.
Maksaisin nyt kulhollisesta tuota sorbettia vaikka kuinka paljon.

sorbetin jälkeen saatiin vielä ekstrana keittiön omatekemiä macaronseja ja kuulostaako jo turhan hehkuttamiselta, jos kerron, että en ennen tuota iltaa pitänyt macaronseista, mutta nämä saattoivat ehkä muuttaa mieleni.
Miten erilaisilta ne saattoivatkaan maistua kun ne ylimakeat pallerot mitä olen aikaisemmin yrittänyt väkisin jossain tilaisuuksissa haukata.

Kaiken kaikkiaan muutamaa pientä miinusta lukuun ottamatta tämä oli ihana ja yllättävä illallinen.
Täällä pitää käydä vielä uudestaan.

Olen aivan mieletön terassi-Tarja. En sellainen joka istuu naama punottaen maanantaikaljalla kello kahdesta jonnekin keskiviikkoon asti, vaan ihan vain nautiskelen ulkoilmasta. Istuen terassilla.

Parhaita ovat tunnelmalliset terassit, mistä saa hyvää viiniä, tai vielä parempaa – hyvää ruokaa.

En tiedä montaa tällaista, mutta olin melkein vihainen itselleni kun yhdelle (kaikki nämä kriteerit täyttävälle) sellaiselle reilu viikko sitten tallustelin. Ihan vaan sen takia, että olin tiennyt tämän paikan olemassa olosta, mutta ollut vain liian laiska koskaan käväisemään paikanpäällä.

Sushibar Korjaamo.

Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki vihreä nurmikko pihalla ja omenapuu siinä keskellä. Miksi omenapuu tekee minut niin iloiseksi, sitä en tiedä, mutta halusin mennä istumaan mahdollisimman lähelle sitä.


Sushibareista saa Helsingin parhaat sushit – tämän olen teille kertonut varmaan monesti, eikä heidän Korjaamon ravintola ole millään tavoin poikkeus. Popsin kornerimakit menemään alta aikayksikön ja nautin mielettömästi auringonpaisteesta ja kauniista pihasta.

Kun kaikki sushit oli syöty, käytiin poimimassa puusta omenat jälkkäriksi. Ne oli mielettömän hyviä omenoita.

Kannustan kaikkia istahtamaan terassille vielä kun voi. Kohta kyyhötetään kuukausikaupalla kaukana niistä, kun kinokset valtaavat kadut ja Korjaamon kaltaiset terassit kylmenevät käyttökelvottomiksi.  

 

Sushibar Korjaamo 
Töölönkatu 51 a-b
Aukioloajat:
Ma–to 11–22 (keittiö kiinni 21.30)
Pe 11–23 (keittiö kiinni 22)
La 14–23 (keittiö kiinni 22)
Su suljettu
Lounas on arkisin klo 11–15
Tags: