Täällä on kyllä ollut mielenkiintoiset säät taas vaihteeksi. Celsiusasteet saattavat heitellä +16 yhtäkkiä +30 ja toisinpäin. Nyt on ollut muutama päivä viileämpää, mutta viikonloppua kohden taas hellettä. Lauantaina ajattelimme ehkä lähteä päiväfestareille. Jos oikein käsitin festarit pidetään strutsifarmilla? Sinne on menossa kuulemma kaikki ja siellä on soittamassa kuulemma hyvät dj:t ja kaikki.
Strutsifarmilla.

 

Tämä on ihme paikka tämä CapeTown.

 

 

Eilen käytiin Saaran uudella työpaikalla. Upea toimistorakennus, missä kahvilassa oli paremman näköistä purtavaa kuin ravintoloissa. Katselin työntekijöiden rentoa meininkiä ja ihmettelin systeemiä, miten he aina saapuessaan ja lähtiessään painoivat sormensa sormenjälkitunnistimeen.
Taitaa olla kellokortit ihan menneen talven lumia täällä.

 

Saara kertoi, että joka perjantai työpäivän päätteeksi työntekijöille jaetaan muutama tunti ilmaista alkohlia. Niinkuin kevennyksenä työviikon päätteeksi.

Emme me edes baarissa työskennellessäni saaneet mitään tuollaista 😀 Tai edes perjantaipulloa. Saatteko te?
No, ehkä nuorempana se olisikin ollut hauskempi juttu.

 

Tiedättekö sen tunteen kun joskus vain tajuaa pysähtyä hetkeksi paikoilleen ja miettiä että; hitto onpa tämä mahtavaa.

 

Minä mietin noin varmaan kymmenen kertaa toissapäivänä kun olimme Ryanin perheen kanssa Johnny Cleggin ulkoilmakonsertissa Kirstenbosch –puistossa. Ei ollut mikään lämpimin päivä, eikä ollut edes aurinkoa, mutta puisto oli niin kaunis korkeine vuorineen ja jättimäisine puineen. Siellä aukiolla sitten nökötti konserttilava ja ihmiset istuivat piknikillä sen edessä. Kovin tottuneesti tietysti. Puistossa on ollut monia konsertteja aiemminkin, mutta minä vain tuijottelin vuoria suu auki. Tuntui kun olisin ollut jossain Jurassic Park maisemissa, tai ehkä jopa Maa aikojen alussa -piirretyssä. Olen aina halunnut olla Maa Aikojen Alussa piirretyssä.

 

 

Konsertti oli loppuunmyyty, mutta Ryanin äiti oli ystävällisesti ostanut meillekin liput jo aikaisemmin sinne. Ei minulla oikein ollut edes mitään hajua kuka Johnny Clegg oli. Joku suosittu Etelä-Afrikkalainen artisti, sen tiesin ja hyvin hän lauloikin ja hyvin mukava tunnelma oli siellä. Piti nousta illan hämärtyessä oikein ylös ja tanssia. Laulaa antaumuksella mukana, vaikka varmaan yksikään sana ei ainakaan täältä suunnasta mennyt oikein.

Oli ihan mahtava ilta.

 

 

Eilen ajettiin kiemurtelevia vuoriteitä lounaalle Hout Bayihin.
Minulla on viha-rakkaussuhde niihin teihin. Maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat, mutta samalla pelkää koko ajan että mitä seuraavassa mutkassa tapahtuu. Miksi aikuisiällä pitää koko ajan panikoida kaikesta?
Ei minulla nuorempana varmasti ollut minkään tien kanssa ongelmaa, oli se sitten kuinka korkealla, kapea, tai kiemurteleva tahansa. Sama korkeissa paikoissa: minähän tyyliin asuin lipputangon nupissa, mutta nyt en voi edes vuoristoradassa pitää silmiä auki.

 

Onneksi Saara taitaa vasemmanpuoleisen liikenteen ja vuoritiet jo mainiosti. Laskimme auton katon alas ja soitimme musiikkia.
Tukka vain ei hulmunnut mihinkään suuntaan, koska se oli liian tiukasti nutturalla.

Lounas oli mahtava. Niin simppeli annos kuin kalaa, perunoita ja sitruunakastiketta oli suussa sulavaa ja ehdottomasti maukkain kala-annos vähään aikaan. Rakastan sitä faktaa, että täältä saa hyvää ja tuoretta ruokaa.
Yksi parhaimpia puolia koko kaupungissa.