Rakastan toreja ja kauppahalleja. Värikkäät vihanneskasat ja tuoreet kalatiskit vetävät minua puoleensa kuin karkkikauppa lapsia ja kotiin lähteekin aina ruskeat paperipussit pullollaan perunaa ja parsaa, kalaa ja kevätsipulia. Joskus viereisestä kojusta tosin muutama leivoskin, mutta viime kerralla vain nämä simppelit salaattiainekset.

 

Lohisalaatti soija-inkiväärikastikkeella:

  • Loimulohta
  • Wakame merileväsalaattia
  • Kevätsipulia
  • Salaattia
  • Tomaattia
  • Avomaankurkkua

Jääkaapista löytyvistä aineksista tein vielä simppelin kastikkeen lohelle, sekoittamalla keskenään:

  • 1,5 rkl Soijaa
  • 1 rkl Kalakastiketta
  • 1 rkl Makeaa chilikastiketta
  • 1 tl Raastettua tuoretta inkivääriä
  • ja tilkka vettä.

 

Koska loimulohi on valmista syötäväksi sellaisenaan, ei tarvitse tehdä muuta kuin valmistaa salaattipohja, lisätä lohipala ja ripotella kastiketta melko reilusti lohen päälle. Lopuksi vielä kasa merileväsalaattia kruunaamaan annos.

Yksinkertaista, mutta todella hyvää!

Tags:

Viime keskiviikkona sain tosiaan kuvitteelliseen kesälistaani ruksittua vihdoin kohdan kesäpicnic.
Mietin mikä siinä kesti niin kauan – eihän se tavallaan muuta vaatinut kuin viestin ystäville ja nopean, mutta sotkuisen hetken keittiössä, missä valmistin muutamat picniceväät, kelmutin ne kummallisesti ja vein autoon vilttien, tyynyjen, Aliaksen ja muutaman kilisevän viinilasin kanssa.

 

Eira toimi lokaationa, seura oli loistavaa, eväät maistui ja hölmöille peleille taas naurettiin. Sain juuri sen mitä halusin – istua pitkään kesäillassa picnicillä nauttien täysin rinnoin yllämainituista.

 


 

Piknikeväät:

Broileri-pastasalaatti

Pennepastaa
Broilerinfileesuikaleita
Kirsikkatomaattia
Hillosipuleita
Iso ruukku rucolaa

Kastike:
puolikas sitruuna
hieman alle 1dl öljyä
1 rkl curryjauhetta
1,5 rkl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 tl provencen yritit –seosta
suolaa, mustapippuria

Laita pasta kypsymään kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kypsennä broilerinsuikaleet. Valuta vesi kypsästä pastasta ja huuhtele pasta nopeasti kylmällä vedellä. Anna kypsien broilerinfileiden jäähtyä.

Tee kastikse. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu kulhoon. Lisää kulhoon öljy, curryjauhe, sokeri, suola ja yrttiseos. Sekoita.

Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja hienonna n. 2 rkl hillosipuleita pieneksi. Sekoita tomaattipalat ja hillosipulit pastan joukkoon.

Lisää pastan joukkoon jäähtyneet broilerinpalat ja kastike. Sekoita koko salaatti varovasti, lisää hieman suolaa & pippuria ja siirrä jääkaappiin maustumaan. Lisää joukkoon rucola vasta vähän ennen tarjoilua.

 

Poronapit

(Ystävieni suosikki ja tämä resepti onkin näkynyt täällä jo useasti ennenkin, mutta kerta vielä :))

Poron kylmäsavurouhetta 150g
Punainen paprika
ranskankermaa 150g
tuorejuustoa (ruohosipuli, valkosipuli ym) n.100g
kevätsipulia & ruohosipuliad (puolikas pieni punasipulikin käy)

Silppua paprika & sipuli hyvin pieniksi kuutioiksi ja sekoita pororouheen, tuorejuuston ja ranskankerman sekaan, sekoita ja levitä ruisnappien päälle. Ripottele päälle ruohosipulia.

 

Cocktailtikut

Näihinhän nyt voi laittaa mitä vain ja tällä kertaa tikkuun päätyi:
ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaatti, basilikan lehti, mozzarellapallo ja osaan myös siivu leipäjuustoa.

 

Hedelmätikut

Ihastuin Vilman postauksessa näihin ja tein heti perässä. Toimi mielettömän hyvin lämpimässä kesäillassa ja näytti niin suloiselta kun vesimelonin pystyi kätevästi painamaan piparmuotilla sydämen muotoon.

Käytin näissä tikuissa pidempiä grillitikkuja ja seivästin vesimelonin kaveriksi pensasmustikoita, cantaloupemelonin viipaleita ja hieman persikkaa.

 

Pihvi. En ole ehkä yli vuoteen sitä ostanut, tai ravintolassa tilannut. Pihvi ei enää maistu. Ihan noin vain, en tiedä miksi.

Minulta kysytään usein mitä useimmiten syön arkena ja vastaus on pysynyt jo kauan samana; kanaa/kalaa ja kasviksia. Muuntelen tätä milloin mitenkin, vaihtelemalla kasviksia ja salaatteja, kastikkeita, mutta noin yleensä lautasella on jotakin tämännäköistä.

 

 

Simppeliä ja hyvää. Rakastan rouskuvia vihanneksia, raikkaita salaatteja ja maukasta kanaa, tai kalaa. Lihaa taidan tosiaan syödä vain jossain muussa kuin pihvin muodossa, vaikka olen varma että jostain todella hyvästä pihvistä edelleen nauttisin. Se on vain jotenkin jäänyt.

 

Viime aikoina olen siis tehnyt useasti kuvissa näkyviä uunikasviksia ja kanaa vuohenjuustolla. Sivussa se perus lempparini; jogurttipohjainen kastike tuomassa lautaselle vähän raikkautta.

 

Broilerin rintafilee ja uunikasvikset

4 kpl maustamattomia broilerin rintafileitä
suolaa, pippuria, yrttejä
oliiviöljyä

Vuohenjuustoa
Hunajaa

Porkkanaa
Parsakaalia
Paprikaa
Kirsikkatomaattia
Sokeriherneitä

  Jogurttikastike:
200g turkkilaista jogurttia
puolikas pieni kurkku raastettuna
pieni valkosipulinkynsi puserrettuna
suolaa
mustapippuria
sinapinsiemeniä rouhittuna (n.teelusikallinen)

 

Koska kokkailen aina hieman päänsisäisellä munakellollani on nämä ajat aika suuntaa antavia. Lisäksi lisäilen aina kaikkea vähän jälkikäteen, tökin ja tunnustelen. Menen ihan mututuntumalla, tai sekoilemalla.

 

Kuumenna uuni 200 asteiseksi ja pilko kasvikset. Kaada uunivuokaan tilkka öljyä, lisää kasvikset ja ripottele päälle pippuria/suolaa.
Itse laitoin ensin porkkanan ja parsakaalin annoin kypsyä n.10min ja lisäsin myöhemmin paprikan, sokeriherneet ja kirsikkatomaatit ja broilerin rintafileet päälle.

Broilerin ruskistin ensin pikaisesti pannulla molemmilta puolin ja maustoin. Päälle asettelin vuohenjuustokiekon, mihin lisäsin vielä hieman hunajaa ja mustapippuria.  

Kun kaikki oli uunissa annoin kasvisten ja broilerin kypsyä n.15-20min. 

 

Tags: