Helppo, maukas, monipuolinen, suosikkikastike.

Tätä kastiketta on soseutettu meidän taloudessa lukuisia kertoja. Ei pelkästään salaattiin, vaan ihan kaikkeen! Se sopii loistavasti kanalle, kalalle, erilaisiin bowleihin, kasvisruokiin salaatteihin. En ihmettelisi, vaikka laittaisin sitä joku päivä makaronilaatikkoonkin.

 

Kastike on oma versioni Healthinki-kahvilan lounasbowlin kastikkeesta. Kun söin kastiketta Healthinkissä ensimmäistä kertaa, jätti tuo vihreä soossi kaikki muut kulhon ainekset ihan varjoonsa. Niin hyvää se oli. Parasta tässä on, että se on myös hyvin muunneltavissa. Lisää halutessa vähän valkosipulia, ehkä cayannepippuria, tai chiliä. Laita sekaan muita yrttejä jne.

Olin niin ruokaonnellinen kun löysin tämän kastikkeen, joten toivottavasti teillekin on tästä edes ripaus kastikeiloa 🙂

 

 

VIHERKASTIKE:

1,5 dl oliiviölyä
0,5 dl omenaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
kourallinen tuoretta persiljaa
2 kevätsipulia varsineen
suolaa & pippuria
(lisää tarvittaessa tilkka vettä jos haluat kastikkeesta juoksevampaa, tai jos haluat vähentää öljyn määrää kastikkeesta).

Pilko kevätsipuli ja sekoita muiden ainesten joukkoon. Aja tehosekoittimella tasaiseksi. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.

Tags:

 

Tiedättekö mistä myös tietää, ettei ole oikein tullut kokkailtua kotona? Sen lisäksi, että jääkapissa on vain kauramaitoa, ei meillä myöskään ole enää yhtään tyhjää kauppakassia jäljellä varastossa. Siis niitä mitä normaalisti käytetään roskapusseina 😀

Kovin paljoa ei siis ole tultu käytyä ruokaostoksilla joten jouduin jopa ostamaan kaupasta roskapusseja. Ne ovat violetteja mustilla kahvoilla varustettuna ja tuoksuvat joltain laventelilta. Käteviä, mutta kyllä minä kaipaan jo tyhjiä kaupan muovipusseja ja täysinäistä jääkaappia.

 

Meidän kadulle on juuri muuten avautunut muutama todella kiva ruokakauppa, joten syksy ja kokkailut täältä ollaan tulossa! Sitä odotellessa, tässä teille vielä ne lupaamani lempparireseptiti blogiarkistojen kätköistä:

 

 

Appelsiini-fenkolisalaatti & teriyakilohi
(Tämä appelsiinifenkolisalaatti on yksi ikisuosikeistani. Sopii ihanasti kesäruokien kanssa. Kokeiltu on myös makkaran kaverina. Teryakilohi on myös lemppari).

Buddha bowl + sataykastike
(Kvinoapohjan päällä mieleisiä kasviksia. Helppoa ja ravitsevaa. Kokonaisuuden kruunaa täyteläinen pähkinäkastike)

Lohitasku
(Lohta, bataattia ja kevyempi versio coleslawsta 🙂 Reseptissä olen tehnyt lohinyytit leivinpaperille ja kypsentänyt uunissa, mutta veikkaisin että homma voisi toimia ihan yhtä hyvin foliossakin kesäkrillissä).

Parsapasta
(Parsaa, vuohenjuustoa ja sitruunaa?) Mikään ei voi mennä vikaan näiden kanssa 🙂

Lohi-tsatsiki wrap & mansikka-mozzarellasalaatti
(Täydelliset piknikeväät)

Paistettu kuha –ja kevätsipulikastike
(Kunnon kesäkeittiöruoka. Kuhaa, uusia perunoita ja maukasta kastiketta :))

Salaattitacot jauhelihakastikkeella
(Simppeliä, mutta maukasta)

Kesäkurpitsapasta
(Ysibarin kanapastan Pollo Limonellon innoittamana tehty kevyempi kasvisversio).

Bataattiburgeri feta-tsatsikikastikkeella
(Pihvi ja bataattikiekot vain grilliin ja muut ainekset kesäpöytään odottamaan hampparin kokoamista).

Smoothiekakut
(raikas kesäherkku. Suosikkini edelleen näistä tuo mango-inkivääri versio)

 

 

 

Lue myös:
6 x kesäsalaatti
Kaikkien lempikeittojeni reseptit

Tags:

 

Terveiset kovin hiljaisesta kotikeittiöstämme, mikä on kesän ajan toiminut lähinnä kahvinkeitto paikkana. Eilen tein pitkästä aikaa mozzarellajauhelihakastikiketta ja mietin siinä samalla, että vähän kyllä harmittaa etten ole pystynyt jakamaan teille reseptejä yhtä tiuhaan tahtiin kun ennen. Syy on yksinkertainen – en ole ehtinyt/malttanut viettää aikaa keittiössä.

Kesä on sitä aikaa kun picniceväät voittaa kuuman kotikeittiön ja ravintolan terassilla nautittu valmis annos päihittää kauppareissun. Mökilläkin kokkaillaan enimmäkseen vuosien varrella tutuiksi tulleita suosikkeja. Perunoita, kalaa ja kesäsalaatteja <3

 

Tästä sainkin idean koota arkistoista teille listaksi tähän alle helppoja kesäreseptejä. Arkistojen aarteita, mitkä toimivat mainiosti kesäkaudella. Aloitetaan salaateista 🙂
(Reseptejä oli sen verran paljon että pakko hieman kategorioida).

 

 

Rapea aasialainen salaatti
(Ah, vanha suosikkini! Raikas, mutta maukas. Sopii hyvin aasialaisten ruokien kaveriksi tai lisukkeeksi kesäpöytään).

Caesarsalaatti itse tehdyllä kastikkeella
(Tämä klassikko ei esittelyjä kaipaa. Salaatti on parasta kun kastikkeen tekee itse).

Kukkakaalisalaatti
(Kesäpöydän uusin tulokas. Kuin perunasalaatti, mutta kevyempi versio käyttäen perunan tilalla kukkakaalia. Sopii grilliruuan kaveriksi :))

Rapunektariinisalaatti
(Tässä on ihana majoneesisrirachakastike <3)

Parsakaalilaatti
(Tämän salaatin juju piilee pinjansiemenissä, rusinoissa, granaattiomenansiemenissä ja jugurtissa. Kuulostaa hassulta yhdistelmältä parsakaalin kanssa, mutta uskokaa pois tämä on ainakin omasta mielestäni aivan ihana!)

Terveellinen lohisalaatti
(Simppeli, mutta aina toimiva!)

 

 

Lue myös:
Kaikkien lempikeittojeni reseptit

Tags: