Tänään on ollut hyvä ystävänpäivä. Paras sanoisinko.
Käytiin syömässä ihanaa ruokaa ravintola Demossa, Lauri yllätti minut vielä ihanemmalla lahjalla ja (tämä nyt ei ihan kuulu samaan kastiin), mutta Verkkokaupassa joku mies tuli pyytämään minua treffeille – vaikka Lauri seisoi siinä vieressä. Se oli kovin imartelevaa, joskin hieman outoa ja kiusallista. Mutta piristävää.
En suostunut, mutta hymyilin.

Demo yllätti erittäin positiivisesti. Paikka oli tunnelmallinen ja rento. Palvelu enemmän kuin mahtavaa ja ruoka todella, todella hyvää.

Tilasimme neljän ruokalajin menun. Menu sisälsi keittiön pienen tervehdyksen jälkeen artisokka-alkukeiton, sen jälkeen savustettua ankeriasta, pääruuaksi possua ja jälkiruokana kahvijäätelöä- ja kakkua, (sekä joitain muita kahvi variaatioita minkä virallisista nimistä minulla ei ole mitään hajua).
Sen tiedän kyllä, että oli kyllä elämäni parasta artisokkakeittoa, ankeriasta, possua ja kahvijälkkäriä.
En tosin väitä ettäkö kokemusta varsinkaan ankeriaasta olisi kovin paljoa, mutta kokonaisuutena menu menee helposti keikkumaan ruokahistoriani kärkipäähän.

Huomasi kyllä siinä kaiken ruokaonnellisuuden keskellä, että maut ja tekstuurit oli tarkkaan mietitty ja kaikki sopivat loistavasti yhteen. Ei ihme että ravintolalla on Michelin-tähti. Pidin myös siitä että kokki tuli itse keittiöstä tarjoilemaan pääruuan.

Plussaa täytyy antaa vielä mahtavista viineistä ja miinusta minulle siitä, että kerroin Laurille ankerias annoksessamme muutaman kalmarin lonkeron olevan peräisin ankeriaasta. En tiedä mistä se tuli, mutta ainakin mielikuva ankeriaasta pikkuruisilla lonkeroilla oli ihan mielenkiintoinen. Korjasin kyllä virheeni  nopeasti, mutta nyt Lauri ei suostu uskomaan etten erota kalaa mustekalasta.

Hintaa neljälle ruokalajille per henkilö tuli 64 euroa. Lisäksi vesi 4 € ja viinilasi 11,50 €
Erittäin kallista lystiä siis, mutta onneksi kaikki osui kohdallamme enemmän kuin nappiin joten laskua ei tarvinnut maksaa itkien.

Eräs päivä melko kauan aikaa sitten käytiin syömässä Laurin perheen kanssa Groteskissa. Groteski on minulle tuttu ennemminkin kesän ihanasta sisäpihaterassistaan – mikä on tosin aina aivan liian täynnä. Syönyt olen sisällä ehkä kerran joskus kaukaisuudessa, mutta varhaisdementoituneilla aivoillani tätä en ole kykenevä muistamaan.

Puhtaalta pöydältä siis lähdettiin ja alkupaloiksi siihen tuotiin silakkaa. En yleensä syö silakkaa, joten voin sanoa valehtelematta tämän olleen parasta syömääni. Olisin halunnut toisen lautasellisen.

Eniten minut teki iloiseksi kuitenkin viini.
Ennen pääruokaa pyysin tarjoilijalta toisen lasin aiemmin tilaamaani rieslingiä. Tarjoilija ehdotti että voisi tuoda minulle toissapäivänä avaamaansa vuoden 97 itävaltalaista rieslingiä samalla hinnalla. Viiniä ei löydy listalta ja se pitäisi juoda pois ettei menisi hukkaan. Juon useimmiten vain juuri tuon rypäleen viinejä, joten totta helkkarissa halusin 97 vuoden huippusadon itävaltalaista rieslingiä, jonka nimeä en nyt tietysti muista.
Tarjoilija kantoi pöytään jättimäisen pullon. Varmaan melkein viiden litran. Ei ihme, että sitä oli hieman vaikeampi tyhjentää.
Tuo jättipullon valkoviini oli ehkä parasta koskaan juomaani. Olin aivan innoissani, hyvä kun pysyin tuolillani. Tarjoilija toi vielä toisenkin lasillisen.

Ruusujen jälkeen tulee kuitenkin aina vähän risuja.
Pääruuat oli hieman vaisuja. Todella yksinkertaisia. Maut – tai pikemminkin se yksi ja ainut maku oli kyllä hyvä, mutta kaiken kaikkiaan liian tylsää hintaansa nähden.

Pelkän palvelun ja alkuruokien takia voisin kyllä tosin tulla jo uudestaan.

Huomenna on taas pitkästä aikaa ravintola-ilta. Isolla ihanalla ystäväporukalla mennään syömään ja lasillisille jos muutamillekin. Tuntuu etten olisi nähnyt ketään ikuisuuksiin ja nyt olen ihan into piukeena täällä. (Miten outo sana).