Fetaisa Fafas 11 touko 2013
Jatketaan ruualla. On pakko jatkaa.
Käytiin Fafasissa syömässä. Siinä uudessa Pohjoisen Rautatiekadun Fafasissa.
Kävin joskus IsoRoban Fafasissa myös, mutta en niin kovin tykännyt. Paikka oli pieni, falafenini kuiva ja sormet niin kohmeessa pakkasesta, että haarukka ei pysynyt kädessä.
No, nyt ei tarvinnut haarukkaa, kun ei tuotu edes lautastakaan. Sain vain käsieni väliin muhkean pitakababin. Tarkalleen ottaen feta, korianteri-pitakababin ja se oli hurjan hyvää!
Rohmusin sitä niin antaumuksella ja iloisena, että hymy ja pitakebabin kastike ulottui korviin asti. Sotkin kuin pieni porsas, mutta se ei haitannut.
Maistoin myös Laurin tavallista Fafas kababia ja melkein sanoisin sen olleen vielä parempaa.
Omani oli kyllä ihanan raikas, mutta Laurin todella, todella maukas. Ainut miinus minun pitassani oli fetan runsaus, vaikka fetaa suuresti rakastava ihminen olenkin. Itse kababin luulin taas olevan kebabia ja ihmettelin sen lihapullamaista ulkomuotoa, mutta mitä minä niistä tiedän. Tiedän vain sen että ensi kerralla on pakko ottaa se tavallinen pitakabab, tai ehkä uskaltaudun uudestaan falafelien kimppuun. Paikkahan nimittäin on kuuluisa juuri tuoreista raaka-aineista valmistetuista, suomen parhaista falafeleistaan.
Uudestaan tulen joka tapauksessa.
Onko teillä muita hyviä, tuoreita raaka-aineita käyttäviä, erilaisia ”pikaruokala” ehdotuksia Helsingistä?
Habanero 30 maalis 2013
Tiedättekö mitä Meksikon matkaltamme odotin ehkä eniten?
Ruokaa.
Tulisuutta, raikkautta, makuja, tekstuureja, mausteita! Mutta, ei. Ei ainakaan niissä paikoissa missä me söimme.
Kahden viikon jälkeen päällimmäiseksi kuvaksi Playa Del Carmenin ruokatarjonnasta mieleen jäi tasapaksu, mauton, tylsä ja ylikypsennetty ruoka.
Eikä vain minulle, vaan jokaiselle meistä kuudesta.
Hotellissamme ruoka oli kyllä hyvää, mutta se oli sellaista varman päälle pelattua. Buffeteista sai itse kerättyä lautaselleen parhaimmat maut, mutta ne mitä À la cartesta tilasimme jäi jotenkin tylsiksi.
Lähdimme muutaman kerran myös kokeilemaan kaupungille. Oli pihviravintolaa, kuuluisaa Mayojen ravintolaa, jotain netissä paljon kehuttua Meksikolaista ravintolaa, mutta kaikissa sama ongelma. Kypsyysasteen oli vähän sinne tänne ja lautaselta puuttui maut.
Jenkkituristit. Osoittelen nyt sormella vähän niihin päin. Sain nimittäin kuvan että heille tulinen ruoka ei oikein kelpaa. Aina kun olimme turistiretkellä ja opas kertoi meidän menevän lounaalle, piti hänen nopeasti aina lisätä perään, että ei älkää pelätkö ei ole tulista.
Ääääää! Teki mieli kirkua, miksi ei ole tulista? Eikö tulisuus juuri ole meksikolaisen keittiön sielu!
Niinpä me sitten eräänä päivänä järkeilimme että kävelemme hieman syrjäisimmille kaduille, etsimme sieltä tacokärryn minkä ympärillä on eniten paikallisia ja jos emme saa niitä makuja sieltä niin luovutamme.
No, tacokärry löytyi. Löytyi myös paljon kastikkeita sieltä. Oli punaista, keltaista, vihreää. Ottelin kaikkia varovaisesti koska en tiennyt mitä ne olivat. Viimeinen kastike oli jostain valkoista. Ajattelin että tuo on varmaan jotain papuvaahtoa (mitä hittoa on papuvaahto?) ja länttäsin kauhallisen taconi väliin.
Joo, se oli puhdasta habaneroa se.
Saa nauraa. Olin kai ansainnut sen moittimalla ravintoloiden maustehyllyn puutetta. Olisi pitänyt alun perin ymmärtää että Playa Del Carmen on turistikylä. Siellä ravintoloissa syö turistit ja jos haluaa paikallisia makuja pitää mennä sinne missä paikallisia on.
Söin yhden haukun tuosta tacostani, mutta voin kertoa että ennen kuin tulivuori purkautui suussani maistoin pikaisesti sen olevan kuitenkin oikein hyvää.
Yaxchessa, siinä Maya Cuisine –ravintolassa tarjoilija tuli ja nappasi meistä kuvan. Illan päätteeksi yllätykseksemme kuvat olivat ilmestyneet tequila pullon etiketeiksi. Pullon sai ostaa n.10dollarilla.
Ihan hauska idea. Myöhemmin huomasin että monissa muissakin ravintoloissa tosin tehtiin näin.