Kop kop.. Onko siellä joillain uv-juhlijoilla väsymystä edellisillan juhlista? Täällä mökillä ei skoolattu kuin muutama malja, mutta näissä seesteisissä maisemissa on ollut sitäkin enemmän aikaa miettiä niitä omia kommelluksia viime vuodelta. Ehkä nämä tarinat helpottavat jonkun oloa 😀

 

Bollywood tanssijana Ibizan houseklubilla
Olimme kuvaamassa mainosmateriaalia Ibizalla. Ohjelmaamme kuului Amnesian päättäjäisbileet (en valita) ja saimme vielä juhlia näitä ehkä koko klubin parhaimmassa pöydässä itse dj:n yläpuolella. Seurueessamme oli eri maista vaikuttajia ja markkinointitiimiä. Kaikki olivat oikein riemukkaalla juhlatuulella, mukaan lukien hauska Intialainen keski-ikäinen pukumies joka vastasi Lontoon puolen markkinoinnista. Jostain kumman syystä me kaksi sitten innostuimme tanssimaan näyttävästi Bollywood-koreografioita. Etteikö tämä näyttänyt jo muutenkin tarpeeksi oudolta housemusiikin bileissä, niin pitihän meidän koittaa vielä tanssia bollywoodia nopeutettuna housen tahdissa. Olimme varmasti upea näky kun sätkimme täysin omaa eriskummallista Intialaista tanssia siellä kaikkien nähtävillä Dj-kopin yläpuolella.

 

 

Ihan salakuljettajan leima otsassa turvatarkastuksessa
Eteleä-Afrikasta kotiinpaluumatkalla olin ostanut flunssaani Kapkaupungin lentokentältä koneeseen särkylääkkeitä ja nenäsumutetta. En tietenkään muistanut pakata sumutetta minigrip-pussiin, joten vaihtaessamme konetta Dohassa otettiin minut sivuun turvatarkastuksessa.
Turvatarkastajat mutisivat ensin nesteestä ja sitten jostain pillereistä – vasta tässä vaiheessa tajusin nenäsumutteen ja laukunpohjalla lojuvan irrallisen pahoinvointilääkkeen (mikä oli ilmeisesti tipahtanut laukkuuni kun sairastin Afrikassa ruokamyrkytystä).
Yritin toki selittää etten kanna mukana mitään laitonta, mutta tarkastajat eivät olleet kovin juttutuulella. Tavarani olivat aivan levällään tarkistuspöydällä ja niiden parissa hääri varmaan viisi ihmistä. Yksi tyyppi tutkaili kirjaani sivu kerrallaan, toinen repi puhelimestani kuoria irti – ja rikkoi ne! Kolmas teki pyyhkäisytestejä, neljäs tutki elektroniikkaani ja viides kaiveli meikkipussiani ja yritti pähkäillä miten avata kaikkia niitä purnukoita.
Teki mieli auttaa avaamaan Diorin kompleön puuterirasian sutikoteloa, mutta naispuolinen tarkastaja vei minut yllättäen takahuoneeseen.

Takahuoneessa piti ensin avata nuttura ja pöyhiä hiuksia, sitten ottaa kengät pois ja lopulta “ravistella rintsikoita”. Kun mitään ylimääräistä ei tippunut tämän tuloksena pyysi naispuolinen poliisi lopulta riisumaan rintaliivit kokonaan. Tässä kohtaa toinen mukana olevista naisista peitti silmänsä käsillä ja kiljaisi “oh I can’t look!”. Minua vähän nauratti.
Seuraavaksi pyydettiin ottamaan housut pois ja kyykkäämään. Pikkareissa, yksi sukka jalassa. Rintsikat olin saanut laittaa takaisin. Kyykyyn ylös alas ja uudestaan.

Tilannetta ei ehkä auttanut se, että sen hullunkurisuus alkoi tässä vaiheessa naurattaa minua jo aikalailla. Teki mieli selittää naiselle, että jos minulla olisi jotain ”siellä sisällä” niin ei ne kyllä siitä kyykkäämisestä ulos pikkareiden läpi tupsahda. Vai tippuuko teiltä tamppooni jumppatunnilla? Näin ainakin itse asian järkäilin, mutta yritin olla vain pokkana ja jatkoin kyykkäilyä.

Tavarat läpikotaisin pengottuina ja reidet melkein kipeinä tästä turvatakastus-kyykkytunnista sain lopulta pakata kamani ja juosta täysiä koko kentän halki jatkolennolleni minne ehdin ihan viime sekunneilla.

Epäselväksi jäi mitä minulta etittiin, mutta se on varma, että nenäsumute on visusti minigrip-pussissa seuraavalla Dohan lentokenttävierailulla.

 

 

Juhlien jälkeen kuvauksissa
Aikataulukämmin ja sekoilevan meilin takia sain tietää eräiden kuvauksien muuttuneesta aikataulusta vasta myöhään kuvausaamua edeltävänä iltana. Juuri sinä iltana kun juhlimme kolmen ystäväni yhteisynttäreitä (mitkä olivat alkaneet jo päivällä). Saadessani viestin aikataulumuutoksista oli jo hieman myöhäistä drinkkien suhteen jarrutella. Kertoessani tilanteen sain vain naurvien emojien kera viestin takaisin että ei mitään hätää, krapulaiset mallit ovat kuulemma studiolla täysin arkipäivää (ok :D)
Tietenkin ajattelin etten edes kuulu heihin koska en yleensä kärsi kovista krapuloista, mutta totta kai juuri seuraavana aamuna olo oli aika kamala. 5 tuntia ja 9 eri asuvaihdoista studiovaloissa tuntui lievästi sanottuna mielenkiintoiselta. Varsinkin siinä vaiheessa kun jumituin pukukopissa valkoiseen kuvausmekkoon, niin että pää oli mekon sisällä, mutta kädet sojottivat ilmaan jostain mekon väärin päin käännetyn jättihelman uumenista.
Siinä kylmähikipaniikissa oksennus ei ollut kaukana kurkusta ja mietin, että jos nyt oksennan sekä itseni että tämän lainamekon päälle täällä pukukopissa niin en kehtaa enää ikinä tehdä töitä koko lafkan kanssa.
Onneksi en oksetanut, pääsin mekosta ulos ja kuvauksetkin sujuivat lopulta ihan mutkitta. Kotona illalla olo oli kuitenkin niin kamala, että varmasti koskaan unohda tuota kuvausaamua ja opinpahan ainakin sen ettei enää koskaan kuvauksia ja juhlia edes samalla kalenteriviikolla!

 

 

Ei millään säästölinjalla
Ostimme perheen kesken lentoja ja äitini hieman yli-innokkaana halusi ostaa lennot mahdollisimman ajoissa. Ettei vain hinta nouse!
Nooooh, ostamamme lähemmäs 900 euron lennot olivatkin sitten oikein mukavasti heti seuraavana päivänä 340euron alennuksessa. AUTS!!!! Kiitti äiti, onneksi oltiin ajoissa 😀

 

 

IHANAA VUOTTA 2018

Toivotaan, että se on meille kaikille täynnä seikkailuja 🙂

Tags:

 

Paljettimekko jäi nyt henkarille odottelemaan muita juhlia, nimittäin me päätimme poikaystävän kanssa karata mökille viettämään kahdestaan rauhallisempaa uutta vuotta.
(Mekoksi olisin muuten valinnut nro 1. Kiitos teille hurjasti avusta sen valinnassa. Harmi ettei ihan vielä päässyt käyttöön, mutta eiköhän tässä tule vielä tilaisuuksia 🙂

 

Instagram storiesia seuraavat tietävätkin jo, ettei mökkimatka mennyt ihan niin kuin oli alunperin suunnitelmissa.
Järvimökille pääsy kun edellyttää järven ylittämistä ja jostain ihmeen syystä olimme siinä uskossa, ettei se olisi vielä jäässä.
No olihan se. Osittain ainakin. Juuri sillä tavalla, ettei järvessä millään keinolla pystynyt soutuveneellä soudella ja iltakin oli ehtinyt jo täysin pimentyä, joten emme olisi nähneet voisiko jään yli turvallisesti kävellä.
Siinä me sitten seistiin kirjaimellisesti tumput suorina jäätyneen järven rannalla kauppakassit ja mökkikamat tumppujen jatkeina tuijotellen mökkiä järven toisella puolella ja miettien mitä kummallisimpia järven ylitysvaihtoehtoja 😀

Kumivene mitä vedettäisiin jään pinnalla ja mihin voisi kätevästi hypätä jos jää alkaisi rakoilla, olisi tietysti ollut loistava vaihtoehto (jos kumivene olisi edes ollut saatavilla), mutta ehkä järkevin idea tuli poikaystävältäni joka keksi kokeilla josko heidän perheensä toinen mökki olisi vapaana. No olihan se. Ainut vain, että se oli Rukalla. Se tarkottaisi kahdeksaa tuntia pimeässä lumisateessa ajoa, mikähän meidän mielestä kuulosti vain kivalta seikkailulta, joten ei muuta kuin kassit takaisin autoon ja kohti Kuusamoa!

 

Ajaessamme yritimme samalla säätää mökkiavaimia. Luulimme että ne saadaan paikanpäältä, mutta se ei ollutkaan mahdollista. Tässä vaiheessa olimme ajaneet jo neljä tuntia ja meininki alkoi näyttää jo niin surkuhupaisalta. Joudummeko kääntymään takaisin tältäkin matkalta?

Onnekksi Kuopiosta löytyi lopulta mökkiavaimet ja pienen koukun kautta nekin oliva nyt tiukasti hallussa.
Saavuimme kohteeseen rättiväsyneinä kolmelta yöllä, mutta seuraavana aamuna kun heräsin näihin maisemiin tiesin, että se oli täysin sen arvoista.

 

 

Täällä on niin maagisen kaunista. Milloin viimeksi olen edes nähnyt näin paljon lunta?

Taivaalta sataa jättihiutaleita, mistään ei kuulu äänen pihahdustakaan, kaikki on kauttaaltaan lumen peitossa, elohopeakin on mittarissa lempeästi -1 paikkeilla ja minä olen onneni kukkuloilla. Joku saa tulla kaivamaan minut tuolta hangesta, nimittäin voisin olla täällä päiväkausia <3

 

P.s KIITOS ihan mielettömästi edellisen postauksen kommenteista. Luin niitä hymyssä suin ajomatkalla ja kirjailin ylös teidän postaustoiveita. Olette ihan mahtavia ja arvostan niin paljon teidän palautetta 🙂 

 

Vaikka olenkin sienisalaatin, kalapöydän, limpun, rosollin ja jopa laatikoiden ystävä, niin en tiedä kauan pystyn niitä enää yhtäjaksoisesti syödä. Jääkaappi on vielä jouluruokia täynnä, mutta niin alkaa olla sietokykykin 😀
Tekisi mieli syödä tässä välissä jokin todella mausteinen, tulinen, mutta raikas aasialainen salaatti tasapainottamaan hieman tätä viime päivien kermaisaa ruokavaliota – ehkä sen jälkeen olisi helpompi taas sitä sinappisilliäkin himoita.

Tein siis tänä(kin) jouluna aivan liikaa ruokaa. Söin siinä välissä vielä poikaystävänikin perheen luona, joten kaappi ei tunnu tyhjenevän kovinkaan vikkelää vauhtia.  
Ruokahalua edistäisi toki myös liikunta, mutta lenkkipolun sijaan saatiin päähänpisto lähteä pleikkariostoksille, ja nyt koko päivä on mennyt kikatellessa Overcooked –pelille. Voihan sitä Tapaninpäivää viettää kuten 15-vuotiaana? Pelaillessa tällä kertaa peliä, minkä koko juju on valmistella erilaisia ruokia tiimityönä aikaa vastaan, mitä haastavimmissa keittiöolosuhteissa. Kuulostaa oudolta, mutta tämä peli on niin koukuttava! (ja kappas kun kulkee hienosti mukana tässä ruokateemassa).
Ehkä sitten kun olemme saaneet peleistä tarpeeksemme – veikkaamme, että nopeammin kuin silloin 15-vuotiaana, voimme sivistää itseämme Le Nuits baletilla, minne saimme liput äidiltäni joululahjana.

 

Nyt vielä vikat konvehdit napaan ja sitten huomenna salin kautta toimistolle 🙂 Tässä myös viimeisiä jouluisia tunnelmakuvia. Seuraavaksi taas hieman Thaimaasta postauksia. Niin paljon vielä vinkkejä ja kuvia sieltä varastossa.

Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana joulu <3