1987-2007 23 huhti 2012
Kun synnyn olin varmaan ensimmäiset viisi vuotta kalju. Vihdoin kun tukka alkoi kasvaa, kasvoi se vaaleana kiharana haituvana. Siskollani oli tällöin luultavasti takapuoleen ulottuva tumma paksu tukka. Olin tietysti kateellinen ja kun katsoin isää ja äitiäni myös aivan varma siitä että olin adoptoitu. Kaikilla oli pitkät, melkein mustat ja suorat hiukset. jopa isälläni. Itse näytin ruotsalaiselta pojalta.
Tukka tummui aikanaan ja kiharat suorenivat. Lapsuuteni oli jo liian aikaisin alkavista tukkaongelmistani kuitenkin parhain mahdollinen. Matkustelimme paljon, sain uida meressä, leikkiä apinoiden kanssa, jopa torakoiden ja osasinhan myös puhua porsaille. Olin hurjan hölmö. Aina omissa maailmoissani ja puhelias, kuin silitysrauta. Luin taru sormusten herrasta kirjan niin monta kertaa, että osasin haltiakielen ulkoa ja luultavasti luulin olevani hobitti. Minulla oli mielikuvituskavereita ja mielikuvitusta vähän kaikkeen muuhunkin. Omassa pienessä pääkopassani elin jossain satumaailmassa. Missä kyllä taidan olla edelleenkin.
En tiedä olinko kiltti lapsi, mutta jos olin niin se taival ei ollut kovin pitkä. Teininä olin kamala. Hevostyttö siirtyi talleilta ostarille hengailemaan tosi coolina isoihin porukoihin. En tiedä miksi edes olin siellä, olin nimittäin edelleenkin ujo kuin orava. Hyvä kun sanaa sain sanotuksi kenellekään muille kun tyttökavereilleni. Ei mikään ihme, ettei minulla ikinä ollut poikaystäviä tai mitään lähellekään. Asiaa ei myöskään ehkä edesauttanut se fakta, että en tuntenut olevani mikään kaunotar.
Tykkäsin kuitenkin juhlia. Valitettavasti omistin myös todella hyvän viinapään ja join aina mielettömiä määriä olutta. Jostain kumman syystä en kuitenkaan koskaan saanut itseäni niin huonoon teinihumala kuntoon, etteikö järki olisi pysynyt kädessä ja onnistuin jopa olemaan myös sen verran fiksu, että osasin pysyä erossa melkein kaikista muista typeryyksistä.
Olin bilettävän pissiksen lisäksi erittäin kapinallinen ja kiero. Jos äitini kielsi minulta jotain, tein juuri päinvastoin. Viisitoistavuotiaana kun en saanut lupaa Espanjan matkalle, karkasin yksin Kreikkaan. Se oli ihan mielenkiintoinen ja hauska reissu.
Loppulomasta söin pelkkiä nuudeleita, koska rahat loppuivat kesken.
Siinä oli sellainen muutama sankarillinen vuosi. Koulua kävin miten jaksoin, karkasin aina ikkunasta öisin ulos ja hengailin ihan väärien ihmisten kanssa. Mielelläni pyyhkisin osan näistä vuosista kokonaan pois, mutta enpä olisi luultavasti nyt tässä ellen kaikkia polkuja olisi kompuroinut.
Toisaalta eikö teinivuodet aina ole enemmän, tai vähemmän kamalia? Draamaa ja kriisejä. Huonoja valintoja, naiivi mieli ja mitä hirveimpiä tyylikokeiluja. Tietysti mukaan mahtuu hauskoja aikoja, naurua ja niitä ikimuistoisia huolettomia hetkiä. Olen kuitenkin mielummin nyt tässä. Ja ihan mielettömän onnellinen.
Se mitä kuvista näette on pettämätön tyylitajuni, mielettömän kivat kampaukset, kauniit kulmakarvat ja parhaimmat poseeraukset. Olkaa hyvät.
