Notkea kuin silityslauta
En taivu koskettamaan käsillä varpaitani seisoessani suorilla jaloilla. En ainakaan niin, ettei se tuntuisi todella tukalalta.
 

Kassirobotti-alma
En koskaan kanna kauppakasseja kämmenissä suorilta käsiltä roikkuen, vaan pujotan painavimmankin kassin kantokahvat kyynärpäiden kohdalle ja vaapun matkaan kädet eteenpäin robottimaisesti sojottaen. Toisinaan myös ristien kämmenet rinnan alle ikään kuin lukkoon, kassien roikkuessa kyljessä sivuilla.
 

Ai millä täytteillä?
Olen todella hidas päättämään täytteitä ylipäätänsä yhtään mihinkään ruokaan. Minua ei saisi päästää mihinkään pizzajonoon tai Subwayhin, koska haluan joko kaikki täytteet, tai alan arpomaan mitä eriskummallisimpia yhdistelmiä.
 

Hohhoijakkaa
Olen huomannut itsessäni todella ärsyttävän piirteen. Huokailen kotona koko ajan. Kotiaskareita tehdessä, varsinkin töitä tehdessä ja jopa hampaita pestessä. Ihan kuin elämäni olisi yhtä vastoinkäymistä vaikka se ei ole sitä ollenkaan. Huokailu ei kuitenkaan ilmene missään muualla kuin kotona ja jopa poikaystäväni kiinnitti asiaan huomiota esim. Kroatian lomalla en kuulemma huokaissut kertaakaan. Haha.
 

Lit slayed
Minulla meni todella pitkään tajuta mitä mm. LIT ja SLAY tarkoittavat. En jaksanut ottaa selvää, enkä kehdannut myöskään kysyä 😀

 

 

• HottenTottenit ovat eteläisen Afrikan alkuperäisihmisiä (paremmin tunnettu nimeltään Khoit, koska hottentotten termiä saatetaan pitää nykyisin loukkaavana).
Arvatkaa tunsinko itseni typeräksi kun Ryan ihmetteli miksi useasti kuumalla ilmalla tokaisin että ”onpas täällä hotten totten” – ollenkaan muistamatta tämän alkuperäiskansan olemassaoloa, saatikka tajuamatta että hotten totten saattaa tarkoittaa jotain muutakin kuin kuumaa omalla siansaksalla.
 

 

 

 

• EteläAfrikan liikenne on vasemmanpuoleinen, mikä tarkoittaa sitä, että myös liukuportaat menevät toisin päin kuin meillä. Ties kuinka monta kertaa olen lähtenyt ajatuksissani kävelemään ylöspäin alas tulevia liukurappusia ja törmäillyt hämmentyneisiin ihmisiin niissä. Useimpien liukurappusten edessä on vielä keskellä n. metrin pituinen tolppa, mitä päin juoksin kerran sellaisella vauhdilla, että jos olisin omistanut miehen sukupuolielimet, olisin varmaan käpertynyt lattialle itkemään kivusta. Sen verran se törmäys sattui jo omallakin genitaalialueella.

 

 

 

 

• Jos omistaa vilkkaan mielikuvituksen ja vähän liiankin korkean itsesuojeluvaiston, ei kannata jäädä punaisiin valoihin avoautolla alueelle, mikä vilisee täynnä epäilyttäviä kodittomia.
Vasemmalta puolelta autoamme kohti nimittäin huojui takaperin kävelevä humalainen ja oikealta puolelta sekavassa tilassa oleva mies lähestyi zombimaisin liikkein iso kivi oikean nyrkkinsä puristuksissa.
Oikeasti uskon, että miehet vain haahuilivat päättömästi autojen seassa, mutta silloinhan tilanne näytti omissa silmissäni lähinnä maailmanlopulta varsinkin kivimiehen ollessa metrin päässä autostamme kun olimme vielä jumissa punaisissa valoissa.
Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun tunsin oloni jotenkin uhatuksi, muuten olen aina Kapkaupungissa onnistunut kulkemaan täysin turvallisia alueita, eikä syrjäisemmilläkään paikoilla ole koskaan sattunut mitään välikohtauksia.
(Liikennevalot vaihtuivat tälläkin kertaa onnellisesti vihreiksi ja hurautettuamme tiehemme, näin sivupeilistä kivimiehen ja takaperin kävelevän humalaisen jatkavat haahuiluaan zombimaisen rauhallisina).

 

 


 

• Saaran lähikaupan vieressä Sea pointissakin voi nähdä Marimekon kangaskasseja. Istuimme kadun toisella puolella terassilla kun kaksi naista Marimekot olalla käveli toisella puolella katua. Heidät huomatessani aloin kertoa Saaralle ja Ryanille miten näitä kasseja on nykyään Helsingissä kaikilla ja siitä innostuneena alkoi Ryan huudella kaikkia suomenkielisiä tervehdyksiä mitä osasi saadakseen tyttöjen huomion.
”Hei, hei mitä kulu, suomityttö muumipeikko, hammastikku ja hyvä kokemus” saivat päät kääntymään kyllä pikaisesti mutta luulen naisten pikemminkin kuulleen vain suomenkieltä muistuttavia harhoja.

 

 

 

En suinkaan ollut perheemme ainut steinerlapsi.
Perheemme kaikki kolme sisarusta passitettiin samaan isoon keltaiseen taloon koluamaan luokkia tarhasta lukioon ja vaikka edelleenkin Steinerissä oli paljon hyvää, niin paljon oli myös asioita mitkä sai meidät kaikki kolme välillä hämmästelemään koulun metodeja.

Nuorempina valitimme aina äidillemme miksi emme olleet tavallisessa koulussa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna oli valinta koulun kohdalla ihan oikea.

 

Tässä Oonan muistoja Steinerkoulun hieman omalaatuisista kursseista.

 

”KIVENHAKKUU:

Kerran viikossa parin tunnin ajan hakattiin kirjaimellisesti kiveä. Kivestä piti tehdä tuhkakuppi. Tämä oli hidasta ja tarkkaa puuhaa. Liian kovaa hakkaamalla käteen sopiva kivi voisi haljeta, joten välineinä käytettiin pieniä talttoja. Jos oikein onnisti sai niillä kiven keskeltä irtoamaan jonkun palasen. Onneksi kurssi oli pitkä. Kun tekniikka oli hallussa sai lähteä veistoluokasta pihalle hakkaamaan. Tyttöjengimme kanssa haettiin yleensä kaupasta herkut ja istuttiin jossain kaukana muista kiviä hakkaamassa. Se oli ihan hauskaa. Viimeisellä tunnilla olin kuitenkin jo niin haltioissani kurssin päättymisestä, että vähän liian kovalla vauhdilla iskin talttaa kiveen ja siitä se sitten halkesikin. Kurssin saldoksi jäi siis haljennut kivi epämääräisellä kuopalla varustettuna.

KEHRÄYS:

Koulussa oli rukkihuone! Muistaakseni ensiksi piti karstata villa käsin, jonka jälkeen pääsi vasta tositoimiin kauan odotetulle rukille. Siellä sitten meidän luokan pojatkin kiltisti istui rukilla yrittäen saada jotain kehrätyksi. Eihän siitä nyt tosissaan tullut keltään mitään. Kurssin tuotokseksi jäi käteen pieni sotkuinen villakerä. Onneksi rukkihuoneessa oli peilillä varustettu pieni lankahuone. Koska kehruutunnit alkoivat heti aamusta, oli meillä tytöillä meikit ja kokonaiset vaatekerrat aina mukana. Siellä tunnin alkajaiseksi ehti hyvin ehostautumaan koulupäivään.

IHMISEN PÄÄN MUOVAILU:

Savesta piti muovailla kasvoja myöten ihmisen näköinen ja kokoinen pää! Tässähän pitäisi olla jo kädentaitoja olemassa, että voisi edes haaveilla siitä tulevan muuta kuin jättimäinen pyöreä hymynaama-savimöhkäle. Pääsin kurssin läpi, kun pakotin itkua vääntäen ystäväni Jarnan aina muovailemaan päätäni, kun opettajan silmä vältti.

EURYTMIA:

Siellä me tossut ja kaavut päällä tehtiin piirissä käsillä aakkosia pianonsoittajan säestyksellä. Joskus saatiin ottaa kirstuusta kuparikeppi avuksi ja sillä huitoilla ilmaa. Jos opettaja meni oikein hurjalle päälle, niitä alettiin heittelemään toisillemme! Harmikseni missasin kuitenkin sen päivän, kun peruskoulusta tulleet uudet lukiolaiset pääsivät ensimmäiselle Eurytmia tunnillensa. Naurusta ei vain tullut kuulema loppua. Tämän jälkeen puolet näistä uusista lopetti lukion”.