Sain teiltä toiveen tehdä kysymyspostauksen, ja käydessäni tarkistamassa kuinka monta vuotta oli viime kerrasta, selvisi että kysymyksiin on vastailtu edellisen kerran vuonna 2015.  Ehkä olisi jo aika jatkaa tätä blogien kysy, ask, fråga –klassikkoa?

Ja kun kerran lähdin vanhoja postauksia tonkimaan, niin pitihän tähän nostaa muutama vastaus menneiltä vuosilta 😀

 

Vastauksia kysymyksiinne vuodelta 2011

miksi kirjoitat blogia?
Hyvä kysymys. Tätä oonkin kysynyt itseltäni ihan muutamaan otteeseen. 
En olisi ikinä uskonut kirjoittavani blogia, mutta hassu huomata että kirjoitankin ja pidän siitä todella paljon. Alunperin tarkoitus oli kirjoittaa satunnaista matkablogia ystävilleni. Homma lähti kuitenkin aivan käsistä ja huomasin kiintyneeni uuteen harrastukseenii enemmän kuin kumppaniini (sori poikaystävä) kai se on jotenkin terapeuttista. 

lempihajuvesi?
Vuosien etsinnän jälkeen en ole vieläkään löytänyt sitä omaa.
(Vuonna 2016 löysin! Jo Malonen Mimosa & Cardemom on ollut lemppari siitä asti)

mitä odotat tulevaisuudelta? 🙂
Kokemuksia. 
(Olisinpa vain tiennyt kuinka paljon niitä sain <3)

 

Vastauksia kysymyksiinne vuodelta 2013

Mitä haluaisit tehdä isona?
Olen jo niin iso. Haluan tehdä sitä mitä nytkin – työtä mistä pidän, matkustella ja olla onnellinen.
(Taisin onnistua 🙂

Miten teet arjesta luksusta?
Itse asiassa taidan pitää arkeani luksuksena. Välillä on päiviä milloin voisin pakahtua onnesta vain juodessa aamukahviani lempimukista tai iloita jonosta pankissa, koska saan syyn pelata kännykälläni.
(Enää ei ole pankkijonoja kun kaikki hoidetaan verkossa 🙁

mitä muuttaisit elämässäsi?
Muuttaisin muutaman tyhmän ihmisen pois elämästäni, niin että en olisi koskaan niitä edes tavannut. Tyhmät ihmiset on tosi tyhmiä.
(Okei, angsti :D)

Jos saisit mitä tahansa maanpäältä, mitä haluaist?
No tietysti jonkun ison rahasäiliön niin että voisin antaa rahaa kaikille sitä tarvitseville, ostaa asunnon ja.. hevosen!

Mihin ammatteihin et missään nimessä osaisi itseäsi kuvitella?
Metsuri! Ehdottomasti metsuri ei kävisi päinsä. Aivan varmasti liian kylmä ja puut ei oo mun juttu.
(Hahaha, Mitä ihmettä? Enpä tiennyt että tuleva poikaystäväni tulisi olemaa metsänhoitaja ja kutsuisin häntä Metsuriksi 😀 )

 

Äitini vastasi kysymyksiinne (vuonna 2013)

Millaisia “vaiheita” Julialla on ollut nuoruudessa?
–  ”Heppavaihe + rakastan eläimiä ja muutan isona maalaistaloon, missä hoidan kaikkia ihania eläimiä”-vaihe ja sitten murrosikävaihe ”missä en varmana tee mitään edellä mainituista, vaan kaikkea mahdollista, mikä ei miellytä vanhempia”

Oliko Julia vaikee ‘teininä’?
– Julia oli erittäin vaikea teininä, pahin kolmesta tytöstäni. Pari esimerkkiä: Julialle piti ostaa omat ruuat (Billy`s pizza oli yksi niistä) Jos joku meni vahingossa syömään niitä, neiti nosti todella kovan metelin.
– Julialla oli myös tapana ottaa isomman siskon vaatteita käyttöönsä ja käytön jälkeen piilottaa ne.
– Kerran muistan Julian jahdanneen isoa siskoaan leipäveitsi kädessä ympäri asuntoa!

(Anteeksi kaikille :D)

Millainen Julia oli lapsena?
–   Lapsena Julia oli tosi kiltti ja suloinen. Meidän koira sai pentuja ja Julia 4v lauloi omasta päästään jokaiselle laulun. Mielikuvitusta riitti! Julia kunnotautui myös kiipeilyssä. Mummin lipputangon nokkaan kiipeäminen oli yksi saavutuksista

 

Vastauksia kysymyksiinne vuonna 2014

 

Mikä on kummallisin uni minkä olet nähnyt?
Uneni ovat aina todella kummallisia. Olen milloin selvinnyt maailmanlopusta äänieristetyn dj-auton avulla, ollut glitter hansikkaisen Pohjois-Korean johtajan kidnappaamana tai omistanut miehen sukupuolielimet.
(Nämä kummalliset unet ovat vain lisääntyneet vuosien myötä)

Minne maahan haluaisit ehdottomasti matkustaa?
Kaikkialle, mutta Havaiji ja Australia tuli jostain syystä ensimmäisenä nyt mieleen.
(Jes jälkimmäinen näistä pian toteutumassa <3)

Oudoin tapasi lapsena?
Lukuisat mielikuvitusystävät ja taito luulla osaavansa ihan oikeasti puhua eläimille.
(Kommunikoin mm. porsaan kanssa Balilla joka päivä useita tunteja. Vieläkin olen varma, että se ymmärsi minua)

 
Minkä neuvon antaisit 14 vuotiaalle itsellesi?
Kuuntele enemmän äitiäsi.
(Jep!)

 

Vastauksia kysymyksiinne vuonna 2015
 

Mihin/miten käytät mieluiten vapaa-aikasi?
Kuulostan ihan joltain Karviselta, mutta luultavasti syömiseen 😀 
Ihan vain kokkailuun, tai kiireettömään illalliseen poikaystävän, tai kavereiden kanssa.
(Edelleen ihan karvisena :D)

Onko sinulla ikinä ollut esimerkiksi teinivuosina jotain kamalaa ns. ulkonäkökriisiä?
Olin ujo, tuuheakulmakarvainen, mielestäni täysin isäni näköinen poikatyttö, kunnes nypin kulmat viiruiksi ja värjäsin tumman tukkani keltaisen blondiksi ja yritin kasvattaa luonnetta. Kai se kertoo jonkinnäköisestä kriisinpoikasta, vaikka en muista koskaan miettineeni asiaa niin. Menin aika hälläväliä asenteella koko nuoruuteni. Totta kai minua joskus harmitti se ettei minulla ollut koskaan oikein poikaystäviä 😀 Ei auttanut blondi tukka, tai varsinkaan nypityt kulmakarvatkaan, olin kai vain liian ujo.

Mitä rakastat?
Ihan vain elämää välillä todella paljon ja kaikkia rakkaita ihmisiä siinä kanssani. Sitä tunnetta kun kaikki on hyvin.
(Hyvä Julia vuosimallia 2015, olen edelleen samaa mieltä kanssasi 🙂

 

 

Kop kop.. Onko siellä joillain uv-juhlijoilla väsymystä edellisillan juhlista? Täällä mökillä ei skoolattu kuin muutama malja, mutta näissä seesteisissä maisemissa on ollut sitäkin enemmän aikaa miettiä niitä omia kommelluksia viime vuodelta. Ehkä nämä tarinat helpottavat jonkun oloa 😀

 

Bollywood tanssijana Ibizan houseklubilla
Olimme kuvaamassa mainosmateriaalia Ibizalla. Ohjelmaamme kuului Amnesian päättäjäisbileet (en valita) ja saimme vielä juhlia näitä ehkä koko klubin parhaimmassa pöydässä itse dj:n yläpuolella. Seurueessamme oli eri maista vaikuttajia ja markkinointitiimiä. Kaikki olivat oikein riemukkaalla juhlatuulella, mukaan lukien hauska Intialainen keski-ikäinen pukumies joka vastasi Lontoon puolen markkinoinnista. Jostain kumman syystä me kaksi sitten innostuimme tanssimaan näyttävästi Bollywood-koreografioita. Etteikö tämä näyttänyt jo muutenkin tarpeeksi oudolta housemusiikin bileissä, niin pitihän meidän koittaa vielä tanssia bollywoodia nopeutettuna housen tahdissa. Olimme varmasti upea näky kun sätkimme täysin omaa eriskummallista Intialaista tanssia siellä kaikkien nähtävillä Dj-kopin yläpuolella.

 

 

Ihan salakuljettajan leima otsassa turvatarkastuksessa
Eteleä-Afrikasta kotiinpaluumatkalla olin ostanut flunssaani Kapkaupungin lentokentältä koneeseen särkylääkkeitä ja nenäsumutetta. En tietenkään muistanut pakata sumutetta minigrip-pussiin, joten vaihtaessamme konetta Dohassa otettiin minut sivuun turvatarkastuksessa.
Turvatarkastajat mutisivat ensin nesteestä ja sitten jostain pillereistä – vasta tässä vaiheessa tajusin nenäsumutteen ja laukunpohjalla lojuvan irrallisen pahoinvointilääkkeen (mikä oli ilmeisesti tipahtanut laukkuuni kun sairastin Afrikassa ruokamyrkytystä).
Yritin toki selittää etten kanna mukana mitään laitonta, mutta tarkastajat eivät olleet kovin juttutuulella. Tavarani olivat aivan levällään tarkistuspöydällä ja niiden parissa hääri varmaan viisi ihmistä. Yksi tyyppi tutkaili kirjaani sivu kerrallaan, toinen repi puhelimestani kuoria irti – ja rikkoi ne! Kolmas teki pyyhkäisytestejä, neljäs tutki elektroniikkaani ja viides kaiveli meikkipussiani ja yritti pähkäillä miten avata kaikkia niitä purnukoita.
Teki mieli auttaa avaamaan Diorin kompleön puuterirasian sutikoteloa, mutta naispuolinen tarkastaja vei minut yllättäen takahuoneeseen.

Takahuoneessa piti ensin avata nuttura ja pöyhiä hiuksia, sitten ottaa kengät pois ja lopulta ”ravistella rintsikoita”. Kun mitään ylimääräistä ei tippunut tämän tuloksena pyysi naispuolinen poliisi lopulta riisumaan rintaliivit kokonaan. Tässä kohtaa toinen mukana olevista naisista peitti silmänsä käsillä ja kiljaisi ”oh I can’t look!”. Minua vähän nauratti.
Seuraavaksi pyydettiin ottamaan housut pois ja kyykkäämään. Pikkareissa, yksi sukka jalassa. Rintsikat olin saanut laittaa takaisin. Kyykyyn ylös alas ja uudestaan.

Tilannetta ei ehkä auttanut se, että sen hullunkurisuus alkoi tässä vaiheessa naurattaa minua jo aikalailla. Teki mieli selittää naiselle, että jos minulla olisi jotain ”siellä sisällä” niin ei ne kyllä siitä kyykkäämisestä ulos pikkareiden läpi tupsahda. Vai tippuuko teiltä tamppooni jumppatunnilla? Näin ainakin itse asian järkäilin, mutta yritin olla vain pokkana ja jatkoin kyykkäilyä.

Tavarat läpikotaisin pengottuina ja reidet melkein kipeinä tästä turvatakastus-kyykkytunnista sain lopulta pakata kamani ja juosta täysiä koko kentän halki jatkolennolleni minne ehdin ihan viime sekunneilla.

Epäselväksi jäi mitä minulta etittiin, mutta se on varma, että nenäsumute on visusti minigrip-pussissa seuraavalla Dohan lentokenttävierailulla.

 

 

Juhlien jälkeen kuvauksissa
Aikataulukämmin ja sekoilevan meilin takia sain tietää eräiden kuvauksien muuttuneesta aikataulusta vasta myöhään kuvausaamua edeltävänä iltana. Juuri sinä iltana kun juhlimme kolmen ystäväni yhteisynttäreitä (mitkä olivat alkaneet jo päivällä). Saadessani viestin aikataulumuutoksista oli jo hieman myöhäistä drinkkien suhteen jarrutella. Kertoessani tilanteen sain vain naurvien emojien kera viestin takaisin että ei mitään hätää, krapulaiset mallit ovat kuulemma studiolla täysin arkipäivää (ok :D)
Tietenkin ajattelin etten edes kuulu heihin koska en yleensä kärsi kovista krapuloista, mutta totta kai juuri seuraavana aamuna olo oli aika kamala. 5 tuntia ja 9 eri asuvaihdoista studiovaloissa tuntui lievästi sanottuna mielenkiintoiselta. Varsinkin siinä vaiheessa kun jumituin pukukopissa valkoiseen kuvausmekkoon, niin että pää oli mekon sisällä, mutta kädet sojottivat ilmaan jostain mekon väärin päin käännetyn jättihelman uumenista.
Siinä kylmähikipaniikissa oksennus ei ollut kaukana kurkusta ja mietin, että jos nyt oksennan sekä itseni että tämän lainamekon päälle täällä pukukopissa niin en kehtaa enää ikinä tehdä töitä koko lafkan kanssa.
Onneksi en oksetanut, pääsin mekosta ulos ja kuvauksetkin sujuivat lopulta ihan mutkitta. Kotona illalla olo oli kuitenkin niin kamala, että varmasti koskaan unohda tuota kuvausaamua ja opinpahan ainakin sen ettei enää koskaan kuvauksia ja juhlia edes samalla kalenteriviikolla!

 

 

Ei millään säästölinjalla
Ostimme perheen kesken lentoja ja äitini hieman yli-innokkaana halusi ostaa lennot mahdollisimman ajoissa. Ettei vain hinta nouse!
Nooooh, ostamamme lähemmäs 900 euron lennot olivatkin sitten oikein mukavasti heti seuraavana päivänä 340euron alennuksessa. AUTS!!!! Kiitti äiti, onneksi oltiin ajoissa 😀

 

 

IHANAA VUOTTA 2018

Toivotaan, että se on meille kaikille täynnä seikkailuja 🙂

Tags:

 

Paljettimekko jäi nyt henkarille odottelemaan muita juhlia, nimittäin me päätimme poikaystävän kanssa karata mökille viettämään kahdestaan rauhallisempaa uutta vuotta.
(Mekoksi olisin muuten valinnut nro 1. Kiitos teille hurjasti avusta sen valinnassa. Harmi ettei ihan vielä päässyt käyttöön, mutta eiköhän tässä tule vielä tilaisuuksia 🙂

 

Instagram storiesia seuraavat tietävätkin jo, ettei mökkimatka mennyt ihan niin kuin oli alunperin suunnitelmissa.
Järvimökille pääsy kun edellyttää järven ylittämistä ja jostain ihmeen syystä olimme siinä uskossa, ettei se olisi vielä jäässä.
No olihan se. Osittain ainakin. Juuri sillä tavalla, ettei järvessä millään keinolla pystynyt soutuveneellä soudella ja iltakin oli ehtinyt jo täysin pimentyä, joten emme olisi nähneet voisiko jään yli turvallisesti kävellä.
Siinä me sitten seistiin kirjaimellisesti tumput suorina jäätyneen järven rannalla kauppakassit ja mökkikamat tumppujen jatkeina tuijotellen mökkiä järven toisella puolella ja miettien mitä kummallisimpia järven ylitysvaihtoehtoja 😀

Kumivene mitä vedettäisiin jään pinnalla ja mihin voisi kätevästi hypätä jos jää alkaisi rakoilla, olisi tietysti ollut loistava vaihtoehto (jos kumivene olisi edes ollut saatavilla), mutta ehkä järkevin idea tuli poikaystävältäni joka keksi kokeilla josko heidän perheensä toinen mökki olisi vapaana. No olihan se. Ainut vain, että se oli Rukalla. Se tarkottaisi kahdeksaa tuntia pimeässä lumisateessa ajoa, mikähän meidän mielestä kuulosti vain kivalta seikkailulta, joten ei muuta kuin kassit takaisin autoon ja kohti Kuusamoa!

 

Ajaessamme yritimme samalla säätää mökkiavaimia. Luulimme että ne saadaan paikanpäältä, mutta se ei ollutkaan mahdollista. Tässä vaiheessa olimme ajaneet jo neljä tuntia ja meininki alkoi näyttää jo niin surkuhupaisalta. Joudummeko kääntymään takaisin tältäkin matkalta?

Onnekksi Kuopiosta löytyi lopulta mökkiavaimet ja pienen koukun kautta nekin oliva nyt tiukasti hallussa.
Saavuimme kohteeseen rättiväsyneinä kolmelta yöllä, mutta seuraavana aamuna kun heräsin näihin maisemiin tiesin, että se oli täysin sen arvoista.

 

 

Täällä on niin maagisen kaunista. Milloin viimeksi olen edes nähnyt näin paljon lunta?

Taivaalta sataa jättihiutaleita, mistään ei kuulu äänen pihahdustakaan, kaikki on kauttaaltaan lumen peitossa, elohopeakin on mittarissa lempeästi -1 paikkeilla ja minä olen onneni kukkuloilla. Joku saa tulla kaivamaan minut tuolta hangesta, nimittäin voisin olla täällä päiväkausia <3

 

P.s KIITOS ihan mielettömästi edellisen postauksen kommenteista. Luin niitä hymyssä suin ajomatkalla ja kirjailin ylös teidän postaustoiveita. Olette ihan mahtavia ja arvostan niin paljon teidän palautetta 🙂