Olen ollut kolmen päivän aikana savupiipussa, Pohjois-Koreassa, hotellissa Alpeilla ja Ruotsissa hevosshowssa Penelope Cruzin kanssa.

Unissani, toki.
Yleensä pidän näistä seikkailuistani. Ne ovat kovin aidon tuntuisia ja useimmiten minulla on ihan kivaa, mutta kuka nyt haluaa olla Pohjois-Korean vankileirillä nälissään ja kylmissään koko unen ajan? Söimme langanpätkiä, kun ei ollut muutakaan ja nukuimme lattialla mahdollisimman vierekkäin, että ei tulisi kylmä. Minä olin tokavikana rivissä, koska en ollut vankien kesken kovin korkeassa asemassa.
Viimeisenä rivissä nukkunut sytytettiin juuri ennen heräämistäni tuleen, koska polttopuut loppuivat.

Aamulla oli hämmentynyt ja hoin itselleni, että myös kovin onnekas. Suomessa ja lämpimässä sängyssäni.

Seuraava yönä ei mennyt sen paremmin paetessani kotibileissä ammuskelijaa savupiippuun. Minulla oli köysi, minkä molempiin päihin sidoin koukun ja koukut kiinnitin savupiipun reunoihin – niin että köydestä tuli minulle ikään kuin keinu. Keinuin siellä savupiipussa, kunnes ammuskelu loppui ja heräsin.

Onneksi Alpeilla ja Penelopen kanssa oli ihan hauskaa, mutta mistä nämä kaikki synkät unet oikeasti pääsevät päähäni?

En tiedä. Onneksi viikonloppu on ainakin valveilla ollessa aurinkoinen ja iloinen. Edessä on ensimmäiset Summer Soundini ja vaikka mitä muuta juhlaa. Varmasti juoksentelen taas kaukana tietokoneestani, mutta koitan pikkuhiljaa laittaa tänne myös niitä nimimuutoksia kehiin. Ensimmäisenä tulee uusi banneri ja ihan viimeisenä sitten osoite. Toivottavasti kukaan ei tipu kelkasta.

Mukavaa viikonloppua.

Mekko – H&M
Takki – Zara
Laukku – Mulberry
Kengät – Michael Kors
Vyö – Bershka
Aurinkolasit – RayBan

Viime torstaina mentiin seitsemän lautasen kautta saaristoon ravintola A21:ssä. Ei siinä cocktailbaarissa, vaikka samaa lafkaa onkin ja cocktailejakin löytyi. Tämä on se A21 ruokaravintola Kalevankadulla. Pieni ja tunnelmallinen. Kiva vessakin ja hyvä palvelu.

Laurin isä vei meidät sinne syömään seitsemän ruokalajin teemamenun. Ja olinhan tietty aivan haltioissani. Mikään ei ole mahtavampaa kuin mahdollisimman monta lautasta eri ruokia!

Menu – saaristoretki, alkoi keittiön tervehdyksellä, minkä jälkeen pöydässä vieraili; muikkua, vasikankieltä, kampasimpukkaa, siikaa, karitsaa, mustikkamaitoa ja suklaakakkua!
Yllätyksekseni taisin pitää vasikankielestä eniten. Hassua, mutta nautin kyllä muutenkin jokaisesta haarukallisesta.

Ajoitus illallisemme oli loistava. Olimme juuri edellisenä iltana juhlistaneet Laurin kanssa neljä vuotta kestänyttä virallista seurustelutaivaltamme ja syöneet sen kunniaksi hurjan hienosti alle kymmenen euron sushilounaan.
Järkeiltiin, että mitäs sitä nyt kahtena iltana peräkkäin porskuttaisi hienoissa ravintoloissa. Sen sijaan käytiin kävelyllä (vanhukset), kiertelemässä kaupungilla ja illalla ajauduttiin juhlimaan ystäviemme kanssa vielä myöhään yöhön (teinit).
Eipä muuten käyty ostamassa mitään Louis Vuittoneita eikä edes kukkia. Päätimme jo aikoja sitten, että kesäbudjettimme menee tänä kesänä elämiseen, ei materiaan.
Joku siinä huolettomassa päivässämme tuntui aidommalta näin. Ehkä sitten ensi vuonna – viiden vuoden kunniaksi jotain muuta, mutta katsotaan sitä sitten vuoden päästä 🙂

Mekko – Nanso by Katri Niskasen
Kengät – Zara
Laukku – Mulberry

Heräsin yöllä linnunlauluun. En mihinkään hentoon sirkutukseen, vaan lokkien loputtomaan rääkymiseen. Unenpöpperöisenä mietin miten korvia hivelevän sinfonian ne saivatkaan aikaan. Olen varma, että vastaavanlaisen metelin saisi aikaiseksi jos samaan aikaan tallottaisiin tuhatta kylpyankkaa, soitettaisiin satoja liikennevalojen tunnisteääniä ja härnättäisiin kaikkia maailman hylkeitä. Kuuntelin sitä ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes tajusin laittaa ikkunan kiinni.

Nukahdettuani uudestaan, näin unta että olin poika ja istuin tyhjän teatterin katsomossa yksin ja hämmentyneenä.

Hämmentynyt olin myös eilen Kaivohuoneen terassilla kun niin moni lukija tuli juttelemaan. Olitte kaikki todella ihania ja minä iloinen ja otettu

Paita – Mango
Shortsit – Gt
Laukku – Mulberry
Kengät – Zara
Aurinkolasit (Laurin) – Gucci