Viime New Yorkin matkallani muutama vuosi sitten kaupunki ei vielä tehnyt minuun ihan lähtemätöntä vaikutusta. Ehkä odotukset ensikertalaisena olivat liian korkealla ja olihan meillä silloin tuo ihana, mutta hieman väsyttävä L.A-San Diego- Las Vegas roadtrippikin takana. Hotellimmekin taisi olla vähän hassulla sijainnilla.

Tällä reissulla taisin kuitenkin vihdoin tajuta sen hehkutuksen kaupungista. New York tuntui todella kotoisalta.
Hassua, vaikka olin enimmäkseen yksin matkassa.

Ja vaikka kaksi päivää meni melko kiireessä ja hujauksessa, sain onneksi nauttia myös niistä hetkistä kun pystyin vain vaellella yksin pitkin Sohoa. Kierrellä kauppoja, juoda kahvin jossain pienessä kahvilassa. Ihmiset olivat todella mukavia ja ilmakin todella lämmin. Jopa kummallisen trooppisen kostea.

 

Tämä pieni Nykin seikkailu oli ehdottomasti siis upea. Isot kiitokset vielä H&M:lle tästä mahdollisuudesta 🙂

Seuraavalla kerralla sitten jotain täältä Calgarysta, mutta nyt nukkumaan. Huomenna lähdemme kohti vuoristoa!

Muistatteko Lambi-mainoksen, missä pieni karitsa temmeltää ties missä päin maailmaa vessapaperirullia etsien ja on niin suloinen, ettei mainosta katsoessa voi oikein muuta tehdä kuin hymyillä?
 

Päätin toissapäivänä, että vaikka sohvallakin on aika mukavaa, en tällä kertaa piristyisikään tavanomaisesti vilttien alla karkkipussin kanssa. Kaipasin juuri niiden vastakohtaa – ulkoilmaa, kunnon ruokaa ja lohtulampaita.
Siksipä pienen päiväjumpan ja jättilasagnesta koostuvan lounaan jälkeen lampsin pitkälle iltalenkille raikkaaseen syysilmaan kolmen lampaan luo.

Nämä lampaat ovat rentoja. Juuri sopivia seuralaisia jos on alkavaa syysmasennusta, iloja, tai suruja. Mitä vain mielialaongelmia, tai vaikka kaikki olisi ongelmatonta. Lampaita ei näytä kiinnostavan oikein mikään, ne vain ovat suloisia villapalleroita, jotka tykkäävät rapsutuksesta ja saavat sinut jotenkin aina hymyilemään. Hyvällä tuurilla ne alkavat myös seurata sinua ja mikäänhän ei ole sympaattisempaa kuin lammasjono takana.
 

Posket ihan pihlajanmarjan punaisina, kädet lampaanvillan tuoksuisina ja mieli todella virkeänä palasin kotiin ja olen ollut yksi energiapuuska siitä lähtien.

 

Ja mikä parasta, jos tulen joskus huonolle tuulelle, voin katsoa oman elämäni Lambi-mainosta. Sitä ottamaani Instagram-videota (@juliatoivola) hellyydenkipeästä lampaasta, joka aina uudestaan jalkaa polkemalla koitti osoittaa miten paljon tarvitseekaan lisää rapsutusta.