Aika harvoin minulla on vaatekaapissa mitään täysin käyttämättömiä vaatteita, mutta tämä mekko oli pitkään poikkeus henkarissa. Ihan vain sen takia, että olin sen joskus nähdessäni päättänyt, että joku päivä vielä tanssahtelen sen päällä Espanjassa.

Tiedättehän niitä vaatekappaleita mille ei kovin helposti löydy käyttötarkoitusta, mutta mitä ei raaski heittää poiskaan? Sitä samaista vaatetta hypistellessä kirppariurakan edessä ja mietitään aina samoja lausahduksia ”tämä voi toimia keväällä villaneuleen kanssa, mitä jos tulevaisuudessa tulee teemabileet, missä jokaisen on oltava olla flamencotanssija, tai mitä jos lähden sittenkin vielä Espanjaan – varmasti harmittaa jos en voikaan ottaa juuri sinne sopivaa Espanjatar-mekkoa.

No, tämä kyseinen espanjatar pääsi nopeammin ulos kaapista kun osasin kuvitella.
Tai mistä sitä tietää, ehkäpä juuri siksi, että olin jo sinne haaveissani matkaamassa ja mekkokin valmiina kaapissa. Sitähän sanotaan vetävänsä puoleensa ajatuksiensa kaltaisia asioita?
Eli jos kokeilen täyttää ajatukseni ja kaappini hulahula-hameilla, olenko pian Havaijilla?

 

Okei, ehkä poikkean nyt taas hieman aiheesta. Pointtini oli kai se, että onneksi säilytin tätä mekkoa kaapissa. Yllättäen kun sainkin kutsun kivalle työreissulle Espanjaan ja ehdinpähän mekko päällä pyörähdellä Madridin keskuspuiston valoa tulvivassa kristallipalatsissa. Siellä se mielestäni vasta pääsikin oikeuksiinsa ja Kira sai vangittua siitä todella kivoja kuvia 🙂

 

 

Dress – Somedays Lovin
Shoes – Zara
Photos:
Kira Kosonen / Edit by me
Location: Palacio de Cristal / Madrid 

 

Pariisi otti meidät vastaan tunnelmallisen sateisena, mutta näytti parhaat puolensa heti seuraavana päivänä kaupungin velloessa keväisessä auringonpaisteessa.

En ole mikään Pariisikonkari, ja tuntuu, että olen koko reissun ajan ollut ihan pihalla siitä missä päin kaupunkia olemme milläkin hetkellä tallustamassa. Hotellimme sijaitsee Opera-alueella ja on tullut enemmän tällä kertaa enemmän pyörittyä suloisilla pikkukujilla.
Vaikeuttaa kummasti suuntahäiriöistä kun ei ole Eiffel-tornia näköpiirissä hahmottamassa sijaintia haha.

Kevätterasseja, muotiviikkoruuhkia, laukkuostoksia ja kenkäkuvauksia. On ollut ihanaa! Vähän harmittaa jo suunnata päin kotia, mutta palataan blogin puolella Pariisiin tunnelmiin kahvilasuositusten, ostosten ja kuvapläjäysten kera 🙂

 

 

Matka toteutettu yhdessä Sarenzan kanssa*

 

Olen blogihistoriani aikana tuputtanut teille viinitiloja varmaan kokonaisen Etelä-Afrikan kylän verran. Vuorien reunustamissa satumaisen kauniissa Stellenboshin viinitiloilla on ihan oma taikansa, mutta ihanaa vaihtelua ja omaa tunnelmaansa löytyi myös puolentunnin ajomatkan päästä Barcelonan keskustasta.

Edelleen perheyrityksenä toimivan Anna Codorníun tila on pullollaan kuohuvaa ja historiaa. Kauniiden maisemien lisäksi päästiin sukeltamaan syvälle viinikellareiden maailmaan – samaiseen paikkaan missä vuonna 1872 pullotettiin Espanjan ensimmäinen cava.

20 metriä maan alla kiemurteli kilometrikaupalla viinipullojen reunustamia tunneleita ja yllätyksekseni siellä oli myös juna. Tai no veturi, minkä ohjuksiin hyppäsi 40 vuotta tilaa hoitanut Vincent-herra. Väli pullojen ja veturin välissä oli kapea. Alla ei minkään näköisiä kiskoja ja käännökset jyrkkiä, mutta Vincent ajoi hämärän sokkeloisessa tunneleissa tottuneesti ihan sata cavaa lasissa.

Onnistuneeseen viinitilapäivään ei yleensä tarvita muuta kuin hieman auringonpaistetta, hyvää viiniä ja kauniita maisemia. Täällä saimme kaiken sen lisäksi nauraa veturissa, syödä erikoisia, mutta todella hyviä tapaksia (niistä voittaja: banaani-pekonirullaa on pakko kokeilla myös kotona), tehdä drinkkejä coctail-kurssilla, (yllättävän helposti onnistui meidän pöytäseurueelta, mistä minä, Kira, sekä Elisa olemme kaikki työskennelleet joskus aikoinaan baarimikkoina), sekä löytää Anna Organic Brutista uuden viikonloppujen suosikkikuohuva.

Nyt Barcelona on jo takana ja junan ikkunasta alkaa pikkuhiljaa vilahdella maisemia Madridista.

 

 

Matkan tarjosi Anna Codorniu*
Kuvat: Kira, Elisa & minä